Me Naiset
|
Niko Ikonen
Roosa Söderholm ja Maria Ylipää suoriutuvat vaikeista rooleistaan hienosti. Kuva:  Sanna Vanninen /Oktober Oy
Roosa Söderholm ja Maria Ylipää suoriutuvat vaikeista rooleistaan hienosti. Kuva: Sanna Vanninen /Oktober Oy

Katja Gauriloff on ohjannut esikoiselokuvansa Sofi Oksasen Baby Jane -kirjan pohjalta.

Sofi Oksanen julkaisi Baby Jane -nimeä kantavan toisen romaaninsa vuonna 2005. 14 vuotta myöhemmin dokumentaristi Katja Gauriloff ohjaa teoksesta esikoistäyspitkänsä. Pääosissa nähdään hieman ailahtelevaisesti näyttelevät Roosa Söderholm ja Maria Ylipää. Molemmat antautuvat kyllä rooleilleen upeasti, mutta Gauriloffin henkilöohjaus hapuilee ja samalla hahmojen uskottavuus kärsii.

Mikäli tarina ei ole vielä tuttu, niin se kertoo kahdesta naisesta, Pikistä (Ylipää) ja Jonnasta (Söderholm), jotka löytävät toisensa Helsingin villin yön sykkeestä. Piki pelastaa Jonnan yllättävältä uhalta, jonka jälkeen kaksikosta tulee rakastavaisia. Jonna suorastaan palvoo voimakastahtoista Pikiä.

Pian suhde kuitenkin muuttuu, kun käy ilmi, että molemmilla on omat mielenterveysongelmansa. Kun Piki muuttuu sulkeutuneemmaksi ja ahdistuneemmaksi, myös hänen kontrollointinsa muuttuu ongelmallisemmaksi ja vaativammaksi. Kaksikon välinen seksikin saa sadomasokistisia piirteitä, kun Jonna alistuu täysin kokeneemman Pikin vietäväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Baby Janessa on paljon potentiaalia, joka puhkeaa kukkaan komeissa kuvissa ja maalailevassa kuvauksessa. Huonoimmillaan elokuva on taas tarinankerronnassa, joka jymähtää välillä todella laahaavasti paikoilleen ja tekee omituisia hyppyjä. Naisten väliset keskustelutkin tuntuvat toisinaan pakotetuilta, eikä puhe kuulosta lainkaan luontevalta.

Gauriloff käyttää aivan liian paljon aikaa asioihin, joilla ei ole lopulta tarinan kannalta minkäänlaista merkitystä. Tuntuukin siltä, että Gauriloff olisi halunnut tehdä oman taiteellisen versionsa Oscar-voittaja Moonlightista, jossa myös on traaginen homoteema. Liiallinen runollisuus johtaa kuitenkin siihen, että elokuvan kiinnostavin osuus, loppuratkaisu, tulee täysin yllättäen – ja siihen elokuva myös loppuu, kiirehtien.

Elokuva kadottaa näkökulmansa. Sen pääajatuksen, josta Oksanen kirjoitti, homoyhteisöjen murheellisen yleisistä mielenterveysongelmista. Nyt teoksen kantaaottavuus jää liiallisen maalailun jalkoihin. Harmi, sillä elokuvan mitan olisi voinut käyttää vaikkapa sivistystyöhön.

Baby Jane **½

Vierailija

Siis odotin tältä elokuvalta paljon! Menin saliin silmät kiiluen ja loppujen lopuksi tästä tuli vaan oikeesti paha mieli, käyn paljon leffassa mutta tätä katsoessa jouduin pariin otteeseen kattomaan kelloa siinä uskossa että loppuisi jo, koska mielenkiintokaan ei pysynyt yllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla