Pelattiin sitä jalkapalloa sata vuotta sittenkin naisvoimin. Naisten jalkapallo-ottelut vetivät Britanniassa katsomoihin jopa yli 50 000 ihmistä. Jalkapallotähti Lily Parrin joukkue Dick, Kerr Ladies F.C.  vuonna 1921. Kuva: Wikipedia.
Pelattiin sitä jalkapalloa sata vuotta sittenkin naisvoimin. Naisten jalkapallo-ottelut vetivät Britanniassa katsomoihin jopa yli 50 000 ihmistä. Jalkapallotähti Lily Parrin joukkue Dick, Kerr Ladies F.C. vuonna 1921. Kuva: Wikipedia.

Maria Pettersson päätti alkaa oikaista historiaa ja nostaa esiin unohdettuja, jännittäviä naisia, joilta voisimme oppia ainakin sinnikkyyttä vastustaa vallitsevia normeja.

Historia on täynnä suurmiehiä. Se, että osaamme nimetä historiaa tehneitä naisia paljon vähemmän (ehkä vain Jeanne d’Arcin, Marie Curien ja muutaman originellin kuningattaren) ei johdu siitä, etteikö merkittäviä naisia olisi ollut olemassa.

Kyllä on, laumoittain, mutta emme vain koskaan ole kuulleet heistä. Vielä.

Toimittaja, Journalisti-lehden päätoimittaja ja intohimoinen historiaharrastaja Maria Pettersson on päättänyt tuoda unohdettuja merkkinaisia siihen valokeilaan, jonka he ansaitsevat. Viime kesästä lähtien hän on kertonut naisten elämästä Twitterissä. Kaikki naiset eivät suinkaan ole sankarimateriaalia, vaan joukkoon mahtuu myös murhaajia tai muuten moraalisesti arveluttavia naisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt ”Historian jännien naisten” ympärille on syntynyt jo suosittu Facebook-ryhmä sekä joukkorahoitusprojekti. Kirja ilmestyy ensi vuonna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta miksi historia on vaiennut naisista, jotka ovat pelastaneet ihmisiä sodissa, luoneet suurenmoista taidetta tai keksineet parannuksen harvinaiseen sairauteen?

Maria Petterssonin mukaan siihen on monia syitä.

Ensinnäkin, naiset ovat toimineet tavoilla, joita on pidetty heille sopimattomana, jopa skandaalimaisena. He ovat esimerkiksi tehneet työtä kodin ulkopuolella tai puhuneet julkisesti. Poikkeusyksilöistä vaikenemalla on pyritty estämään se, että muut naiset saisivat heistä pahoja vaikutteita tai inspiraatiota.

Historiakin on valintoja, ja näitä valintoja ovat (naisten puolesta) useimmiten tehneet miehet. Naisten historia ei ole välttämättä tuntunut mieshistorioitsijoista relevantilta.

Suuria saavuttaneista miehistä on tehty lukemattomia elokuvia. Myös siksi heidän nimensä ovat tatuoituneet muistimme. Hollywoodissa ei ole aina uskottu, että naisten tarinat myisivät. Sankaritarelokuvat ovat verrattain uusi ilmiö.

Tiedettä tehneet naiset ovat saattaneet jäädä sivuun kuin huomaamatta. Jos tutkimusta teki esimerkiksi pariskunta, tai jos tieteilijän tausta ei ollut tarpeeksi merkittävä, tulokset menivät miesten nimiin. Näin kävi esimerkiksi Williamina Flemingille, (1857–1911), miehensä hylkäämälle skotlantilaiselle piialle, joka löysi satoja tähtiä, muttei saanut siitä ansaitsemaansa kunniaa.

Naiset ovat siis yksinkertaisesti toiminnallaan uhanneet patriarkaatin valtaa ja yhteiskuntajärjestystä. Siksi heidät on ollut varmempi hiljentää tuuppaamalla takaisin keittiöön, tekemällä työstä muuten mahdotonta tai jopa poistamalla päiviltä.

– Näillä naisilla oli uskallusta käyttäytyä toisin kuin naiset yleensä ovat voineet. Kun yksi rikkoo normin, hän raivaa tilaa lukemattomille jäljessä tuleville naisille, joita yhteiskunta on estänyt, Maria Pettersson sanoo.

– Mitä jos emme olisi tuhansia vuosia painaneet yhtä sukupuolta alas ja estäneet naisia tekemästä asioita? Missä voisimme nyt ihmislajina olla? Meillä ei ole ihmiskuntana yksinkertaisesti varaa jättää naisten potentiaalia käyttämättä.

Mutta historiaa voi kirjoittaa uusiksi. Ainakin näihin naisiin meidän kaikkien olisi Marian mukaan syytä tutustua, sillä heidän sinnikkyytensä olisi syytä muistaa:

Sofja Kovalevskaja.Kuva: Kungliga Vetenskapsakademien
Sofja Kovalevskaja.Kuva: Kungliga Vetenskapsakademien

Sofja Kovalevskaja (1850–1891) oli venäläinen matemaatikko, Euroopan ensimmäinen matematiikasta väitellyt nainen, maailman ensimmäinen nainen matematiikan professorin virassa sekä nihilisti, feministi ja kirjailija.

Sofja (myöhemmin Sonja) Vasiljevna Korvin-Krukoskaja kiinnostui matematiikasta jo pikkutyttönä. Hän oli kympin tyttö kaikissa aineissa. Tykistöupseeri-isän mielestä kiinnostus luonnontieteisiin ei sopinut naisille. Fyysikko Nikolai Tyrtov huomasi, että pieni Sofja ymmärsi trigonometriset funktiot. Tyrtov ylipuhui isän hankkimaan Sofjalle matematiikan opettajan.

Myöhemmin Sofja nai paleontologin ja pari muutti Keski-Eurooppaan. Venäjällä naiset eivät saaneet suorittaa yliopistotutkintoa. Sofja opiskeli Heidelbergin yliopistossa matematiikkaa ja fysiikkaa ja jatkoi Berliiniin, koska halusi opiskella nimekkään matemaatikko Karl Weierstrassin johdolla.

Weierstrass lähes nauroi Kovalevskajan ulos, mutta nähtyään, kuinka nuori nainen ratkaisi hänen antamansa tehtävän, matemaatikko ymmärsi Kovalevskajan olevan nero. Hän antoi tälle yksityistunteja neljän vuoden ajan. Julkiset luennot oli kielletty naisilta.

Kovalevskaja väitteli vuonna 1874 huippuarvosanoin, ja hänestä tuli Euroopan ensimmäinen matematiikan naistohtori. Hän todisti lauseen, jota nykyään kutsutaan Cauchyn–Kovalevskajan lauseeksi ja joka liittyy osittaisdifferentiaaliyhtälöiden reuna-arvo-ongelmien ratkaisuihin.

Kovalevskit palasivat Venäjälle, mutta Kovalevskaja ei työllistynyt sukupuolensa takia. Hänen miehensä taas oli yhteiskunnallisilta näkemyksiltään liian radikaali darwinisti saadakseen töitä. Vuonna 1883 mies menetti loput rahansa osakekeinottelussa ja teki itsemurhan.

Opiskelutoveri kutsui Kovalevskajan työskentelemään Ruotsiin. Vuonna 1884 Kovalevskajasta tuli apulaisprofessori ja Acta Mathematican päätoimittaja – maailman ensimmäinen nainen tieteellisen journaalin päätoimittajana.

Vuonna 1889 Kovalevskaja nimitettiin Tukholman yliopiston matematiikan professoriksi, ja 39-vuotiaana hänestä tuli maailman ensimmäinen matematiikan naisprofessori. Hänet hyväksyttiin Ranskan tiedeakatemiaan ja ensimmäisenä naisena Venäjän tiedeakatemiaan.

Kovalevskaja oli lahjakas myös kirjallisuudessa ja julkaisi Ruotsissa romaaneja ja näytelmiä. Liberaali Kovalevskaja oli kiinnostunut feminismistä ja nihilismistä. Hän puhui naisten koulutuksen puolesta.

