Meidän kausierakoiden on pakko välillä saada ladata akut omassa rauhassa. Se voi näyttää töykeydeltä, muttei ole sitä, kirjoittaa Me Naisten toimituspäällikkö Salla Stotesbury.

”Mitenkähän poika on niin ujo, kun äiti on niin ulospäinsuuntautunut ja puhelias”, mietti lapseni tarhakaverin äiti kerran.

Hetken mietin, kenestä äidistä hän oikein puhuu, kunnes sytytti: minusta. Nauratti. En tunnistanut itseäni kummastakaan adjektiivista.

Tarhakaverin äiti tapasikin uudemman minän, sen, joksi olen työelämässä kasvanut. Se minä tosiaan on sosiaalinen, puheliaskin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Teen sujuvasti kahdeksan tuntia päivässä työtä, johon kuuluu paljon juttelua avokonttorissa, tiimitöitä ja viestimistä moneen suuntaan. Olen opetellut avaamaan suuni, jos palaveria tai lounasseuruetta (tai päiväkodin vanhempainiltaa) uhkaa epämukava hiljaisuus. Hallitsen jo julkiset esiintymiset ja hissi-smalltalkin. Viihdyn hyvin jopa firman bileissä; en ehkä keskipisteenä, mutten seinäruusunakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hassuinta on, että en edes feikkaa mitään. Nautin työkavereideni seurasta, ja uusiin ihmisiin tutustuminen on minulle kohtuuluontevaa, nykyään.

Tuo julkinen minä on silti hyvin erilainen kuin se, jona synnyin ja joka yhä pohjimmiltani olen: niin introvertti, että välillä itseänikin naurattaa, kuinka kohdilleen monet introverttikuvaukset osuvat.

Olin ujo, vetäytyvä lapsi, jota äidin piti patistaa edes joskus Anna-kirjojen äärestä pihalle tai kaverisynttäreille. Hän ehkä arveli, etten uskalla tai kehtaa mennä, mutta totuus taisi olla, etten vain halunnut. Ei kavereissakaan vikaa ollut, mutta kirja oli kivempi ja omat ajatukset ihan parasta seuraa.

Se lapsi on yhä olemassa, mutta näyttäytyy vain lähimmille.

Ei minulla vieläkään ole suurta ystävälaumaa, vaan muutama paras, joita näen korkeintaan kerran kuussa. Sosiaalisen työviikon jälkeen minuun nimittäin iskee klassinen introverttiuupumus: tarvitsen hiljaisen viikonlopun toipuakseni taas työkuntoon. Myös rakkaan mutta meluisan perheeni keskeltä saatan vetäytyä illalla tunniksi ”viikkaamaan pyykkejä”. Liikuntalajinikin ovat poikkeuksetta sellaisia, joissa ei tarvitse puhua kenellekään. Välillä haaveilen muuttavani eläkepäivillä johonkin korpimökkiin.

Jopa jouluaatto yksin kuulostaisi enemmän kiehtovalta kokeilulta kuin painajaiselta – ainakin, jos se olisi oma valinta eikä pakko.

Olen varma, että kaltaisiani piilointroverttejä on paljon muitakin. Me olemme niitä töykeitä tyyppejä, jotka laittavat napit korviin ja vain mumisevat takaisin, kun aito ekstrovertti yrittää ystävällisesti jutella meille ruuhkabussissa. Älä loukkaannu! Se ei johdu sinusta, vaan minusta.

Me kausierakot olemme sopeutuneet maailmaan, joka yhä enemmän korostaa sosiaalisuutta. Avokonttorista siirrymme joulutingeltangelin täyttämän tavaratalon kautta vanhempainiltaan, eikä mikään niistä ole ihan introvertin ominta maastoa. 

Olemme kuitenkin opetelleet niissä toimimaan ja pärjäämme ihan hyvin. Niinkin hyvin, että julkinen minä saattaa mennä autopilotilla päälle silloinkin, kun ei ole pakko – jolloin onnistun pätevästi huijaamaan satunnaista tarhakaverin vanhempaa ”ulospäinsuuntautuneisuudellani”.

Välillä piilointrovertinkin on silti pakko saada ladata akut, ihan omassa rauhassa.

Hys. Äiti viikkaa nyt pyykkiä.

Jonesy

Kiitos hyvästä jutusta! Olen itse aivan selvä piilointrovertti ja niin on tyttärenikin. Suurin osa muusta perheestäni (äiti, siskot) ovat jotain muuta. Ainakaan he eivät pysty käsittämään aikuisen tyttäreni halua viettää joulu omassa kodissa yksinään kissojen kanssa. Tai sitä, että en halua osallistua suuriin sukujuhliin (silti melkein aina menen, etteivät pahastu). Tunnistan tuon sosiaalisen työ-minänkin. Viikonloput vietänkin mieluiten miehen kanssa kahden, enkä tee mitään.
Joskus mietin, että voisi olla hienoa asua jossain erämaassa...

Rauha

Kiitos hyvästä jutusta. Tunnistan itsessäni myös introvertin - piilointrovertin. Toisten ihmisten, työyhteisön ym. tunnetilojen aistiminen on myös introvertin arkea ja joskus todella raskasta. Tämä liittyy tietysti erityisherkkyyteen, mutta onko introvertti aina myös erityisherkkä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla