Ulla Virtanen haluaisi tietää kaikesta kaiken. Kuva: Juha Salminen
Ulla Virtanen haluaisi tietää kaikesta kaiken. Kuva: Juha Salminen

Haluaisin pysyä paremmin kärryillä uutisista ja maailmanmenosta, Ulla Virtanen kirjoittaa.

Eräänä päivänä vilkaisin ohimennen suosikkijugurttini purkin kyljestä sen sisältöä ja järkytyin. Hedelmäpommiksi kutsuttu herkku sisälsi vain vadelmaa, aprikoosia ja persikkaa. Olin jostain syystä kuvitellut jugurtin olevan todellinen hedelmien sambakarnevaalit, vitamiinien hulabaloohulinat. Kaikki hedelmät ananaksesta viinirypäleeseen. Vaan ei.

Tämä uusi tieto sai maailmani järisemään ja minut miettimään, miksi olen kaikki nämä vuodet vain olettanut jotain? Mistä muusta en vain ole ottanut selvää? Ja mistä edes pitäisi tietää enemmän?

Haluaisin pysyä paremmin kärryillä uutisista ja maailmanmenosta. En ole oikein perillä Israelin ja Palestiinan kriisistä, enkä täysin tiedä, mitä kaikkea sote-uudistuksella haetaan. Samaan aikaan tuntuu, tai ainakin niin selitän itselleni, että näyttelijänä ja kirjoittajana joudun jo käsittelemään niin paljon tekstiä, että aamuista sanomalehteä lukiessani kaipaan palkankorotusta.

Näyttelijäntyön opettajani tosin kiljuisi minulle juuri nyt vihaisena, sillä hänestä meidän tulee lukea lehdet joka aamu. Tiedän tiedän! Kannatan suuresti ja kovaan ääneen kaikkea koulutusta ja sivistyksen lisäämistä. Ja sitten käynnistän jälleen yhden osan suosikkisarjaani suoratoistopalvelusta ja päätän vilkaista uutisotsikot lehden sijaan Twitteristä.

On mielestäni kohtuuttoman vaikeaa tehdä kaikin puolin hyviä päätöksiä.

Koetan kovasti olla järkevä ihminen. Yritän kierrättää ja olla ekologinen ja hyvä toisille ihmisille. Haluaisin tietää enemmän. Tietää, mitkä ovat hyviä valintoja. Ostan luomua ja reilua kauppaa ja yritän vähentää muoviroskan määrää ja satsata lähiruokaan. Ja sitten toisaalta en kuitenkaan ole varma, mitkä valinnat ovat oikeasti parhaita valintoja. Esimerkiksi kumpaa ostaa: mahdollisesti hieman likaista kalaa läheltä Itämerestä vai kalaa kaukaa, minkä kuljetus Suomeen aiheuttaa ekologisia haittoja? Muutama pitkä lento vuodessa vai koko vuosi autoilua, lihansyöntiä ja maitotuotteita? Muovipullossa sampoota vai palasampoo Intiasta ja menetetyt hermot, kun se sulaa pitkin suihkukaappia.

On mielestäni kohtuuttoman vaikeaa tehdä kaikin puolin hyviä päätöksiä.

Päädyin lopputulokseen: Kaikkea ei voi eikä ehdi selvittää. Eivätkä kaikki asiat edes ole niin yksinkertaisia – sitä yhtä ainoaa oikeaa vastausta monissa asioissa kun tuskin edes on.

Mutta tiedon etsintää ei pidä lopettaa. Kun pitää silmät ja korvat auki uudelle tiedolle, aina jotain tarttuu: vuosien varrella innostuneisuus oppimista ja uusia asioita kohtaan. Tottumus lukea enemmän ja erilaisia asioita. Kuuntelun taito. Ja tietenkin myös se, että hoksaa lukea joskus ne jugurttipurkin tuoteselosteet.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Mitä hedelmäpommijugurtti opetti minulle elämästä?

