Hakkeri Lisbeth Salander (Claire Foy) saa tehtäväkseen varastaa NSA:lta tietokoneohjelman, jolla voi hallita maailman ydinasekoodeja. Kuva: CTMG, Inc.
Hakkeri Lisbeth Salander (Claire Foy) saa tehtäväkseen varastaa NSA:lta tietokoneohjelman, jolla voi hallita maailman ydinasekoodeja. Kuva: CTMG, Inc.

Se mikä ei tapa -jännärissä nähdään Claire Foyn näyttelemä kypsempi ja herkempi Lisbeth Salander. Elokuvan tarina on silti pettymys Larssonin alkuperäisen Millennium-trilogian ystäville.

David Lagercrantz jatkoi edesmenneen Stieg Larssonin Millennium-dekkaritrilogiaa vuonna 2015 itsenäisellä romaanilla Se mikä ei tapa. Nyt teos nähdään valkokankailla Hollywood-filmatisointina, jonka on ohjannut uruguaylainen kauhuelokuvaohjaaja Fede Alvarez.

Hakkeri Lisbeth Salanderin roolissa nähdään Claire Foy ja toimittaja Mikael Blomkvistina kansainvälistä läpimurtoa yrittävä ruotsalainen Sverrir Gudnason. Roolitus muuttaa henkilöhahmoja ja heidän välisiä suhteitaan. Foyn Salander on herkempi kuin trilogian ruotsalaisfilmatisoinnissa näytelleen Noomi Rapacen ilmeetön Lisbeth ja huomattavasti kypsempi kuin The Girl With The Dragon Tattoo -jenkkiversiossa Rooney Maran tulkitsema Lisbeth. Lisbethin ja Mikaelin romanssi on uudessa leffassa huomattavasti tasa-arvoisempi, sillä heitä esittävillä näyttelijöillä on ikäeroa vain seitsemän vuotta. Rapacella ja Nyqvistillä sekä Maralla ja Craiginllä oli ikäeroa liki kaksi vuosikymmentä.


Lisbeth Salander ei ole enää kaikkien naisten sankari, naisvihaa vastaan taisteleva koston enkeli, vaan naispuolinen Bond tai mustissaan oikeutta jakava Batman.

Elokuvan tarina on pettymys Larssonin alkuperäisen Millennium-trilogian ystäville. Siitä on syyttäminen David Lagercrantzin alkuperäisteosta. Larssonin dekkarit erottuivat edukseen siinä, että niissä suhtauduttiin naisiin kohdistuvaan väkivaltaan radikaalisti eri tavalla kuin lajityypin teoksissa yleensä. Perusdekkarit käyttävät raiskausta ja pahoinpitelyä erikoistehosteina, jotka eivät liity millään tavalla kirjan teemaan. Larssonille naisiin kohdistuva väkivalta oli – jo vuosikymmen ennen metoo-kampanjaa – rakenteellinen yhteiskunnallinen ongelma, jota kirjailija halusi analysoida kaikissa trilogian osissa. Lagercrantz sen sijaan on hylännyt Larssonin idean lähes kokonaan. Pääpaino on sen sijaan Lisbeth Salander hakkeripuuhissa. Salander saa tehtäväkseen varastaa NSA:lta tietokoneohjelman, jolla voi hallita maailman ydinasekoodeja.

Fede Alvarezilla on ollut kova homma löytää Lagercrantzin jaarittelevasta dekkarista villakoiran ydin. Siinä missä dekkari koettelee lukijan kärsivällisyyttä matamalla kuin etana, Alvarez kuljettaa juonta vauhdikkaasti.

Alvarezin näkemyksen mukaan Lisbeth Salander ei ole enää kaikkien naisten sankari, naisvihaa vastaan taisteleva koston enkeli, vaan naispuolinen Bond tai mustissaan oikeutta jakava Batman. Elokuva on pikemminkin agenttiseikkailu kuin psykologinen jännäri. Mitään sanomaa tai teemaa leffasta on turha etsiä. 

Se mikä ei tapa ***

 

Vierailija

Lisbeth Salander seikkailee uudessa Se mikä ei tapa -jännärissä kuin Bond konsanaan

En viitsi edes katsoa. Ensimmäiset teokset olivat tosiaan hyviä tuoreita, mutta tällaista moneen kertaan kierrätettyä jenkkipaskaa jaksa katsoa. Noin ylipäätänsä uusiin bondeihinkin vaihdetaan varmasti jossain vaiheessa näyttelijäksi muutenkin nainen, sen verran "nykyaikaiseksi" touhu niissäkin on mennyt. Vanhat bondit olivat parempia.
Lue kommentti