Jenni Kokander haastaa kaikki laittamaan itsestään alakulmaselfien someen. Kuva: Juha Salminen
Jenni Kokander haastaa kaikki laittamaan itsestään alakulmaselfien someen. Kuva: Juha Salminen

Kesä on yhtä suorittamista, kun kaiken tekemisen yllä leijuu koko ajan hauskuuden ja rentoutumisen vaatimus, Jenni Kokander kirjoittaa.

Pari viikkoa sitten seisoin perheeni kanssa läheisen jättimarketin parkkipaikalla jonotamassa punkkibussiin. Edessäni seisova äiti lahjoi itkevää poikaansa Lego-paketilla, jos rokotus menisi kivasti. Tunsin sielunsisaruutta, koska olinhan itse tehnyt samaisen kontrahdin lasteni kanssa kevättalvella, kun otimme ensimmäisen laakin rokotetta.

Punkkibussin sairaanhoitaja huuteli jonon keulilta infoa rokotteesta: ”Muistattehan, että suoja alkaa vasta toisen rokotteen jälkeen, eli suojaa aivokuumeelle ei ole ennen vahvistusrokotetta”. Edessäni seisova rouva käänsi epätoivoisen katseensa mieheensä ja totesi :”Me mokattiin nyt sit tääki homma. Kiva kesä tulossa.”

Kesä on yhtä suorittamista, kun kaiken tekemisen yllä leijuu koko ajan hauskuuden ja rentoutumisen vaatimus. Vaaroista ja velvollisuuksista puhumattakaan.

Jatkuva grillaus ei tuki vain verisuonia, vaan aiheuttaa myös jatkuvaa päänvaivaa.

Jääkylmästä järvestä on noustava orgastinen hymy naamalla ja juostava innoissaan setämiehen lämmittämään 120-asteiseen saunaan. Saunan jälkeen siirrytään terassille hyttysten syötäväksi ja nautitaan niin perkeleesti. Puhuminen on kielletty, ellei sitten haluta arvuutella, mikä vesilintu milloinkin kiekaisee.

Jatkuva grillaus ei tuki vain verisuonia, vaan aiheuttaa myös jatkuvaa päänvaivaa. Jos viet pihajuhliin tuomisina raakamakkaroita, olet snobi, jolla on noussut some päähän. Jos taas valitset vegaanisen version, olet toisten ruokia arvosteleva ärsyttävä hippi. Juusto-Kabanossin vieminen on yksinkertaisesti junttia.

Yrttejä ei saa pitää keittiössä, missä ne viihtyisivät parhaiten. Kaupasta ostettu basilika muuttuu parvekkeella yrttipuutarhaksi, vaikka lehdet palaisivat auringossa ja kirvat valtaisivat kasvin.

Ja toukokuussa kun oli hellettä, toisteltiin pakonomaisesti lausetta ”nyt ei saa valittaa”, paitsi tietysti siitä, kuinka luonto kärsii ja juuri istutettu siirtonurmi ei juurru.

Kesällä ei ylipäänsä valiteta mistään, vaan kehitytään ja ollaan koko ajan liikkeessä. Kesällä pitää huolehtia siitä, että säärikarvat on ajettu ja varpaankynnet lakattu, vähintään kymmenen ylihintaista olutta juotu muovituopista jonkun kulttuuritapahtuman anniskelualueella, vierailtu kaikkien kavereiden kesämökeillä, ettei kukaan loukkaannu, sup-lautailtu Kaivarissa, ostettu isompi grilli kuin naapurilla, syöty karviaismarjoja, retiisejä ja kalakukkoa ja kaikkein tärkeimpänä huolehdittu siitä, että koko ajan on kivaa.

Onneksi juhannuksena on aina kylmä.

Juhannuksen jälkeen voi vetää villasukat jalkaan ja siirtyä sohvan nurkkaan katsomaan Netflixistä jotain laadukasta pohjoismaista rikosdraamaa. Glögimukia unohtamatta.