Tavattoman imponoivaa-not.Tervetuloa meidän miesten maailmaan. Tuollaista ajatushautomoa suorituspainetta se on miehen elämä ollut jo kauan kauan ennen kuin nainen edes alkoi haaveilla tekevänsä elämässään muuta kuin että osaisi laittaa päänsä luolastaan juuri sen oikean luolamiehen nuijan alle joka sen sakset sitten aukaisee ja tuupaa tiineeksi. No hyväänhän se ajattelu maailmantuskineen naisellekin tekee, mutta jos se alkaa vahdata kuin mies MM-jalkapalloa telkusta, niin minä en ainakaan...
Lue kommentti

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.

Suomalainen katukuva vilisee tatuointeja, ja moni jaksaa haukkua niitä suureen ääneen. Miksi juuri tatuointeja pidetään suurimpana tyylisyntinä ja niiden perusteella tehdään tulkintoja tuntemattomista ihmisistä?

Oli itsellä ihossa mustetta tai ei, monelle meistä tatuointi ei ole vain tatuointi. Ajatellaan, että jos antaa kuvioida ihoonsa jotain pysyvää, siihen on liityttävä jotain suurta ja merkityksellistä. Monella tatuoinnin ottajalla liittyykin.

Ehkä siksi tatuoinnin nähdessään on niin helppoa siirtyä suoraan johtopäätöksiin. Tuorein esimerkki on noin viikon takaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Tulevan vaimonsa vasta tavanneen Heikin katse tarkentui nopeasti tatuointeihin, jotka hääpuku paljasti.

Miina vaikutti eri tyyliseltä siinä heti ensi hetkillä. Ehkä persoonallisuudeltaan, ulkonäöltään, tatuoinneiltaan. Ehkä semmosia epäilyksen tunteita tuli, Heikki totesi Miinasta.

Heikin puolustukseksi on toki sanottava, että samassa jaksossa hän myös analysoi olevansa sellainen tyyppi, joka herkästi tuomitsee ihmiset ensivaikutelman perusteella. Se kertonee, että Heikki muistutti itseään ohjelman ideasta: ole avoin ja anna toiselle mahdollisuus.


Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitä tosiaan toivoisi sekä Heikiltä että kaikilta muilta tatuointeja arvostelevilta. Suomessa tatuointeja näkyy todella paljon, ja vähintään yhtä äänekästä on niiden haukkuminen. Jälkimmäinen ei tee ihmisestä yhtään parempaa tai tyylikkäämpää.

Tatuointi voi olla kuin osa persoonallisuutta. Se voi myös olla vain kuva, joka sattuu miellyttämään kantajaansa. Tai sitten se voi olla etelänlomalla otettu, parissa vuosikymmenessä jo venähtänyt ja haalistunut muisto. Tulipa hankittua, joten roikkukoon mukana. Vähän kuin se jo nuhjaantunut sohva tai kallis mutta vähän oudon värinen neulepaita, jonka osti ajatellen, että tämä on hyvä valinta vuosiksi eteenpäin.

Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sen taustat selviävät vain, jos kuvan kantaja haluaa niistä kertoa. Ja persoonallisuudestakin on helpompi päätellä jotain, kun ihminen ei ole tälläytyneenä hääeleganssiin. 

Fjoella86

Tiedoksi Ensitreffit-Heikille ja muille: tatuointi ei välttämättä kerro ihmisestä sen enempää kuin muodista mennyt villapaitakaan

Siitakin huolimatta, etta vaikutan ajan jalkoihin jaaneelta, taytynee muistuttaa, etta tatuoinnit eivat ole kultuurisesti neutraali asia. Siita ei ole historian mittakaavassa hirvean pitka aika kun tatuoinnin ottajat olivat niita yhteiskunnan jasenia, joiden moraali ja tavat olivat valtavassa ristiriidassa muun vaeston arvojen kanssa. Viela tanakin paivana on olemassa maita, joissa tatuoinnit ovat osa rikollisten, jengien tai muiden laitatienkulkijoiden tyylia. Viela enemman on maita, jotka...
Lue kommentti