Kuvat
Panu Pälviä
Jenni Kokander ei arvostele muiden sotkuja, vaikka itse onkin siivoushullu.
Jenni Kokander ei arvostele muiden sotkuja, vaikka itse onkin siivoushullu.

Koen jopa vähän loukkaavana sen, kun joku määrittelee sieluni liikkeitä vain sen perusteella, että olen imurin ystävä, Jenni Kokander kirjoittaa.

Luin kesän lopulla Hesarista Katja Marteliuksen kolumnin ”Jos luulet siivoavasi vapaasta tahdostasi, olet väärässä”. Kirjoitus toisti samaa vanhaa kaavaa periytyvästä marttyyrin taakasta, patriarkaatista ja sukupuolirooleista, ja olipahan Martatkin vedetty mukaan soppaan.

Varmasti teoriat Marttojen aivopesusta, esiäitien haamuista ja yleistykset sohvalla vuosisatoja pötkötelleistä valkoisista heteromiehistä voivat pitää joidenkin kohdalla paikkansa.

Minun näkökulmastani tällaiset kirjoitukset toimivat parhaiten selityksenä sille, ettei tarttis siivota. Onhan se nyt kiva jakaa siivousta kritisoiva kirjoitus Facebook-seinälle, pötkähtää päikkäreille viikkaamattomien vaatteiden keskelle ja ajatella, että minä olen itsenäinen nainen enkä mikään mielenvikainen suorittaja ja sovinistien kynnysmatto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse koen jopa vähän loukkaavana sen, kun joku määrittelee sieluni liikkeitä vain sen perusteella, että olen imurin ystävä. Minä en siivoa, koska minun täytyy, vaan koska se on kivaa. Eikä vain kivaa, vaan inspiroivaa, jännittävää, palkitsevaa ja monella tapaa tyydyttävää.

Jos minulla olisi kaikki maailman aika, en varmaan muuta tekisikään kuin hinkkaisin taikasienellä uuninluukusta pinttyneitä rasvajälkiä.

Ei, en ole hullu enkä bakteerikammoinen. Päinvastoin pyrin etsimään mahdollisimman myrkyttömiä vaihtoehtoja ja tiedostan hyvin, että lause ”liika jynssääminen sotkee luonnollisen bakteerikannan” ei liity vain alapesuun, vaan myös kodinhoitoon. Ei, en ole siivoushommissa äitini tytär. En ole perinyt taipumustani rakastaa mikrokuituliinaa keneltäkään. Ei, en ole alistettu siivoamaan, eikä kukaan määrittele minua kotini siisteyden perusteella. En edes minä itse.

Vaikka kaikki vapaat hetkeni mieluusti kiillotankin ovenkahvoja, niin myös lasteni on osallistuttava normaaleihin arjen töihin. Lasteni ei tarvitse syysloman kunniaksi letittää matonhapsuja, mutta vaadin kyllä, että he arvostavat vaatteitaan ja tavaroitaan niin, ettei niiden käyttöikä kärsi kaltoinkohtelusta.

En voi sietää ajatusta kaatopaikoista, jotka täyttyvät tavaroista vain, koska ihmiset eivät pidä niistä huolta. Mikro vaihdetaan uuteen, kun se on tarpeeksi paskainen, ja vessaan vaihdetaan kalusteet kostuneiden tilalle , kun vanhoja ei ole jaksettu kuivata.

 

Onneksi meitä siivousintoilijoita on muitakin. Viime kesänä tutustuin erääseen Heliin. Olisiko pari tuntia tunnettu, kun jo puhuttiin siitä, miten rentouttavaa on esimerkiksi järjestellä liinavaatekaappia. Eräs kollegani taas antoi minulle synttärilahjaksi aikoinaan ämpärillisen pesuaineita ja siivouskaljan. Kyseinen lahja taitaa edelleen olla paras ikinä.

Joten rakkaat sielunsisareni, jotka rakastatte korkeakiiltoisia kaapinovia, joissa ei ole sormen jälkiä: siivotkaa sielunne kyllyydestä! Ja te, jotka ette niin Tolusta tykkää – ei se haittaa.

Niin Jennin linjoilla

No etpä paljon Jenniä arvosta! Siksikö että on nainen joka tykkää siivota. Entä kun tykkää siivota vaikka ei miestä olekaan? Mitäs siihen letkautat?

Sisältö jatkuu mainoksen alla