Kuva: <span class="photographer">Piia Arnould</span>
Kuva: Piia Arnould

Mikro ja vedenkeitin ovat tulleet jäädäkseen, mutta minne on hävinnyt Sam Inkinen? Tai usko tulevaisuuteen?

1980-luku oli monessa suhteessa vastenmielistä aikaa, mutta oli sillä vuosikymmenellä hyviäkin asioita, kuten Duran Duran, usko tulevaisuuteen ja kylmän sodan päättyminen.

80-luvulla asuin maalla, ja se oli silloin huono juttu, sillä kaikki kiinnostavat tyypit, jupit, asuivat Helsingissä. Esimerkiksi Sam Inkinen – vauvankasvoinen, liituraitapukuun pukeutunut 19-vuotias ”ATK-nero”, pörssisijoittaja (tietenkin, 80-luku) ja galleristi.

Entä mitä kuuluu Aromipesälle? Niitä valmistetaan yhä.

Samista kertovissa jutuissa muistettiin aina mainita, että hän nukkui työpaikallaan ja pärjäsi viiden tunnin yöunilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse tykkäsin teininä yli 10 tunnin yöunista, ja Sam tuntui muutenkin mahdollisimman etäiseltä hahmolta. Ihan idoliaineista siis. Ihastuin Sampan ylikierroksiin niin, että lähetin hänelle ihailijakirjeen. En saanut koskaan vastausta. Ehkä Sampalla ei kuitenkaan ollut aikaa ihan kaikkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Täältä keski-iän horisontista katsoen olen tajunnut, että eivät Sam Inkisen ideat eikä edes Duran Duran ole parasta, mitä kasarin lopulla tapahtui. Parhaat asiat tapahtuivat keittiössä. Esimerkiksi: mikroaaltouuni, vedenkeitin – ja lopulta tukevasti 90-luvun puolella – Aromipesä.

Styroksisessa haudutusarkussani syntyi ihan parasta lohturuokaa, ohrapuuroa. Kirsikkahillosilmän kanssa se kirkasti hetkeksi koko maailman.

Mikro ja vedenkeitin ovat tulleet jäädäkseen, mutta minne on hävinnyt Sam Inkinen? Tai usko tulevaisuuteen?

Entä mitä kuuluu Aromipesälle? Niitä valmistetaan yhä. Syntymäseudullani, syvällä maaseudulla.

Ihan parasta aikaa

Jos on asunut metsässä ja ollut Duran Duranista unelmoiva teini, ei ehkä ole pätevä väittämään 80-lukua vastenmieliseksi ajaksi.

80-luku oli paras vuosikymmen tähän mennessä.

Töitä riitti kaikille ja työharjoitteluistakin maksettiin kunnon palkkaa. Olen iloinen, että oma nuoruus osui kasarille. Työelämässä oli työntekijöiden markkinat, ja työpaikkoja voi vaihtaa muutaman vuoden välein aina parempaan. Itse tein siistiä sisätyötä kansainvälisissä firmoissa.

Pankeista (oli ihan konttoreita joka korttelissa) sai lainaa ja Euroopassa voi matkustella vapaasti ilman EU:takin. Paitsi itäblokissa, mutta ei sinne kukaan halunnutkaan. Kesällä bailattiin Turussa, Tukholmassa ja Ibizalla, talvella Inglesissä. Purjehdittiin Swaneilla, pelattiin golfia ja käytiin salilla. Vain solariumit olisi saaneet jäädä väliin. Ihana vuosikymmen, jonka jälkeen elämä on ollut paljon ankeampaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla