Malin Lindroth on vanhapiika eikä halua enää hävetä sitä.
Malin Lindroth on vanhapiika eikä halua enää hävetä sitä.

Ruotsalainen Malin Lindroth on ylpeästi vanhapiika. Yksinäisyydestä, kumppanin ja perheen kaipuusta pitäisi voida puhua vapaammin, hän sanoo.

Vanhan kliseen mukaan meille kaikille on jossain joku – prinssi tai prinsessa, joka jossain vaiheessa taianomaisesti purjehtii elämäämme.

– Se on valhe, johon meidät opetetaan uskomaan pienestä pitäen, sanoo Malin Lindroth, 53-vuotias ruotsalainen kulttuuritoimittaja ja kirjailija.

Mutta elämä ei ole kansansatu tai romanttinen elokuva. Kukaan ei kertonut Malin Lindrothille, että ”luonnonlaki” tekee joskus poikkeuksen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hän on elänyt valtaosan elämästään yksin, rakastunut monia kertoja (vuoden 1989 jälkeen tarkalleen ottaen 15 kertaa), mutta tullut yhtä monta kertaa lopulta torjutuksi. Elämäntarinansa hän kertoo kirjassaan Vanhapiika. Tahattomasti yksinäisen tarina (Atena).

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vanhapiika-sana takaisin

Nyt Lindroth elää yksin, eikä epäröi kutsua itseään vanhaksipiiaksi. Hän haluaa palauttaa termin takaisin nykykieleen ja puhdistaa vuosikausia halveksitun hahmon maineen. Vanhapiika ei nimittäin ole sitä, minä patriarkaatti häntä pitää, kirjailija sanoo. Hän ei ole ”nussimaton noita-akka”, eikä toisaalta jatkuvasti unelmamiestä, panoa ja häitä etsivä Bridget Jones.

Moderni vanhapiika on Lindrothin mielestä ihminen, joka syystä tai toisesta ei elä parisuhteessa, vaikka haluaisi. Hän on ihminen, joka kaipaa eniten arkista jutustelua toisen kanssa. Hän on tahattomasti sinkku, ja ollut sitä niin pitkään, ettei kaksin eläminen tunnu enää millään tavalla läheiseltä, jos on koskaan tuntunutkaan.

– Äitini sukupolvea peloteltiin vanhaksipiiaksi jäämisellä. Se oli todellinen uhka. Nykyään oletus on, että jos elät yksin, olet yksin vapaaehtoisesti ja onnellinen. Yksin elämisestä saa puhua vain menestystarinana, aivan kuin se olisi valinta. En minä koskaan valinnut tätä elämää, Lindroth sanoo.

Yksinäiset naiset näkyviin

Vanhanpiian hahmossa kiteytyy kirjailijan mielestä monta pelkoa. Hän edustaa yksin jäämistä, vanhenemista ja epäviehättävyyttä. Vanhapiika elää elämäänsä täysin miehisen katseen ulkopuolella. Siksi hän voi olla myös provosoiva hahmo.

– Kun yhdysvaltalainen esseisti Rebecca Solnit kirjoitti mansplainingistä, yhtäkkiä kaikki tiesivätkin kokeneensa sitä itsekin. Ennen sitä he eivät olleet edes tajunneet, mistä oli kyse. Haluan ottaa tämän termin uudestaan käyttööön, jotta vanhatpiiat muuttuisivat näkyviksi.

Ruotsin kielen nuckan on suomalaista vanhapiikaa inhottavampi ja aggressiivisempi sana. Itsensä kutsuminen hintiksi tai bitchiksi on nykyään useimmiten ihan ok. Painetaanko vanhapiika-sanakin pian kangaskasseihin ja t-paitoihin? Lindrothista siinä on kuitenkin riskinä, että termin kaappaavat myös ne, jotka jotenkin samaistuvat kokemukseen, mutta joille yksin eläminen on vain poikkeuksellinen tila parisuhteiden välissä.

Rauha menetyksen kanssa

Elämä ei aina mene niin kuin haluaisi. Yksinäisyydestä, kumppanin ja perheen kaipuusta pitäisi voida puhua vapaammin. Siitä vaikeneminen on suurempi ongelma kuin itse yksinäisyys, kirjailija sanoo.

– On monia tapoja elää tämän menetyksen kanssa. Sen kanssa pitää tehdä jonkinlainen sovinto. Mutta ei se tarkoita luostariin vetäytymistä. Kyse on siitä, että omistaa oman tarinansa ja kokemuksensa. Minulle kirja ei ole terapiaprojekti. Olen onnellinen ihminen ja tyytyväinen elämääni, eikä minulla ole mitään hävettävää. Kolmenkymmenen vuoden jälkeen osaan nähdä myös sinkkuelämän edut.

Voi hyvää päivää

Vierailija kirjoitti:
Tuonkin naisen kannattaisi panostaa ulkonäköönsä. Lyhyet lähes shokkivärjätyt hiukset toimivat vain harvoille. Meikkikään ei olisi pahitteeksi.

Ja taas meni iloisesti asian vierestä täysin tarpeettomaan arvosteluun. Miten hänen hiusmallinsa tai -värinsä liittyy tässä asiana yhtään mihinkään?? Aivan loistavaa, että on ylpeästi oma itsensä. 

Vierailija

Et ilmeisesti tajunnut jutun ydintä: Malin nimenomaan on mielestäni sinut itsensä kanssa ja sopeutunut elämään vanhapiikana. Se - jos mikä - on naiseutta paljon enemmän kuin huonossa/valheellisessa liitossa eläminen. Kylmä totuus nyt vain sattuu olemaan se, ettei jokainen sinkku löydä sopivaa elämänkumppania, vaikka haluaisikin ja olisi siihen valmis. Itseensä tyytyväinen ihminen sopeutuu siihenkin olotilaan. Ei se tarkoita sitä, että olisi kasvattanut muurit ympärilleen eikä sulje pois toivetta siitä, että "jospa jonakin päivänä"... Itsenäinen ihminen ei kelpuuta epäkelpoa kumppania vain sen takia, ettei olisi yksin tai hyötyy parisuhteesta taloudellisesti. Moniko vain "roikkuu kiinni paskaliitossa" peläten yksinoloa tai moniko nainen passaa miestään kuin pikkulasta - ei sellainenkaan elämä kauhean itsenäiseltä vaikuta?

Tosiasia lienee se, että suurin osa on löytänyt kumppaninsa ihan sattumalta eli kumppani on todellakin "tullut/törmännyt/hypännyt" tyhjästä ja sitten on rakkaus "iskenyt" kuin salama kirkkaalta taivaalta tai toisilla järki/hyötyajattelu käskenyt iskemään kiinni "hyvään saaliiseen" ;)

(Ja ei! Minä en ole vanhapiika.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla