Tyttäreni hääjärjestelyt näyttivät sivusta hullun hommalta, mutta juhlissa tajusin, miten pienet yksityiskohdat synnyttävät suurta. 

Vaatekaapissani riippuu nyt erityinen mekko, sillä se on käynyt Italiassa tyttäreni häissä.

Se on todistanut vihkimistä Toscanan auringon alla ja ruusunlehtisadetta vastavihittyjen yllä. Se on kuljeskellut Villa Catignanon vuosisataisissa huoneissa ja muotoon leikatun puutarhan kujilla. Se on juhlinut kukkaköynnösten kehystämällä häädinnerillä, lasituikkujen loisteessa. Se yllä on pidetty puhe hääparille ja kohotettu monta maljaa rakkaudelle. Se on rutistunut halauksista ja roosaan pitsiin on kuivunut onnenkyyneleitä.

Mekko tulee aina muistuttamaan kolmipäiväisistä, ihanista häistä, joihin hääpari säästi ja joita se suunnitteli kaksi vuotta. Kun kuulin ideasta ensimmäistä kertaa, en hätkähtänyt yhtään. Olihan kyseessä sama henkilö, joka halusi välttämättä hankkia 18-vuotissynttäreilleen samppanjasuihkulähteen, jonka oli saanut päähänsä jostakin romanttisesta elokuvasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Seurasin sivusta yksityiskohtien määrää, joiden säätäminen tuntui loputtomalta. Ruoka, juoma ja juhla-asut tietenkin. Ompelulankaa ja kenkälankkia. Särkymättömiä pikareita ja puhallettava allas jäille ja juomille uima-altaalle. Kaasojen morsiusaamutakit. Lapsivieraiden lelut. Oikeansävyistä nauhaa menukorttien koristeeksi. Sädetikkuja. Kamerakopterit. Meikkaajat, kampaajat, valokuvaaja.Valkokangas ulkoilmaelokuvaa varten...

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja vaikka säätö tuntui välillä hullun hommalta, se oli tärkeää. Juhlissa yksityiskohdat tekevät kokonaisuuden. Kokonaisuus luo tunnelman ja tunnelma synnyttää elämyksen.

Sillä kaiken vaivan ja huolehtimisen ainoa tarkoitus on saada isäntäväki ja vieraat viihtymään. Tuntemaan yhteenkuuluvuutta ja kohoamaan tavanomaisuuden yläpuolelle. Luomaan muistoja, jotka eivät katoa koskaan.

Vierailija

Häiden sijasta olisi hyvä jos vuosipäivä juhlittaisiin isosti. Esimerkiksi jokainen 10 vuotispäivä tai ainakin se ensimmäinen olisi suuri virstanpylväs; "vielä ollaan yhdessä".

Sisältö jatkuu mainoksen alla