Valmentaja lentää persiilleen siksi, ettei Mikko Nousiaisen tulkitsemalla päähenkilöllä ole karismaa. Kuva: Kuusan Kino Ky
Valmentaja lentää persiilleen siksi, ettei Mikko Nousiaisen tulkitsemalla päähenkilöllä ole karismaa. Kuva: Kuusan Kino Ky

Vuoden provosoivimmaksi elokuvaksi kuvailtu Valmentaja kertoo Jari Sarasvuon elämästä 1990-luvulta alkaen. Sen tekemisessä on haastateltu miehen lähipiiriä.

Jari Sarasvuon – niin kuin useimpien businessprofeettojen – suosion selittää yksi asia: karisma. Tuukka Temosen ohjaama elämäkerta Valmentaja lentää persiilleen siksi, ettei Mikko Nousiaisen tulkitsemaa päähenkilöä voi hyvällä tahdollakaan kutsua karismaattiseksi. Vika on pikemminkin Temosessa henkilöohjaajana kuin Nousiaisessa näyttelijänä. Nousiaiselta tällainenkin tulkinta olisi varmasti luonnistunut, mutta Temonen ei ole sitä älynnyt pyytää. Paitsi yhdessä kohtauksessa, joka onkin elokuvan tehokkain. Siinä Sarasvuo saarnaa opetuslapsilleen evankeliumiaan raamatustaan eli valmennusoppaastaan Sisäinen sankari. Kohtaus pelaa nimenomaan Nousiaisen Sarasvuolle kanavoimalla karismalla. Vaikutelma on niin latautunut, että kyynisempikin katsoja ymmärtää, miksi käännynnäiset lankesivat verkkoon.

Tätä kohtausta lukuun ottamatta elokuva on kuin kotivideokooste Sarasvuon elämästä. Draaman kaarta leffasta on turha etsiä. Huppukohtia markkeeraavat valkokankaalle lävähtävät naisten paljaat rinnat tai takamukset. Aina kun menee lujaa, kuten onnistuneiden yrityskauppojen jälkeen, toimiston pöydällä tai strippitangossa vääntelehtii strippari.

Tajunnanvirta on sellaista dadaa, että on mahdotonta tietää, yrittääkö Temonen parodioida, ironisoida vai ylistää päähenkilöään.

Ainut henkilöhahmo, joka vetää katsojan huomion puoleensa kuin magneetti, on aikalainen Jussi Parviainen. Näyttelijä Tatu Sinisalon voimakas läsnäolo sähköistää elokuvan. Nousiaisen Sarasvuokin herää horteestaan kohtauksissa, jossa ystävät kohtaavat. Kohtaamisiin on uskallettu ladata rajua homoeroottista latausta, jota ei kotimaisissa elokuvissa yleensä rohjeta näyttää.

Sinisalon säväyttävä roolityö valitettavasti korostaa entisestään Temosen muilta näyttelijöiltä vaatimaa latteutta. Eniten kärsii Simo Rantalainen, jonka uhosta ja uhmasta Jarkko Lahden tulkinnassa ei ole häivääkään.

Temosen Sarasvuo on  hivenen myötähäpeää herättävä 90-luvun reliikki, johon suhtautuu väkisinkin alentuvalla nostalgialla niin kuin Mobira Cityman 900 -puhelimeen. Vaikutelmaa vahvistaa kerrollinen ratkaisu, jossa Sarasvuo kertaa elämäänsä minäkertojana. Tajunnanvirta on sellaista dadaa, että on mahdotonta tietää, yrittääkö Temonen parodioida, ironisoida vai ylistää päähenkilöään.

Valmentaja

ENSI-ILTA 17.10. **