Chromatica eroaa kahdesta Lady Gagan edellisestä albumista, mutta diskon seastakin kuuluvat hänen upea äänensä ja taitonsa kirjoittaa tekstejä.

Lady Gaga on palannut juurilleen eteläisen Manhattanin klubeille: hänen kuudes albuminsa Chromatica on kimaltelevaa, rönsyistä riisuttua ja yllättävän simppeliä house-pohjaista diskoa.

Se on tyystin eri maailmasta kuin Gagan edelliset levyt, akustinen Joanne ja yhdessä näyttelijä Bradley Cooperin kanssa tehty folk-henkinen soundtrack hittielokuvaan A Star Is Born. Chromatican ainoa tehtävä puolestaan on pitää kuulijansa tiukasti tanssilattialla. 

Ei siinä mitään, Gaga kyllä tietää, kuinka temppu tehdään.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ongelmat ja haasteet tulevat esiin, kun Chromatica useiden kuuntelukertojen myötä alkaa kuulijansa korvissa väistämättä asemoitua suhteessa verrokkeihinsa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Käytännössä Gaga tekee Chromaticalla variaatiota esikuvansa Madonnan viime vuosien house-painotteisista albumeista. Kappalevalikoima ei kuitenkaan muutamaa poikkeusta – supertarttuva single Stupid Love ja Kraftwerk-vaikutteinen 911 – lukuun ottamatta pomppaa verrokkien vertaisviivaston yläpuolelle.

Kahdella muulla rintamalla Gaga sen sijaan on yhä ylivertainen.

Yksi: Stefani Joanne Germanottan mahtavan lauluäänen musikaalisuudelle ei pärjää yksikään toinen viime vuosien diskodiiva. Todistusaineistona levyltä löytyy 1970-lukuisen soul-diskon suuntaan kumartava Rain On Me -duetto Ariana Granden kanssa. Jälkimmäinen on pätevä laulaja hänkin, mutta kun kappaleessa kakkossolistin rooliin tyytyvä Gaga ilmestyy takavasemmalta suorittamaan ”tuplauksen”, tuntuu kuin koko vierailija-asetelma olisi kehitetty ainoastaan alleviivaamaan Gagan ylivoimaisuutta. 

Kaksi: Gagan tekstien rohkea henkilökohtaisuus tavoittanee monissa kuulijoissa samastumispintaa. Kun Gaga laulaa mahtavalla äänellään paniikkihäiriöistä tai psyykenlääkkeistä, on mahdotonta uskoa hänen maalaavan pelkkää keksittyä kertomusta.

Lady Gaga: Chromatica

Sisältö jatkuu mainoksen alla