Brad Pitt näyttelee jopa Oscarin arvoisesti elokuvassa Ad Astra.

Onko ihmiskunta tuomittu toistamaan aiempien sukupolviensa synnit?

Tänään ensi-iltansa saava Ad Astra esittää lohduttoman kysymyksen Brad Pittin masentuneella äänellä. Lähitulevaisuuteemme sijoittuva elokuva on synkkä ja toivoton, mutta onneksi valo pilkahtelee avaruuden pimeimmässäkin kolkassa.

Trailerit myyvät Ad Astraa toiminnallisena avaruusseikkailuna, vaikka oikeasti se on syvällinen ja filosofinen elokuva, joka pohtii ihmiskunnan ja ihmisyyden olemusta: eksistentialismia. Se on kuin Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nyt yhdistettynä Andrei Tarkovskin Solarikseen – se tuntuu tutulta, mutta on silti jotain aivan uutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pitt esittää armeijan astronauttia, majuri Roy McBridea, joka lähetetään tutkimaan ihmiskuntaa uhkaavaa avaruuden ilmiötä. Tommy Lee Jonesin sankariastronautti Clifford McBride, Royn isä, lähetettiin kymmeniä vuosia sitten linnunratamme laitamille etsimään vierasta elämää. Miehen johtama tutkimusryhmä katosi kuitenkin 16 vuotta sitten Neptunuksen liepeillä. Liittyykö Clifford jotenkin Maata uhkaavaan ilmiöön?

Ad Astran kuva ihmisyydestä on todella lohduton. Kuuhun perustettu avaruusasema on kuin kopio Maan jättiostoskeskuksista. Kuussa käydään taisteluita luonnonvaroista ja tilasta. Myös kuupiraatit riivaavat paikkaa. Kuulostaako toisinnolta Maasta? Niinpä. Se on kitkerän sarkastinen havainto ohjaaja James Graylta. Oppiiko ihminen lopulta historiastaan mitään?

”Pittistä on vaikea pitää, vaikka hän näytteleekin erinomaisesti.”

Pittin näyttelemä astronautti on tunnemaailmaltaan täysin kylmä, eikä hänen siviilielämänsäkään ole siksi kovin ruusuista. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa Royn vaimo Eve (Liv Tyler) jättää miehen. Ja juuri tämän ihmisraunion vastuulle jätetään ihmiskunnan kohtalo. Kiva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ad Astra on visuaalisesti yksi upeimmista elokuvista, joita teattereissa on viime vuosina nähty. Kuvat ovat runollisia ja kauniita, ja niiden tukena soi Max Richterin säveltämä komea musiikki. Ad Astra imaisee katsojan sisäänsä mustan aukon tavoin.

Aivan mestariteoksesta ei kuitenkaan voi puhua, sillä elokuvan nihilistinen filosofia etäännyttää empaattisimmat katsojat. Pittistä on vaikea pitää, vaikka hän näytteleekin erinomaisesti, jopa Oscarin arvoisesti. Hahmon masentuneeseen persoonaan on vaikea samastua. Roy kyntää todella syvissä vesissä.

Ad Astra ****

Ensi-ilta 20.9.

Sisältö jatkuu mainoksen alla