Hyvä terveys
Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta. Kuva: Jaakko Lukumaa
Anna-Stina Nykänen on porvoolainen toimittaja, joka ihastelee arjen rumuutta. Kuva: Jaakko Lukumaa

Vitsistä se lähti. Toimittaja Anna-Stina Nykänen on huono lomailija, siksi hän kokeili jotain ihan uutta: kotilomailua. Se onnistui yli odotusten!

Olen huono lomailemaan. Ahdistun, kun pitäisi päättää, mitä tehdä lomalla. Ahdistun myös, jos ei ole tekemistä. Jämähdän kotiin, turhaudun, päivät valuvat hukkaan, tulen kipeäksi.

Syysloma jäi pitämättä, samoin hiihtoloma. Jäin lomalle vasta, kun piti tehdä isän perunkirjoitus. Mitään hauskaa ei siis ollut tiedossa.

Päätin matkia toisten lomapäivityksiä somessa. Löytäisinkö samat lomaherkut – kotoa käsin?

Ensin tein kaupunkiloman. Se suuntautui pojan kanssa Porvoosta Helsinkiin: Shoppailua, herkuttelua ja taidemuseo. Museon kaupasta postikortteja. Ei niitä tule lähetettyä, mutta jää itselle kiva muisto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vesipuistoretken tein veljeni kanssa Espooseen, kohteena Leppävaaran uimahalli, matkalla tutustuminen Lauttasaaren metroasemaan. Halli oli hieno, terapia-allaskin värivaloineen! Jos olisin lähtenyt Pärnuun, en olisi ikinä tullut tähän kylpylään.

Suurkaupungin sykkeestä nautin kaverini kanssa kuuntelemalla jatsia – päivällä Musiikkitalossa. Otin kuvan kolmesta harpusta, meistä ja siitä soittimesta. Näytti hyvältä somessa.

Mies oli kotona jalka murtuneena, mutta ei se minua haitannut. Vitsailin, ettei tämä ole rantaloma, vaan rampaloma. Seikkailin ramman tuntumassa.

Kävin Porvoon vanhassa kaupungissa syömässä Runeberg-jäätelöä niin kuin kuka tahansa turisti. Ostin jopa tuliaisia. Miehelle kalsarit, joissa on flamingojen kuvia, lomatunnelmaa siis.

Vitsi alkoi vaikuttaa. Arjen rutiinit murtuivat. Koiraa käyttäessä aloin etsiä kuvauskohteita. Valtavat koiran jätökset näyttivät maassa Stonehengen esihistoriallisilta kivipaasilta.

Kerjäläiset huomasivat heti, että olin turisti. Kampissa romanialaisnainen pyysi hakemaan kaupasta ruokaa. Hellyin. Parin tunnin päästä iloinen kerjäläisseurue istui patsaan juurella ja mandariininkuoret olivat levällään maassa. Nolotti. Minun syytäni koko sotku. Kävelin tästä arkena töihin ilman hämminkiä – turisti toimii toisin.

Lomaromanssikin oli. Karvaranteen kanssa. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta kun se kosketti minua hellästi, nostin peittoa ja se painautui minua vasten. Parson Jack Russel, hoitokoira.

Tietysti lomaan kuului myös huono päivä. Se tulee, kun kaksi kolmasosaa lomasta on mennyt eikä auringonpaiste enää saa hihkumaan ilosta. Päätä särki. Makasin sängyssä koko päivän.

Sitten kasasin lomakirjat pinoon ja otin kuvan. Pino oli ylellinen ja tuotti mielihyvää. Kun katsoin sitä, en ajatellut tekemättömiä kotitöitä.

Kirjallisuus vaatii lepoa. Vasta loman puolivälissä pystyin uppouttumaan siihen. Mikä helpotus. Vika ei ollutkaan kirjoissa, vaan minussa.

Lomapäivitysten piti olla vain vitsi. Mutta kun palasin töihin, olin unohtanut kulkuluvan ja salasanan. Työkaverit yllättyivät, kun näytin niin hyväntuuliselta.

Olin vahingossa kehittänyt itselleni terapiaprojektin, joka auttoi relaamaan. Suoritin pikku vitsiäni, ja huomaamatta loma sujui ilman ahdistusta.

Voisin kehua, että se oli ilmastoteko. Ehkä se oli ihmisen kestävää kehitystä.

 

Tämä on Hyvä terveys -lehden 6/19 kolumni, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Hyvän terveyden juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/hyväterveys.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla