Lauri Tilkasen esittämä Olavi Virta on kuin repäisty suoraan 1950-luvun mustavalkoisesta suomielokuvasta. Kuva: Artista Filmi
Lauri Tilkasen esittämä Olavi Virta on kuin repäisty suoraan 1950-luvun mustavalkoisesta suomielokuvasta. Kuva: Artista Filmi

Olavi Virta on muinaisjäänne elokuvaksi, joka ei onnistu oikein missään.

Olavi Virta on luultavasti Suomen kaikkien aikojen suosituin laulaja. Uskokaa tai älkää, hän oli jopa suositumpi kuin teini-idoli Cheek. Onkin melkoinen pettymys nähdä näin kevyt ja ällöromantisoitu, ikävän pinnallinen versio legendaarisesta koko kansan Olasta. Virta ja bändikaverinsa osasivat nimittäin juhlia ja tapella aivan kuten nykybändienkin nuoret testosteronilla kyllästetyt rokkikukot. Viina virtasi ja naisia riitti. Kiertolaiselämä oli ankaraa. 

Uutuuselokuvan Olavi Virralla ei tunnu olevan mitään tekemistä legendan kanssa. Timo Koivusalon visioima ja Lauri Tilkasen esittämä Virta on kuin repäisty suoraan 1950-luvun mustavalkoisesta suomielokuvasta. Hän on puhtoinen ja hauska, nokkela ja sanavalmis, jopa pitkien känniputkien ja rellestämisen jälkeen Olavi vain väläyttää komean hymynsä ja heittää pikkutuhman vitsin – sitten juodaan taas. Ja jopa silloin hänestä on yritetty tehdä samastuttava hahmo, kun vaimo Irene (Malla Malmivaara) katsoo pettävää siippaansa unelmoivan kaihoisasti, vaikka mies on juuri tullut kotiin vieraasta sängystä.

Elokuvasta puuttuu kaikki realismi ja rosoisuus.

Elokuvasta puuttuu kaikki realismi ja rosoisuus. Nyt se on aivan liian nostalgiahakuinen, kiltti ja ruusuinen henkilökuva. Se on puhdas, vaikka Virta itse oli kaikkea muuta kuin säädyllinen nuori mies. Koivusalo on halunnut kuvata mustavalkoelokuvan 2010-luvulla. Sitä varten olisi pitänyt pistää särmää peliin, ja varsinkin käyttää mustavalkoista kuvaa. 

Nyt lavasteetkin ovat kuin suoraan teatteriesityksestä, hahmot saapuvat kuvaan kuin ajastetut robotit, valaistus näyttää luonnottomalta, ulkokuvat ovat kapeita, kosta kaikki moderni on pitänyt leikata pois. Elokuva on myös temaattisesti kuin muinaisesine wanhalta ajalta: naiset ovat kauniita seinäkukkia, patjanlämmikkeitä, kuin hyödykkeitä. Lapset ovat rekvisiittaa. On vain Tornin kabinetissa remuava Virran sisäpiiriin kuuluva äijäporukka, melko vieraaksi jäävä perhe, ne vieraat naiset, viinaan menevät bändikaverit sekä keikkapätkät eri lavoilta.

Elokuvaa on vaikea suositella keillekään muille kuin Olavi Virta -faneille (silloinkin varauksella!), Koivusalon leffoista pitäville sekä elämäänsä kyllästyneille seikkailijoille. Olavi Virta edustaa suomielokuvaa sieltä kaikkein ummehtuneimmasta päästä niin hyvässä kuin pahassa. Olisi paljon mielenkiintoisempaa nähdä se traaginen, rikkinäinen ja masentunut Olavi kuin tällainen romanttisen hupsu kiiltokuvapoju. Ola oli alkuperäinen rokkitähti, kuten Johnny Cash, ei siis mikään kiva kaveri. Tunnen oloni petetyksi.

Olavi Virta *