Vierailija

Onneksi juhannuksena on aina kylmä – vain se pelastaa meidän suorittamiselta

Jahans, Kokander on jenkkien kätyri mainostaa netflxiä härskisti, saakohan se oikein oravannahkaakin tuosta. Yhdysvallat muuten lähtee YK:n ihmisoikeusneuvostosta- koska Trump ja Israel. Yllättävän vähän silti kyseenalaistetaan mitään jenkkiläistä ja saati sitten juutalaisen toimintaa-koska maailmansota natsit kollektiivinen historiallinen huono omatunto-toki syystä ei saa kyseenalaistaa- koska demokratia jne kai edes villasukat on kotimaista tuotantoa. Kannattaa syödä Suomalaista makkaraa se...
Lue kommentti
isoäiti

Onneksi juhannuksena on aina kylmä – vain se pelastaa meidän suorittamiselta

Aloin oikein miettiä tuota suorittamista. Me vanhemmathan haluamme antaa lapsille kaikkea hyvää. Luomme Jouluista ja Juhannuksista ideaalimallit päähämme. Sitten ohjaamme toimintaamme niitä ideaalimallleja kohti. Pakostahan se kääntyy suorittamiseksi. Pelkäämme niin kauheasti, että lapset jäävät jotakin paitsi.
Lue kommentti

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.

Suomalainen katukuva vilisee tatuointeja, ja moni jaksaa haukkua niitä suureen ääneen. Miksi juuri tatuointeja pidetään suurimpana tyylisyntinä ja niiden perusteella tehdään tulkintoja tuntemattomista ihmisistä?

Oli itsellä ihossa mustetta tai ei, monelle meistä tatuointi ei ole vain tatuointi. Ajatellaan, että jos antaa kuvioida ihoonsa jotain pysyvää, siihen on liityttävä jotain suurta ja merkityksellistä. Monella tatuoinnin ottajalla liittyykin.

Ehkä siksi tatuoinnin nähdessään on niin helppoa siirtyä suoraan johtopäätöksiin. Tuorein esimerkki on noin viikon takaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Tulevan vaimonsa vasta tavanneen Heikin katse tarkentui nopeasti tatuointeihin, jotka hääpuku paljasti.

Miina vaikutti eri tyyliseltä siinä heti ensi hetkillä. Ehkä persoonallisuudeltaan, ulkonäöltään, tatuoinneiltaan. Ehkä semmosia epäilyksen tunteita tuli, Heikki totesi Miinasta.

Heikin puolustukseksi on toki sanottava, että samassa jaksossa hän myös analysoi olevansa sellainen tyyppi, joka herkästi tuomitsee ihmiset ensivaikutelman perusteella. Se kertonee, että Heikki muistutti itseään ohjelman ideasta: ole avoin ja anna toiselle mahdollisuus.


Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitä tosiaan toivoisi sekä Heikiltä että kaikilta muilta tatuointeja arvostelevilta. Suomessa tatuointeja näkyy todella paljon, ja vähintään yhtä äänekästä on niiden haukkuminen. Jälkimmäinen ei tee ihmisestä yhtään parempaa tai tyylikkäämpää.

Tatuointi voi olla kuin osa persoonallisuutta. Se voi myös olla vain kuva, joka sattuu miellyttämään kantajaansa. Tai sitten se voi olla etelänlomalla otettu, parissa vuosikymmenessä jo venähtänyt ja haalistunut muisto. Tulipa hankittua, joten roikkukoon mukana. Vähän kuin se jo nuhjaantunut sohva tai kallis mutta vähän oudon värinen neulepaita, jonka osti ajatellen, että tämä on hyvä valinta vuosiksi eteenpäin.

Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sen taustat selviävät vain, jos kuvan kantaja haluaa niistä kertoa. Ja persoonallisuudestakin on helpompi päätellä jotain, kun ihminen ei ole tälläytyneenä hääeleganssiin. 

Fjoella86

Tiedoksi Ensitreffit-Heikille ja muille: tatuointi ei välttämättä kerro ihmisestä sen enempää kuin muodista mennyt villapaitakaan

Siitakin huolimatta, etta vaikutan ajan jalkoihin jaaneelta, taytynee muistuttaa, etta tatuoinnit eivat ole kultuurisesti neutraali asia. Siita ei ole historian mittakaavassa hirvean pitka aika kun tatuoinnin ottajat olivat niita yhteiskunnan jasenia, joiden moraali ja tavat olivat valtavassa ristiriidassa muun vaeston arvojen kanssa. Viela tanakin paivana on olemassa maita, joissa tatuoinnit ovat osa rikollisten, jengien tai muiden laitatienkulkijoiden tyylia. Viela enemman on maita, jotka...
Lue kommentti