Helene Schjerfbeckin elämästä kertova elokuva Helene kuvaa taiteilijan romanssia, mutta pääosassa ovat hänen teoksensa.

Helene Schjerfbeck (1862–1946) oli maamme tärkeimpiä taidemaalareita. Modernistin teoksista tunnetuimpia ovat vuonna 1888 valmistunut Toipilas sekä lukuisat omakuvat.

Nyt suurnaisesta on tehty elämäkertaelokuva. Antti J. Jokisen Helene tosin aiheutti närää jo ennen ensi-iltaansa. Taidehistorioitsija Pontus Kyander syytti Hufvudstadsbladetissa elokuvaa kulttuurisesta omimisesta, koska sen suomenruotsalaiset henkilöt puhuvat suomea.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kun suurmiesten elämää kuvataan usein heidän työnsä kautta, naisten elämäkerroissa korostuvat romanssit. Vaikka Jokisen elokuvan keskiössä on Schjerfbeckin ja hänen rakastettunsa Einar Reuterin suhde, pääosassa ovat taiteilijan työ ja maalaukset. Myös Schjerfbeckin ystävä, naisasianainen Helena Westermarck saa elokuvassa melkein yhtä paljon tilaa kuin Reuter. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elokuva keskittyy vain muutamaan vuoteen taiteilijan elämässä. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1915, jolloin 53-vuotias Schjerfbeck tutustui häntä 19 vuotta nuorempaan Reuteriin.

Laura Birn ylittää itsensä pääosassa yhtä aikaa hauraana ja vahvana taiteilijana. Johannes Holopainen on juuri oikea valinta Einar Reuteriksi, jonka herkkyyttä Holopainen tulkitsee oivallisesti. Krista Kosonen naurattaa sarkastista huumoria viljelevänä Westermarckina. Pirkko Saisio nähdään Schjerfbeckin Olga-äitinä, jonka julmuutta Schjerfbeck piti syynä siihen, ettei menestynyt paremmin urallaan.

Elokuvan avulla katsoja pääsee aikamatkalle 1910-luvulle. Kuvaaja Rauno Ronkainen tekee upeaa työtä, ja tarkasta ajankuvasta on kiitettävä erityisesti pukusuunnittelija Eugen Lambergia sekä lavastaja Jaagup Roometia.

Elokuvan jälkeen tekee mieli suunnata Ateneumiin, jossa on vielä hetken esillä Schjerfbeckin näyttely Maailmalta löysin itseni.

Helene ****

Ensi-ilta 17.1.

Outi

Juuri tarkasti toteutetut pienet yksityiskohdat, paneutuminen maalausprosessiin, sen vimmaan ja pettymyksiin - myös ihmissuhteissa, oli elokuvan parasta antia. Hieno ohjaus ja näyttelijätyö, uskallus viipyillä hitaudessa, taitavasti leikatut kohtaukset kohottivat elokuvan helmien joukkoon. Uskon tämän kestävän useammankin katsomisen.

maaarit

Näkikö kriitikko saman elokuvan kuin minä? Hyvät näyttelijät eivät pysty pelastamaan huonoa käsikirjoitusta. Elokuvan kohtaukset valuvat kuin piimä purkista. Dialogi on kökköä eikä kohtauksissa ole draamaa. Kuvaus on kyllä sievää, mutta miksi sisälle paistaa aurinko kun ulkokuvassa taivas on harmaa? Ja miksi talo joka ulkokuvien perusteella on noin 70-80 metriä meren rannasta - onkin sisäkuvissa parin metrin päässä rannasta? Jos draama toimii nämä pikkuasiat eivät häiritse.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla