Vantaalaisen Vaskivuoren lukion kamarikuoron koskettava esitys leviää nyt sosiaalisessa mediassa. 

Koronavirus on sulkenut suomalaiset koteihinsa, mutta onneksi on internet. Somessa on viime päivinä levinnyt yhä hauskempia ja ilahduttavampia videoita ja erilaisia tempauksia, jotka ovat tuoneet iloa suomalaisten arkeen.

Yksi taatusti koskettavimmista on vantaalaislukion virtuaalikuoroesitys. Sitä on katsottu Facebookissa  jo yli 20 000 kertaa ja jaettu satoja kertoja. Kuoron videosta kertoi ensimmäisenä Maaseudun tulevaisuus.

Me Naiset katsoi videon, ja itkuhan siinä pääsi. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Upean videon takana on Vaskivuoren lukion kamarikuoro, jonka kevään suunnitelmat muuttuivat täysin koronaviruksen vuoksi. Irlannin kilpailumatka vaihtui kotoa käsin pidettäviin etäkuoroharjoituksiin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Koska yhdessä laulaminen muuttui haasteelliseksi karanteenin vuoksi, kuoro päätti toteuttaa virtuaalikuoroprojektin. Idean keksi kuoronjohtaja Jonna Vehmanen

– Etäopetusta oli kulunut kaksi päivää ja kaipuu yhdessä musisoimiseen oli jo valtava, Vehmanen kertoo. 

– Kovasti yritin pohtia, mitä mielekästä pystyisimme kuoron kanssa nyt tekemään, kun kaikki ovat omissa kodeissaan. Idea lähti lentoon viimeistään kahvipöytäkeskustelussa mieheni kanssa, kun aloin pohtimaan virtual choir -projektia ääneen. Kuorollamme oli ohjelmistossa tähän tarkoitukseen aivan täydellinen biisi. 

Teokseksi valikoitui Jussi Chydeniuksen varta vasten Vaskivuoren lukion kamarikuorolle säveltämä teos Pelottomien riemulaulu, jonka upean tekstin on kirjoittanut entinen vaskivuorelainen Julia Junttila. Siitä tehtiin nettiin sopiva katkelma.

Kuoron noin 40 laulajaa äänittivät ja videoivat lauluosuutensa etänä kodeissaan. Kuoronjohtaja Jonna Vehmasen mies Juho Vehmanen koosti ja miksasi äänet ja videot yhteen.

Jonna Vehmanen kertoo olevansa ilahtunut videon saamasta vastaanotosta. 

–  Fiilis on tietysti kaikin puolin todella hyvä. Projektissa pääsimme paitsi kokoamaan äänemme jälleen yhteen, samalla myös lähettämään toisillemme positiivista energiaa ja tsemppihenkeä. Hienoa, jos saamme laulamisen iloa ja positiivisia ajatuksia levitettyä ihmisten koteihin tänä muuten niin synkkänä ajankohtana.  

Kuuntele Vaskivuoren lukion kamarikuoron upea esitys alta!

 

Vierailija

Minä ainakin itkin. Millaista mahtaa olla elää tämän epävarmuuden keskellä nuorena ja elämänjanoisena. Kiitos ihanasta esityksestä! Tulevaisuus on teidän, toivottavasti turvallinen sellainen <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla