Ei ole kivaa huomata olevansa kateellinen. Toimittaja Hanna Lepistö on kuitenkin huomannut, että kateudesta voi olla joskus hyötyä.

Kateus. Kamppailen sen kanssa joskus, vaikka sitä ei ole kiva myöntää. Tunne saattaa herätä esimerkiksi nähdessäni somessa tutun upeita valokuvia eksoottisista lomakohteista, kun samaan aikaan oma päätoimisenopiskelijan rahapussi sallii reissun pisimmillään Tampereelle.

Haastattelin hiljattain psykologi Pirkko Lahtea lottovoittajista. Keskustelimme myös kateudesta ja Lahti lohdutti, että kateus on hyvin inhimillinen tunne. Lahden mukaan hyvänkin ystävän menestystä voi olla vaikeaa sietää.

Lahden inspiroimana aloin miettiä, mistä kateus itselläni kumpuaa. Pikaselvityksen mukaan kateudella voi olla yhteys itsetuntoon. Itse kärsin nuorempana aknesta – se on varmasti nakertanut itsetuntoani. Teini-iässä sitä vasta vertailikin itseään muihin. Nykyään vertailun kohteita löytyy pilvin pimein tuttujen ja tuntemattomien some-tileiltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hyvänkin ystävän menestystä voi olla vaikeaa sietää.

Olen kuitenkin kyllästynyt tähän tunteeseen. Kateus ei tunnu mukavalta, eikä se edesauta minua tavoitteitteni saavuttamisessa. Haluaisin ajatella myös, ettei toisen onni ole minulta pois. Jos kadehtimani tyyppi ei yhtäkkiä enää menestyisikään, hänen menestyksensä ei lankeaisi minulle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yhden hyödyn kuitenkin keksin kateudesta: se osoittaa, mitä haluan. Se auttaa hahmottamaan, mihin minun kannattaa suunnata. Kannattaakin keskittyä enemmän siihen, mitä itse tekee kuin siihen, mitä joku toinen tekee.

Kateuden tunnetta voi myös lievittää olemalla kiitollinen. Minulla on hyvä parisuhde, kiva koti, ruokaa nälän iskiessä ja maailman paras koira. Kun ajattelen kaikkea sitä hyvää, mitä elämässäni jo on, on yhtäkkiä hirveän vaikeaa olla kateellinen.

Lisää Me Naisissa julkaistuja kolumneja voit lukea tästä linkistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla