Moni pitää pelkuria haukkumasanana, mutta Jenni Kokander kirjoittaa kolumnissaan, että hänen mielestään pelokkuudessa ei ole mitään noloa.

Olen ollut lapsesta asti todellinen pelkuri. En häpeä herkkyyttäni enää, mutta usein joudun tilanteisiin, joissa luontaista pelokkuuttani vähätellään, ihmetellään ja jopa kauhistellaan.

Lapsena pelkäsin muun muassa hotellihuoneita, katuun kuivuneita kastematoja, pesuaineita, että talo kaatuu, kovia ääniä, toisaalta hiljaisuutta, ihmisten vakavia kasvoja ja pelkkää kuvaakin sormustinkukasta tai kärpässienestä.

Nyt aikuisena pelot ovat helpommin käsiteltäviä, kuten lentopelko ja ylipäänsä suljetun tilan pelko. Pelkuri olen lähes kaikessa, ja jopa korkealla jakkaralla seisominen voi laukaista sympaattisen hermostoni huutamaan. Taistele tai pakene!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikka useimmiten järjellä tiedän pelon olevan turha, on tunne silti todellinen. Kauhua lisää ajatus, että ikään kuin pelkään turhaan enkä silti hallitse tilannetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Kun on lapsesta asti pelännyt kaikkea, mikä ei ole tuttua ja turvallista, voi hyvin kutsua itseään pelkuriksi. Monet pitävät sitä haukkumasanana, mutta itse en ymmärrä, mitä noloa tai hävettävää on siinä, että on pelokas.

Olen oppinut puhumaan peloistani rasittavuuteen asti. Mieheni kysyi juuri: ”Olisiko Jenni mitenkään mahdollista, ettet näkisi uhkakuvia ihan joka asiassa?” Lupasin yrittää, mutta totesin myös valppauteni pelastaneen meidät lähimenneisyydessä sekä tulipalolta että kolarilta.


Usein ihmiset suhtautuvat pelkääjään empaattisesti. Tietämättömyys siitä, miltä todellinen pelko tuntuu, saa ihmiset kuitenkin viljelemään jargoneita, joista ei ole mitään hyötyä ja puhumaan pelkääjälle kuin vähä-älyiselle. Lentäminen on turvallisempaa kuin autolla ajaminen on ehkä klassisin tämän lajityypin edustaja.

Peloistaan kannattaa puhua ääneen. Jo se, että ääneen toteaa pelkäävänsä, voi laukaista pahimman jännityksen. Parhaassa tapauksessa saat vertaistukea ja tiedon, että kanssaihmisesi pelkää ihan samoja juttuja. Sitten voitte jakaa selviytymisstrategioitanne.

Myös tieto siitä, että toinen pelkää jotain aivan pöljiä juttuja – tyyliin kainalokarvojen ajamista, lintuja tai kokolattiamattoja – voi helpottaa oloasi.


Usein on myös käynyt niin, että kun olen avoimesti kertonut pelkääväni tai jännittäväni jotain tilannetta, minulle on ilman ongelmaa todettu, että ei ole mikään pakko. ”Jätä väliin, jos ahistaa!”

Toki on myös niitä oman elämänsä supersankareita, jotka katsovat meitä pelkureita aina halveksien ja ymmärtämättä. Heille lainaan sanat Tove Janssonilta: ”Ei tarvitse pelätä, mutta älä ole rohkea, sillä se olisi jo julkeaa.”

Vierailija

Oi, en olekaan ainut, joka pelkää ja jännittää kaikkea! Hienoa, että Jenni otti asian puheeksi.
Sympaattinen hermosto on koko ajan hälytystilassa Ja se ei ole tervettä, mutta minkäs teet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla