Kylään kutsuminen kun ei ole vain kylään kutsumista. Se on sosiaalinen haaste, joka aktivoi monenlaisia riskejä, Anna Perho kirjoittaa.

Yksi tyypillisimmistä valheista, mikä liitetään sosiaalisen median käyttöön on se, että virtuaaliset kontaktit olisivat syrjäyttämässä reaalimaailman tapaamiset. ”Ihmiset ovat vain netissä, eivätkä kohtaa toisiaan”, kriitikot nillittävät. Kavereiden tapaamiselle on kehkeytynyt aivan oma terminsäkin: kohdata-kohdata.

Mutta kun pään irrottaa hanurista ja suostuu katsomaan ympärilleen, niin huomaa kyllä, että ihmiset käyvät edelleen ravintoloissa ja kahviloissa kohtaamassa-kohtaamassa.

Tosin yhdessä ympäristössä tapaamiset ovat kyllä vähentyneet: kyläilyä harrastetaan vähemmän kuin ”ennen”, millä viitataan televisiota edeltäneeseen kivikauteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vanhempani olivat kyläluutia. Vietin puolet lapsuudestani nukkuen Saabin takapenkillä, kun ajelimme talviöinä pois kyläpaikoista. Tämän historian vuoksi pidän luontevana pyytää ihmisiä ”käymään meillä”, ja useimmiten jopa tarkoitan sitä.

Kirjassa 10 anledningar till att inte bjuda hem folk ruotsalainen Martina Haag kirjoittaa syistä, joiden vuoksi ihmisten pyytäminen kotiin tuntuu – pelottavalta. Kylään kutsuminen kun ei ole vain kylään kutsumista. Se on sosiaalinen haaste, joka aktivoi monenlaisia riskejä.

Mitä jos kutsuttavat suostuvat kohteliaisuudesta, vaikka eivät oikeasti haluaisi tulla? Mitä jos kotona on sekaista? Pitääkö leipoa iloisen värisiä kuppikakkuja? Entä mitä ihmiset ajattelevat kotimme sisustuksesta? (Eräs ystäväni tuli kerran pihalle vastaan käsiään tuskaisesti puristellen ja huutaen, että ”älkää sitten katsoko meidän lattioita, koska siellä on yhdistelty jopa kuutta eri puulaatua.”)

Haag kehottaa, tietenkin, ottamaan rennosti. Sitä pöytään, mitä itsekin syötäisiin, ja nonchalantti asenne vaatekasoihin ja tyhjentämättömiin roskapusseihin.

Itse ajattelen, että kukaan vieras ei kohteliaisuussyistä puutu tällaisiin seikkoihin. Lisäksi sekaisuus ja ruma nojatuoli vain ilahduttavat vieraita: onneksi meillä ei ole tällaista!

Haag sanoo, että hauskinta on selata yhteystietojaan ja pyytää joku satunnainen ihminen kylään. Omalla kohdallani tämä ei oikein toimisi. Synkän taustatoimittajamenneisyyteni vuoksi sormeni voisi pysähtyä esimerkiksi Jaakko Hämeen-Anttilan tai Anneli Jäätteenmäen kohdalle. Varmasti mielenkiintoista seuraa, mutta joku raja rohkeudellekin.

 

Ketään ei ole pakko pyytää kylään, mutta silloin missataan kyläilyn kaunein funktio: luottamuksen kasvattaminen. Toisen kutsuminen kotiinsa on vähän kuin koiran selälleen heittäytyminen. Katsokaa, meillä on nuhjuinen olohuone – mutta uskon sinun silti ajattelevan meidän porukasta hyvää.

Tätä raaka-ainetta ei ole maailmassa liialti jakelussa. Kyläily neutralisoi kyräilyn.

Vierailija

Jännästi tuli mieleeni kuva Annasta luonnollisena sohvan vieressä selällään, kieli poskella, silmistä näkyvät vain valkuaiset ja vieras rapsuttamassa hänen tukkaansa

Sisältö jatkuu mainoksen alla