Rosa Honkonen ja Jere Ristseppä esittävät nuoria rakastavaisia. Kuva: Tuffi Films / Uwa Iduozee
Rosa Honkonen ja Jere Ristseppä esittävät nuoria rakastavaisia. Kuva: Tuffi Films / Uwa Iduozee

Selma Vilhusen nuortendraama Hölmö nuori sydän tarttuu ajankohtaisiin teemoihin raikkaasti ja lämpimästi.

Itähelsinkiläinen 15-vuotias Lenni (Jere Ristseppä) harrastaa ihastuksensa Kiiran (Rosa Honkonen) kanssa ensimmäistä kertaa seksiä. Kumpikin on kännissä. Kiira tulee raskaaksi ja päättää pitää lapsen. Teiniäitiyden malli tulee kotoa: Kiiran äiti Ansku (Pihla Viitala) on vain 33-vuotias. Lenni lupaa kantaa vastuunsa ja sitoutua isyyteen. Hänen oma isä on lähtenyt lätkimään heti, kun on kuullut tulevasta isyydestään. Mutta onko teineistä vanhemmiksi? Selvää on, että he ovat itsekin vasta kakaroita. Mutta niin ovat heidän ympärillään olevat aikuisetkin.

Selma Vilhunen muistetaan parhaiten ohjauksestaan Pitääkö mun kaikki hoitaa, joka valittiin vuonna 2014 ensimmäisenä kotimaisena lyhytelokuvana Oscar-ehdokkaaksi. Lyhäriä seurasivat esikoispitkä, 12-vuotiaan tytön kasvudraama Tyttö nimeltä Varpu, ja keppihevosharrastuksesta kertova dokkari Hobbyhorse Revolution.

Ohjaajan uutuus Hölmö nuori sydän on koskettava nuortendraama. Aihe on ajankohtainen, sillä tutkimusten mukaan monet teinitytöt pitävät aborttia ehkäisykeinona. Kiirallekin on tehty jo yksi raskaudenkeskeytys ennen kuin hän sählää sängyssä Lennin kanssa. Lopun inhorealistinen synnytyskohtaus käy ehkäisyvalistuksesta.

Elokuvan toinen teema on rasismi. Lenni hakee hämmentävässä tilanteessaan miehen mallia naapurissa asuvasta uusnatsista Jannesta (Ville Haapasalo). Ei aikaakaan, kun Janne ja hänen aatetoverinsa ovat aivopesseet Lennin uskomaan, että ankea lähiöelämä, osattomuus ja köyhyys ovat maahanmuuttajien syytä.

Lopun inhorealistinen synnytyskohtaus käy ehkäisyvalistuksesta.

Nuortenelokuvien ongelma on usein se, että niissä tarkastellaan nuoria ylhäältä päin kuin suurennuslasin läpi. Vilhunen sen sijaan kuvaa päähenkilöitään lähes dokumentaarisella otteella. Joissakin kohtauksissa tuntuu siltä kuin kamera olisi vain unohtunut huoneeseen ja katsoja seuraisi todellisten nuorten elämää. Kiitos tästä kuuluu tietysti myös luonteville näyttelijöille. Honkonen ja Ristseppä tekevät upeaa näyttelijäntyötä lapsina, joiden lapsuus loppuu liian aikaisin. Katsoja kiintyy päähenkilöihin niin, että jää kaipaamaan jatko-osaa.

Käsikirjoittaja Kirsikka Saari on kirjoittanut tarinasta myös samannimisen nuortenromaanin, joka ilmestyi elokuussa. 

Hölmö nuori sydän **** 1/2