Näyttelijä Ulla Virtanen haluaa tanssia läpi yön.  Kuva: Juha Salminen
Näyttelijä Ulla Virtanen haluaa tanssia läpi yön. Kuva: Juha Salminen

Vastaisuudessa Ulla Virtanen aikoo juhlia aina, kun siihen aukeaa pienikin syy.

Menimme naimisiin kesäkuun lopussa, hip hurraa! Pohdimme kuitenkin hetken, pitäisimmekö juhlat vai lähtisimmekö vain hissun kissun kaksisteen reissuun avioliiton kunniaksi. Lopulta päätimme, että juhlisimme, sillä mikä onkaan parempaa kuin saada juhlistaa sitä tärkeintä asiaa: rakkautta!

Kutsuimme niin monta läheistä kuin tilaan vain mahtui. Ah, onneksi päätimme juhlia! Tanssimme niin, että hiki lensi. Saunoimme, lauloimme ja itkimme.

Toinen tärkeä syy näiden rakkausbileiden järjestämiselle oli se, että aikuiset ihmiset juhlivat itseään ihan liian vähän. Päätimme, että tästedes viettäisimme juhlallisuuksia aina, kun siihen vain suinkin olisi enemmän tai vähemmän syytä. Mikä tahansa pienempikin asia kelpaisi syyksi juhlaan.

Tuntuu siltä, että suurin osa ihmisistä juhlii lapsuutensa jälkeen lähinnä valmistujaisiaan ja muutamaa pyöreää syntymäpäiväänsä ja sitten ehkä häitä, jos sellaiset sattuvat kohdalle. Lapsien juhlia vietetään tietenkin. Vaan kun on kyse omista saavutuksista, ihmeen moni ajattelee juhlien olevan turhaa hömpötystä. Keskustelupalstoilla tuhahdellaan, kuinka toiset pakottavat juoksemaan joka vuosi synttäreillään ja kuinka syntymäpäivien viettäminen on lapsellista sekä ajanhukkaa.

”Missä kohtaa elämää alamme ajatella, että emme ole juhlien arvoisia?”

En kyllä yhtään ymmärrä. Missä kohtaa elämää alamme ajatella, että emme ole juhlien arvoisia? Miksi ihmeessä oman ainutlaatuisen elämänsä varrella sattuvien hienojen asioiden juhlistaminen olisi lapsellista? Tarkoittaako aikuisuus siis sitä, että on vähempiarvoinen ja jo kokolailla valmis vetämään pillit pussiin?

Eräs ystäväni täytti juuri neljäkymmentä vuotta ja vietti suurilla juhlistuksilla pyöreitä syntymäpäiviään. Juhlien teema oli “hitto miks ei”, ja niin hän juhlikin. Kaikki, mitä hän oli halunnut juhliinsa, taatusti tapahtui siellä.

Jotkut miettivät tällaisista juhlista, että miksi tuhlata rahojaan toisten kestitsemiseen. Vaan kuten ystävänikin sanoi: hitto, miks ei.

Sitä paitsi tässä elämässä kuitenkin kaikista tärkeintä ovat läheiset. Miksi ihmeessä koemme ajanhukaksi tai taakaksi juhlia niitä, jotka ovat lähellä. Kerran täällä vain eletään!

En tietenkään tarkoita, että kaikilla olisi varaa laittaa suuria summia juhliin – saati että se olisi edes tarpeellista. Koolla ei ole väliä, eikä edes syyn tarvitse olla suuri. Miksemme juhlisi työpaikkaa, urheilusaavutuksia, pitkää ystävyyttä parhaan kaverin kanssa… mitä vain.

Eli jospa ensi kerran sanoisit: Ystävät, juhlistetaan! Elämä on lyhyt, tehdään siitä juhlaa.

Twitter @ullavirtanen

Vierailija

Ulla Virtanen häistään: ”Tanssimme niin, että hiki lensi”

No kyllä se siitä tasaantuu. On ihan normaalia että suomalaisen mieli järkkyy äkillisestä juhlimisesta ja tunteesta että on kosolti onnea muutoin melko stabiilissa tylsässä elämässä. Kyllä tuollaiset puuskat yleensä arki, syksy ja taloudelliset realiteetit laittavat ojennukseen ja pian Ulla kumppaneineen laahustaa syksyn sekä talven pimeydessä niskat kyyryssä kuten muutkin miettien, kun sitä pientä juhlanaihetta olisi, että ei ***ttu jaksa lähteä-koska joku syy väsy lämmin peti jne . Hyvällä...
Lue kommentti

Onneksi minulla ei ollut Y-kromosomia haittaamassa työnhakua, joten kelpasin myyntityöhön, muistelee Salla Stotesbury.

”Lukea sä osaat, mutta osaatko sä tehdä mitään muuta?”, kysyi työhaastattelija ja viskasi lukiotodistukseni sivuun.

Olin parikymppinen humanistiopiskelija ja hakemassa osa-aikaista myyntityöpaikkaa viihdetuotemyymälästä.

Runoilin pomolle jotain lukioaikaisista siivouskeikoista ja parin kuukauden pätkästä pikaruokalassa. Sen kummempaa asiakaspalvelukokemusta minulla ei ollut, ei myöskään juuri minkäänlaista asiantuntemusta myymälän tuotteista. Lisäksi olin myöhästynyt haastattelusta lähes kymmenen minuuttia (sori siitä).

Ei tuntunut haittaavan. Pomo, keski-ikäinen mies, totesi minun passaavan hyvin porukkaan.

”Meidän suurin asiakasryhmä on parikymppiset kundit, joten mä palkkaan tänne etupäässä nuoria nättejä naisia”, hän sanoi.

Nyökyttelin. Kokemattomaan korvaani perustelu kuulosti fiksulta ja realistiselta. Tokihan nuoret naiset tiskin takana houkuttelevat pariutumisikäisiä miehiä kanta-asiakkaiksi.

Ei tullut mieleenikään, että minut palkatessaan työnantaja saattoi tulla rikkoneeksi lakia.

Vuosituhannen alussa näistä ei vielä puhuttu  

Kun aloittelin työelämääni vuosituhannen alussa, sukupuoleen kohdistuvasta työsyrjinnästä ei keskusteltu läheskään siinä mittakaavassa kuin nykyään, vaikkei se varmasti ainakaan harvinaisempaa ollut. Nyt tuntuu, että hähmäisiä tapauksia tulee ilmi lähes viikoittain. Onneksi niistä uskalletaan jo puhua.

Vilkas keskustelu virisi viimeksi heinäkuussa, kun Päivi Anttikoski kertoi Suomen Kuvalehdessä ja Helsingin Sanomissa, että hänet oli jätetty palkkaamatta Aamulehden päätoimittajaksi perhesyistä: siksi, että etäisyys lapsesta saattaisi haitata keskittymistä työhön. Aamulehteä kustantava Alma Media on kiistänyt syrjinnän rekrytoinnissa, mutta poliisi on käynnistänyt tapauksesta esitutkinnan. Poliisin tietoon on tullut myös toinen samaa päätoimittajahakua koskeva syrjintäepäily.

PAMille tulee vuosittain lähes 1000 yhteydenottoa raskaussyrjintään liittyen.

Kesäkuussa startup-yrittäjä kertoi Twitterissä jättäneensä nuoren naisen palkkaamatta, ”koska #lapsentekoriski”. Muutenkin naisten syrjiminen raskauden tai perhevapaiden vuoksi tuntuu olevan yhä peruspullaa. Palveluliitto PAMille tulee vuosittain lähes 1000 yhteydenottoa raskaussyrjintään liittyen, ja se on todennäköisesti jäävuoren huippu.

Koska naisiin kohdistuva työsyrjintä on näin yleistä, harvoin tulee mieleen, että sukupuolisyrjinnästä saattavat kärsiä miehetkin.

Taannoin Me Naiset kertoi Juhosta, joka oli hävinnyt kilpailun pikaruokaravintolan esimiespestistä siksi, että naisvaltaiselle henkilökunnalle olisi voinut tulla paha mieli, jos heidän pomokseen olisi palkattu mies. Sitä paitsi miehet ovat muutenkin laiskoja ja epäsiistejä, oli omistaja perustellut naisia suosivaa rekrytointipolitiikaansa.

X-kromosomin verran pätevämpi? 

Tasa-arvolain 8§ mukaan työnantaja syyllistyy syrjintään, jos hän ”työhön ottaessaan --- syrjäyttää henkilön, joka on ansioituneempi kuin valituksi tullut toista sukupuolta oleva henkilö, jollei työnantajan menettely ole johtunut muusta hyväksyttävästä seikasta kuin sukupuolesta taikka jollei menettelyyn ole työn tai tehtävän laadusta johtuvaa painavaa ja hyväksyttävää syytä”.

Mikähän voisi olla tällainen ”painava ja hyväksyttävä syy” pelkkien naisten palkkaamiseen? Tuskin ainakaan se, että työnantaja haluaa ilahduttaa miesasiakkaiden silmää söpöillä myyjillä.

On hyvin mahdollista, että joku minua pätevämpi Antti tai Jouni ei ollut saanut edes kutsua haastatteluun.

Kaksikymppisenä opiskelijana en kuitenkaan tiennyt tasa-arvolainsäädännöstä mitään. Olin vain tyytyväinen lisätuloista, eikä tullut mieleenikään, että pestini perusteet olivat vähintään epäreilut.

En minä lopulta myyjänä sen huonompi tai parempi ollut kuin mahdolliset nuoret miehetkään, mutta on hyvin mahdollista, että joku minua kokeneempi, palvelualttiimpi ja myymälän tuotteet paremmin tunteva Antti tai Jouni ei ollut saanut edes kutsua haastatteluun.

Ja olihan meitä muitakin, nuoria ja nättejä. Henkilökunnan vaihtuvuus oli tosin suurta – palkka oli kehno ja työajat hankalat – mutta jokaisen lähtevän naisen tilalle löytyi nopeasti uusi. Muutaman kuukauden pestini aikana en muista nähneeni tiskin takana yhtään miestä.

Irtisanouduin liikkeestä, kun sain oman alani kesätyöpaikan. Uskon, että siinä työhaastattelussa lopputuloksen ratkaisi jokin ihan muu kuin syntymävuoteni tai X-kromosomieni määrä. Onneksi.

Liian vanha ja koulutettu

”Palkkaan tänne etupäässä nuoria nättejä naisia” – se kerta, kun sain työpaikan ikäni ja sukupuoleni takia

Suurin osa rekryhaastattelijoita on 30-40 -vuotiaita miehiä, jotka palkkaavat vain miehiä tai hyvännäköisiä nuoria naisia. Itsekin nuorena sain kaikki työpaikat joita hain. Sain myös kommentteja hyvästä ulkonäöstä ja pukeutumistyylistä ja miten ne vaikuttivat valintaan, mikä ei juurikaan lisännyt pomon pisteitä. Tutkinto- ja työtodistukset eivät kauheasti kiinnostaneet, lähinnä selattiin läpi. Nelikymppinen johtaja kauhisteli henkilökunnalle nelikymppisiä naishakijoita tyyliin "En kai mä nyt...
Lue kommentti

Aina kun avaan telkkarin, sieltä tulee Suomen Huutokauppakeisari. Ehkä muita ohjelmia ei enää tule, koska niitä ei tarvita.

En tiedä, miten tämä on mahdollista, mutta aina, kun avaan television, sieltä tulee Suomen Huutokauppakeisari. Uskomattoman tönkkö ohjelma, joka soljuu aina samalla tavalla: Eija pyytää liikaa Arabioistaan, Aki tinkii, Eija tulee hinnassa vastaan, Aki kättelee, Heli melkein sanoo jotain, Aki ja Heli siirtyvät pakettiautolla Hirvaskankaalle, jossa Markku on päivän aikana askarrellut Akin vanhasta stetsonista kukka-amppelin. Koittaa huutokauppapäivä, Jari huutaa kuparipannun, Maija ostaa Arabiat. Aki sanoo: ”Tällaista pitää huutokauppatoiminnan olla, jotta se on kannattavaa.” Lopputekstit.

Huutokauppakeisarin uusinnat riittävät.

Yllättävintä on, että ohjelmaan kiintyy. Ehkä muita ohjelmia ei enää tule, koska niitä ei tarvita. Huutokauppakeisarin uusinnat riittävät. Tarkkailen Akin ja Helin välistä dynamiikkaa ja herätän puolisoni, jos näkyy konfliktia. Rentoudun mukana, kun tiimi perjantai-iltana istuu huutokaupan päätteeksi alas. Liikutun siitä, että Markku osaa myös verhoilla.

Haastattelussa Aki Palsanmäki sanoi jotenkin näin: ”En minä aio enää 70-vuotiaana seisoa Festivo-kynttilänjalka kädessä kysymässä, että mitä tästä saa. Ei tämä sellainen kutsumusammatti minulle ole.”

Onneksi uusinnat varmasti pyörivät vielä silloinkin.

Vierailija

Huutokauppakeisarin uusinnat ovat parasta, mitä televisiosta tulee

En ole pitkiin aikoihin enää oikein katsellut televisiota, olisiko kohtaa vuosi kun viimeksi avasin omani. Kylässä käydessä tulee joskus vilkaistua ja tutummassa paikassa saatan jopa selata kanavat äkkiseltään läpi jos ei niin jaksa kuunnella höpinöitä, mutta eihän sieltä tosiaan tule kuin niitä sekunda-leffoja jotka olivat jo 10-30- vuotta sitten huonoja ja sitten juuri näitä huutokauppa keisarointeja"ei kyllä pysty ostamaan jos ei saa yli 50 pinnaa voittoa" itkuvirsiä. Joskus sitten jonkun...
Lue kommentti