Kovalevskaja kuoli keuhkokuumeeseen 41-vuotiaana vuonna 1891. Hänen kunniakseen on nimetty nuorille lupaaville tutkijoille myönnettävä palkinto, säätiö ja kuun kraatteri.

Annette Kellermann. Kuva: US Library of Congress.
Annette Kellermann. Kuva: US Library of Congress.

Annette Kellermann (1887–1975) oli mestariuimari, uimapukusuunnittelija, vaudeville-tähti, drag king, merenneito, kirjailija, ensimmäinen alastomana elokuvassa esiintynyt tunnettu näyttelijä ja tieteellisesti maailman täydellisimmäksi todettu nainen.

Kellermann syntyi Sydneyn lähellä Australiassa viulistin ja pianistin tyttäreksi. Lihasheikkouden takia hän käytti lapsuutensa metallisia, raskaita jalkatukia. Vahvistaakseen tyttärensä jalkoja vanhemmat panivat hänet uimatunneille.

13-vuotiaana Kellermannin lihasheikkous oli tiessään. 15-vuotiaana hän voitti ensimmäisen uimakilpailunsa ja alkoi esiintyä taitosukeltajana.

Muutettuaan perheensä kanssa Melbourneen Kellermann alkoi pitää taitouintinäytöksiä paikallisessa kylpylässä. Kellermann esiintyi viihdekeskuksessa merenneitona ja ui kalojen kanssa akvaarion näytöksessä.

Kellermann löi kaikki naisten uinnin (epäviralliset) ennätykset. Euroopassa Kellermann teki uhkarohkeita pitkän matkan uinteja muun muassa Englannin kanaalissa ja Tonavassa.

Kellermann muutti Yhdysvaltoihin. Hän elätti itsensä ja ikääntyvän isänsä vesibaletilla, joka oli taitouintia vesitankissa. Kellermannin show kehitti taitouintia ja teki siitä tunnetun urheilulajin.

Kellermann vastusti tuon ajan naisten uimapukuja. Pitkät, raskaat mekot haittasivat uintia. Hän ompeli itselleen vartaloa myötäilevän uimapuvun. Bostonilaisella rannalla poliisi pidätti Kellermannin, koska uimapuku oli ”sopimaton”.

Kansalaiset nousivat vastustamaan pidätystä ja vaativat, että naiset saisivat uida missä asussa huvittaa. Tuomari vapautti Kellermannin, ja tämän uimapuvusta tuli hitti. Hän perusti oman uimapukumalliston.

Kellermann teki pitkän uran vaudeville-esiintyjänä. ”Australian merenneito” tai ”Sukeltava Venus” tanssi vedessä, pidätti henkeä yli kolme minuuttia, tanssi balettia, esitti nuorallatanssia ja akrobatiaa, lauloi sekä nauratti drag king -hahmolla.

Kellermann oli myös suosittu mykkäfilminäyttelijä. Hän esitti kymmenissä elokuvissaan usein merenneitoja ja esiintyi ensimmäisenä tunnettuna näyttelijänä elokuvassa kokonaan alasti.

Kellermann teki omat stunttinsa, esimerkiksi sukelsi 20 metristä krokotiilialtaaseen. Hän osallistui elokuvien ohjaamiseen ja käsikirjoittamiseen, mistä syystä hänen roolihahmonsa muun muassa taistelee rosvojoukkoa vastaan ja pelastaa miespääosan eikä toisin päin.

Kellermann tunnettiin kaikkialla. Hän oli urheilusankari, ja jopa baseball-selostajat alkoivat kutsua syöksykoppeja annettekellermanneiksi.

Kellermann kosi manageriaan ja nai tämän. Vanhoilla päivillään pariskunta muutti takaisin Australiaan. Annette Kellermann kuoli 88-vuotiaana. Australian merenneidon tuhkat siroteltiin Suurelle valliriutalle.

Lily Parr. Kuva: Wikipedia.
Lily Parr. Kuva: Wikipedia.

Lily Parr (1905–1978) oli pitelemätön laitahyökkääjä, tuhat maalia urallaan tehnyt jalkapalloammattilainen aikana, jolloin naisten jalkapallo-ottelut vetivät katsomoihin yli 50 000 ihmistä.

Lily Parr syntyi työläisperheeseen Britannian Lancashiressa. Maailmansota vei miehet rintamalle ja naiset tehtaisiin. Tehtailla oli usein omat jalkapallojoukkueensa. Parr houkuteltiin 14-vuotiaana vetureita valmistaneen yhtiön joukkueeseen nimeltä Dick, Kerr Ladies F.C.

Ensiottelussaan laitahyökkääjänä Parr teki hattutempun ja ensimmäisellä kaudella 43 maalia. Hän pelasi sekä naisia että miehiä vastaan, ja molemmat pelkäsivät 180-senttisen Parrin tavaramerkkiä, uskomattoman voimakasta laukausta, joka saattoi murtaa (ja mursikin) maalivahdin käden.

Parrin aikana joukkue pelasi 828 ottelua joista se voitti 758. Yhteensä 3500 maalista Parr teki noin tuhat. Joukkue pelasi ensimmäisenä naisten tiiminä skandaalimaisesti shortseissa.

Naisten jalkapallo kasvatti suosiotaan, kunnes vuonna 1921 Britannian jalkapalloliitto kielsi naisia pelaamasta kentillään. Syy? ”Jalkapallo on sopimatonta naisille, eikä naisia tule rohkaista siihen.”

Parr pelasi vielä useita vuosia siellä täällä, mutta aikaisempaa katsojamenestystä ei enää saavutettu, koska naiset pelasivat kurjilla kentillä, joissa ei välttämättä ollut edes kunnon katsomoita.

Jalkapallouransa jälkeen Parr ryhtyi mielisairaanhoitajaksi ja eli loppuelämänsä kumppaninsa Maryn kanssa. Hän ei koko aikuisikänään peitellyt lesbouttaan.

Noor Inayat Khan. Kuva: Imperial War Museums.
Noor Inayat Khan. Kuva: Imperial War Museums.

Noor Inayat Khan (1914–1944) oli intialaistaustainen, Ranskassa kasvanut muslimiprinsessa, pasifisti ja ujo lastenkirjailija, josta tuli toisen maailmansodan radio-operaattori ja vastarinnan sankari, joka jallitti Gestapon lukemattomia kertoja.

Khan syntyi Moskovassa yhdysvaltalaisen äidin ja intialaisen isän esikoisena. Kun Khan oli lapsi, perhe muutti Ranskaan. Khan opiskeli lapsipsykologiaa ja musiikkia sekä kirjoitti lastenkirjoja. Kun natsit miehittivät Ranskan, perhe pakeni Britanniaan. Khan halusi auttaa, vaikka inhosi sotaa.

Ilmavoimissa Khanista koulutettiin sähköttäjä ja radio-operaattori. Häntä kuvailtiin ulkonäöltään silmiinpistäväksi, työteliääksi mutta liian herkäksi nuoreksi naiseksi, joka ei sovellu tositoimiin.

Naisista oli kuitenkin pula ja Khan lähetettiin Pariisiin vaaralliseen tehtävään. Hänestä tuli linkki Ranskan vastarintaliikkeen ja Britannian välillä. Hän mm. välitti viestejä suunnitellusta sabotaasista ja asetoimituksista.

Oli suuri riski, että vihollinen nappaa signaalin ja jäljittää operaattorin. Gestapo jäljittikin ja nappasi kerralla kaikki operaattorit – ainoastaan Khan pääsi pakoon. Khan oli ainoa vakoilutoiminnan linkki Pariisin ja Lontoon välillä. Hän vaihtoi paikkaa ja ulkonäköä joka päivä, hämäsi, vältteli ja pakeni Gestapoa neljä kuukautta. Lopulta kaksoisagentti ilmiantoi hänet.

Kahden huimapäisen pakoyrityksen jälkeen Khan luokiteltiin erityisvaaralliseksi. Häntä kuulusteltiin ja kidutettiin, mutta hän ei vuotanut tiedonmuruakaan. Eristysvanki Khan vietiin Dachaun keskitysleirille. Hän oli kuollessaan 30-vuotias.

Zura Karuhimbi. Kuva: Kigali Genocide Memorial.
Zura Karuhimbi. Kuva: Kigali Genocide Memorial.

Zura Karuhimbi (n. 1925–2018) oli ”Schindler's Witch” eli ”Schindlerin noita” joka pelasti Ruandan kansanmurhassa yli sata ihmistä piilottamalla nämä kotiinsa. Hän käytti hyväkseen noidan mainettaan ja uhkasi kirota sotilaat perheineen, jos he lähestyisivät hänen taloaan.

Zura Karuhimbin tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä. Hänen vanhempansa olivat kansanparantajia Musamon kylässä noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Kigalista.

Karuhimbin täytettyä noin kahdeksan belgialaiset jaottelivat ruandalaiset virallisesti kolmeen etniseen ryhmään: hutuihin (joihin Karuhimbi laskettiin), tutseihin ja twa-pygmeihin. Valta annettiin tutseille, monet hutut pantiin pakkotöihin ja heiltä kiellettiin koulu ja monet etuudet.

Vuonna 1959 hutut kapinoivat. Vanhaa tutsimonarkiaa edustanut kuningas Kigeli V perheineen ajettiin maanpakoon Ugandaan ja siinä sivussa kymmeniätuhansia hänen kannattajiaan. Karuhimbin perhe piilotti pakolaisia.

Karuhimbi opiskeli kansanparannusta, kasvi- ja yrttitietoutta sekä perinteisiä hoitomenetelmiä. Karuhimbi oli kristitty, eikä harjoittanut perinteistä noituutta, mutta sai kuitenkin lähikylissä maineen noitanaisena, joka voisi aiheuttaa magiallaan tuhoa. Karuhimbin uskottiin olevan Nyabingin, voimakkaiden pahojen henkien, vallassa.

Huhtikuussa 1994 alkoi Ruandan kansanmurha. Äärihutut tappoivat vain sadassa päivässä 800 000 tutsia ja maltillista hutua. Seitsemänkymppinen Karuhimbi päätti toimia. Hän piilotti ihmisiä kaksihuoneiseen taloonsa sekä pellolleen. Sinne kaivettiin kuoppa, jonne vainotut piiloutuivat ja jonka Karuhimbi peitti oksilla ja lehdillä. Hänen makuuhuoneessaan ja salaisessa välikatossa saattoi piileskellä yhtä aikaa 40 ihmistä.

Äärihutujen sotilaat yrittivät tutkia Karuhimbin talon. Hän käytti hyväksi mainettaan noitana ja uhkasi kirota kaikki, jotka uskalsivat lähestyä taloa. Hän huusi sotilaille, että nämä voisivat tappaa hänet, mutta heidän ja heidän perheidensä ylle lankeaisi tappava kirous.

Kerran sotilaat saivat vihjeen, että talossa piileskeli 10 tutsia. Karuhimbi piilotti käsiinsä nokkosen kaltaista polttavaa kasvia, vaikka se satutti häntä. Noituen hän tarttui komentajaa kädestä. Tämä kavahti poltetta, uskoi naisen olevan noita ja vei joukkonsa pois.

Karuhimbi menetti kansanmurhassa kaksi lasta. Hän pelasti omien laskujensa mukaan sata hutua, 50 tutsia, kaksi twa-pygmiä ja kolme valkoihoista. Jokaikinen hänen luotaan suojaa hakenut selvisi kansanmurhasta.

Karuhimbi palkittiin uroteoistaan mitalilla, jonka hän kiinnitti rintapieleensä joka päivä loppuelämänsä ajan. Karuhimbi asui samassa talossa vaatimattomissa oloissa kunnes kuoli viime vuonna noin 94-vuotiaana.

Naisten tarinat perustuvat Maria Petterssonin teksteihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla