Kuvat
Netflix
Eteläkorealainen Okja kertoo pienen tytön ja hänen erikoisen ”possunsa” ystävyydestä.
Eteläkorealainen Okja kertoo pienen tytön ja hänen erikoisen ”possunsa” ystävyydestä.

Etelä-Koreasta on tullut muitakin huippuelokuvia kuin Parasite. Aloita vaikka näistä. 

Tämän vuoden Oscar-gaalassa tehtiin historiaa, kun parhaaksi elokuvaksi valittiin eteläkorealainen Parasite. Se oli ensimmäinen kerta, kun parhaan elokuvan palkinnon voitti elokuva, jossa puhutaan muuta kieltä kuin englantia. Voitto oli merkki siitä, että Oscarit ovat viime vuosina vihdoin kansainvälistyneet jonkin verran. 

Parasiten voitto oli ansaittu ja monien hartaasti toivoma. Elokuva on saanut Suomessakin suitsutusta niin kriitikoilta kuin katsojilta. Se sai sekä Me Naisten että Helsingin Sanomien arvioissa täydet viisi tähteä. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Parasite voitti myös odotetusti parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscarin. Lisäksi parhaana ohjaanana palkittiin sen ohjannut eteläkorealainen Bong Joon-ho. Palkinto oli Etelä-Korean ensimmäinen ohjaaja-Oscar. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viisikymppinen Bong Joon-ho on suomalaiselle massayleisölle suhteellisen tuntematon, eivätkä korealaiset elokuvatkaan ole monen vakituisessa katselurepertuaarissa. Se on sääli, sillä maassa on tehty järjettömän hienoja leffoja. 

Kokosimme alle listan eteläkorealaisista elokuvista, jotka jokaisen kannattaisi nähdä. Mukana on Bong Joon-hon aiempien ohjausten lisäksi muidenkin lahjakkaiden ohjaajien leffoja. Korealaisista elokuvista monille tulevat mieleen lähinnä synkät trillerit, joita listalta löytyy, mutta poimimme mukaan myös koskettavaa draamaa ja tieteiselokuvia. 

Elokuvien alle on merkitty, jos ne ovat nähtävillä Suomessa toimivissa suoratoistopalveluissa. Myös muut kannattaa yrittää etsiä käsiinsä, sen verran hyviä ne ovat. 

1. The Handmaiden (Palvelijatar, 2016)

1930-luvun japanilaisten miehittämään Koreaan sijoittuva elokuva kertoo lukutaidottomasta tytöstä, taitavasta taskuvarkaasta, joka palkataan suureen kartanoon nuoren perijättären palvelijaksi.

The Handmaiden on monipolvinen tarina petoksista. ”Elokuva on komea, kaunis ja intensiivisimmillään myös tavattoman eroottinen, mutta ennen kaikkea The Handmaiden on huijaritarina, erittäin hyvä sellainen”, Helsingin Sanomien taannoisessa arviossa sanottiin. 

Yllätyksellisen ja älykkään elokuvan takana on Etelä-Korean (ainakin tähän asti) menestynein ohjaaja Park Chan-wook, jota on tituleerattu Korean omaksi Tarantinoksi

Vuokrattavissa Elisa Viihteestä. 

2. Memories of Murder (2003)

Etelä-Koreaa järkyttivät 1980- ja 90-luvuilla poikkeuksellisen raa’at sarjamurhatapaukset, kun pienessä kaupungissa löytyi naisia raiskattuina ja murhattuina. Memories of Murderissa etsiväkaksikko yrittää ratkaista tapauksia.

Tositapahtumiin perustuvan elokuvan on ohjannut Parasitenkin ohjannut Bong Joon-ho. Se on tunnelmaltaan piinaava, mutta huumoriakin löytyy. 

Elokuva oli otsikoissa viime vuonna, kun Etelä-Korean poliisi ilmoitti tunnistaneensa murhaajan yli 30 vuoden työn jälkeen.

3. Okja (2017)

Niin ikään Bong Joon-hon Okja on kiinnostava tapaus. Se on toisaalta sydäntäriipivä fantasia, toisaalta toimintakomedia, toisaalta kantaa ottavaa poliittista satiiria. 

Korean vuoristossa asuva nuori tyttö kasvattaa valtavaa possua, Okjaa, joka tuo mieleen Hayao Miyazakin Totoron. Okjan perässä on myös vaikutusvaltainen yhtiö (johdossa Tilda Swinton) ja eläinten vapauttamiseen tähtäävä aktivistiryhmä. Överin roolisuorituksen raivostuttavana tv-tohtorina tekee Jake Gyllenhaal

Katsottavissa Netflixissä. 

4. Oldboy (2003)

Jo mainitun The Handmaidenin ohjaajan Park Chan-wookin tunnetuin teos on erittäin väkivaltainen ja raaka Oldboy. Se on miehen Kosto-trilogiaksi kutsutun sarjan keskimmäinen osa, joskaan trilogian elokuvat eivät tarinallisesti liity toisiinsa. 

Samannimiseen sarjakuvateokseen perustuva trilleri kertoo 15 vuotta vankeudessa viettäneestä miehestä, joka vapautuu yhtäkkiä ilman selitystä. Mies ei tiedä, miksi on ollut vangittuna, ja alkaa janota kostoa. 

Cannesin elokuvajuhlilla palkittua Oldboyta pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen 30 parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon. Järkyttävä ja raaka elokuva ei kuitenkaan ole kaikkien makuun. 

5. Miracle In Cell No. 7 (2013)

Autistista pienen tyttären isää syytetään murhasta, vaikka hän on tosiasiassa syytön. Mies joutuu vankilaan, jossa hän ystävystyy muiden vankien kanssa. Vangit auttavat miestä tapaamaan tytärtään salakuljettamalla pikkutytön vankilaan. Vuosia myöhemmin tyttärestä tulee asianajaja, ja hän yrittää todistaa isänsä syyttömyyden. 

Koskettava komediadraama on yksi parhaista korealaisista elokuvista. Miracle In Cell No. 7 on kotimaassaan kaikkien aikojen seitsemänneksi menestynein korealaiselokuva. Tämä leffa pakottaa tarttumaan nenäliinoihin. 

6. Burning (2018)

Burning kertoo kirjailijan urasta haaveilevasta miehestä Jong-susta, joka törmää naiseen nimeltä Hae-mi. Tämä väittää olevansa miehen koulutoveri. Tarina muuttuu mutikkaaksi, kun Hae-mi esittelee Jong-sulle rikkaan miesystävänsä, jolla on salaisuus. 

Elokuva perustuu japanilaiskirjailija Haruki Murakamin novelliin. Sen huomaa pitkistä, viipyilevistä kohtauksista. Burning sisältää runsaasti yhteiskuntakritiikkiä ja vahvaa näyttelijätyötä. 

Vuokrattavissa Google Play -kaupasta ja iTunesista.

7. Train to Busan (2016)

Train to Busania on kutsuttu yhdeksi parhaista zombie-elokuvista koskaan. Se kertoo zombien valloittamasta Etelä-Koreasta. Epätoivoiset selviytyjät nousevat junaan, jonka on määrä viedä heidät viimeiseen turvalliseen paikkaan. Villiin juoneen on onnistuttu yhdistämään luokkajakoanalyysiä ja yllättävän koskettaviakin hetkiä.

Tämä kotimaassaan superhitiksi noussut leffa on niin viihdyttävä ja jännittävä, että sen parissa viihtyy sellainenkin, johon zombiteema ei yleensä pure. 

Vuokrattavissa Google Play -kaupasta ja iTunesista. 

8. Mother (2009)

Jälleen yksi Bong Joon-hon elokuva! Draamaelokuva Mother kertoo keski-ikäisestä äidistä, jonka poikaa syytetään teinitytön murhasta. Äiti yrittää todistaa poikansa syyttömyyden.

Hillitty ja vaikuttava draama kertoo pyyteettömästä rakkaudesta ja sekoittaa Bongille tyypilliseen tapaan useita genrejä draamasta trilleriin ja satiiriin. Äitiä näyttelevä Kim Hye-Ja tekee hienon roolityön. 

9. Snowpiercer (2013)

Oscar-voittaja Parasite on muun muassa kuvaus luokkaeroista. Bong Joon-hon ensimmäinen englanninkielinen elokuva Snowpiercer vie teeman astetta pidemmälle. Tieteiselokuva kertoo maailmasta, joka on jäätynyt ilmastotuhon vuoksi. Ainoat eloonjääneet asuvat pikajunassa, joka on jaettu eri luokkiin. Rooleissa ovat muun muassa Chris Evans ja Tilda Swinton, ja elokuvan kieli on englanti.

Vuokrattavissa Elisa Viihde Aitiosta. 

Puuttuiko suosikkikorealaisesi listalta? Suosittele kommenteissa! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla