Sarjassa ei oteta enää mittaa siitä, kenellä on eniten uraa takana. Suorakulmaisen pöydän ääreen on löydetty musiikillisia neroja.

Olisi hyvä tajuta lopettaa ajoissa”, jupisin ääneen, kun Vain elämää -sarjan 9. kauden artistit julkaistiin. En ole katsonut sarjaa enää muutaman kauden jälkeen, koska mielestäni kaikki oleellinen oli jo tarjoiltu ja uusien kausien tehtailu vaikutti epätoivoiselta.

Vaikka formaatti onkin kulunut lähes puhki, eksyin tuoreen kauden ensimmäisen jakson ääreen uteliaisuuttani. Seuraavaksi ahmin heti toisen jakson putkeen.

Minulle selvisi heti, että sarjassa ei ole enää kysymys siitä, kuinka vanhoja uranuurtajia pöydän ääreen saadaan. Se ei ole enää itseisarvo. Mukana on artisteja, joilla on vain yksi albumi tai he ovat suurelle yleisölle melko vieraita. Mutta näissä tyypeissä on enemmän potentiaalia kuin monissa aiempien kausien konkareissa.

Hänen vertaistaan lyyristä neroa ei olla nähty ja tuskin tullaan näkemään aikoihin tässä sarjassa.

Ellinoora onnistui räjäyttämään pankin jo ensimmäisessä jaksossa. Jo alun perusteella voi nopeasti ynnätä yhteen, että tämä nainen tulee valloittamaan vielä koko Suomen, sillä hänessä on aidosti munaa ja sitä hemmetin ääntä. Tämän naisen matka on hädin tuskin alkanut.

Pyhimys, eli Mikko Kuoppala on ollut Suomirapin suursuosikki jo pitkään, mutta sarja tarjoaa hänelle paikan koko kansan Mikkona. Jos et vielä tunne Pyhimystä, nyt on viimeistään aika päivittää itsensä nykyaikaan.

Konserttiyleisöstä artisti vaikuttaa etäiseltä ja eleettömältä, mutta Satulinnan pöydän ääressä Mikosta kuoriutuu kaikkien aikojen huomaavaisin ja rakastettavin tyyppi kaikessa tavallisuudessaan. Hänen vertaistaan musiikillista ja lyyristä neroa tuskin tullaan näkemään aikoihin tässä sarjassa. Tämän todistaa Mikon versio Ellinooran kappaleesta, joka nähdään perjantain jaksossa.

Maailma olisi paljon parempi paikka, jos jokainen meistä olisi vähän enemmän Anne.

Vanhoista konkareista pöydän putsaa Pepe Willberg. Hän on vanhan kansan mies, joka ensin kuuntelee mitä sanottavaa muilla on ja puhuu vasta sitten. Pepen alku sarjassa on kankea, mutta hän hurmaa katsojat Ellinooran päivänä kukkaseppeleeseen somistautuneena. Vaikka mies istuu pöydän ääressä hiljaisena, hän kajauttaa päädyssä soundeja, jotka saavat kuulijan silmäkulmat kostumaan kuin varkain.

Anne Mattila on tuttu hahmo iskelmäsukupolvelle, mutta kaltaiselleni nuorisolaiselle hän oli kauden vierain ja luotaantyöntävin hahmo. Vähänpä tiesin, sillä hänestä tuli hetkessä parikymppisen katsojan suosikki. Mattila huokuu vilpitöntä aurinkoisuutta ja viisautta, jota saamme varmasti kuulla paljon kauden aikana. Maailma olisi paljon parempi paikka, jos jokainen meistä olisi vähän enemmän Anne.

Meneillään on introverttien kausi, sillä moni pöydän äärellä istuva on kertonut olevansa hiljaisempaa sorttia ja noh, tunnelma oli paikoin vaivaannuttava ensimmäisessä jaksossa. Tällä kaudella artistit kuitenkin näyttävät epäilijöille ainutlaatuisuutensa ja osoittavat, että tätä kautta ei tehty turhaan.

MetalLikka

Oho, rakastuin uudelleen Vain elämää -sarjaan! Introvertit musiikkinerot ovat parasta, mitä ohjelmalle on tapahtunut

Biisit on parasta mitä tämä sarja tarjoaa. On mielenkiintoista kuulla eri versioita tutuista kappaleista ja kappaleiden syntytarinoita. Vähän ärsyttää kun Terhi Kokkonen hyllytettiin viime kaudella. Hänen versioitaan olisin kuunnellut mielelläni enemmän. Ei minua kiinnosta artistien yksityiselämä eikä haittaa ollenkaan vaikka olisivat hiljaa asioistaan. Musiikki on tärkeintä.
Lue kommentti

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.

Suomalainen katukuva vilisee tatuointeja, ja moni jaksaa haukkua niitä suureen ääneen. Miksi juuri tatuointeja pidetään suurimpana tyylisyntinä ja niiden perusteella tehdään tulkintoja tuntemattomista ihmisistä?

Oli itsellä ihossa mustetta tai ei, monelle meistä tatuointi ei ole vain tatuointi. Ajatellaan, että jos antaa kuvioida ihoonsa jotain pysyvää, siihen on liityttävä jotain suurta ja merkityksellistä. Monella tatuoinnin ottajalla liittyykin.

Ehkä siksi tatuoinnin nähdessään on niin helppoa siirtyä suoraan johtopäätöksiin. Tuorein esimerkki on noin viikon takaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Tulevan vaimonsa vasta tavanneen Heikin katse tarkentui nopeasti tatuointeihin, jotka hääpuku paljasti.

Miina vaikutti eri tyyliseltä siinä heti ensi hetkillä. Ehkä persoonallisuudeltaan, ulkonäöltään, tatuoinneiltaan. Ehkä semmosia epäilyksen tunteita tuli, Heikki totesi Miinasta.

Heikin puolustukseksi on toki sanottava, että samassa jaksossa hän myös analysoi olevansa sellainen tyyppi, joka herkästi tuomitsee ihmiset ensivaikutelman perusteella. Se kertonee, että Heikki muistutti itseään ohjelman ideasta: ole avoin ja anna toiselle mahdollisuus.


Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitä tosiaan toivoisi sekä Heikiltä että kaikilta muilta tatuointeja arvostelevilta. Suomessa tatuointeja näkyy todella paljon, ja vähintään yhtä äänekästä on niiden haukkuminen. Jälkimmäinen ei tee ihmisestä yhtään parempaa tai tyylikkäämpää.

Tatuointi voi olla kuin osa persoonallisuutta. Se voi myös olla vain kuva, joka sattuu miellyttämään kantajaansa. Tai sitten se voi olla etelänlomalla otettu, parissa vuosikymmenessä jo venähtänyt ja haalistunut muisto. Tulipa hankittua, joten roikkukoon mukana. Vähän kuin se jo nuhjaantunut sohva tai kallis mutta vähän oudon värinen neulepaita, jonka osti ajatellen, että tämä on hyvä valinta vuosiksi eteenpäin.

Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sen taustat selviävät vain, jos kuvan kantaja haluaa niistä kertoa. Ja persoonallisuudestakin on helpompi päätellä jotain, kun ihminen ei ole tälläytyneenä hääeleganssiin. 

Fjoella86

Tiedoksi Ensitreffit-Heikille ja muille: tatuointi ei välttämättä kerro ihmisestä sen enempää kuin muodista mennyt villapaitakaan

Siitakin huolimatta, etta vaikutan ajan jalkoihin jaaneelta, taytynee muistuttaa, etta tatuoinnit eivat ole kultuurisesti neutraali asia. Siita ei ole historian mittakaavassa hirvean pitka aika kun tatuoinnin ottajat olivat niita yhteiskunnan jasenia, joiden moraali ja tavat olivat valtavassa ristiriidassa muun vaeston arvojen kanssa. Viela tanakin paivana on olemassa maita, joissa tatuoinnit ovat osa rikollisten, jengien tai muiden laitatienkulkijoiden tyylia. Viela enemman on maita, jotka...
Lue kommentti