Onko tapaamisen sopiminen etukäteen todella niin vaikeaa, kysyy toimittaja Anna Wilkman.

Nykyisin harvemmin tavataan tuttuja ihan ex tempore. Vaikka se monesti olisi mukavaa, meillä kaikilla on omat velvoitteemme ja suunnitelmamme. Itseäni esimerkiksi sitoo ulkoilutusta odottava karvakorva.

Toisaalta tapaamisten sopiminen hyvissä ajoin etukäteen ei ole yhtään sen helpompaa. Jos kahvittelua tai leffailtaa ehdottaa, usein vastaus kuuluu nykyään: ”En tiedä vielä, mitä teen tuolloin”. Vastauksen ymmärtää, jos kaveri on vaikka vuorotyöläinen, mutta useimmissa tapauksissa kyse ei ole tästä.

Ihmisiä tuntuu nykyään vaivaavan piinallinen paitsi jäämisen pelko eli FOMO (fear of missing out). Meihin on pesiytynyt voimakas individualismin eetos: minusta on tullut meitä, ja varsinkin sinua, tärkeämpää. Moni venyttää sitoutumistaan illanviettoihin tai lenkkiseuraksi viime tinkaan siltä varalta, että ilmaantuisi jotain vielä kiinnostavampaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Facebook-tapahtumien halvattu ehkä-vaihtoehto on juurtunut ihmisten mieliin myös elävässä elämässä. Ihmiset roikkuvat ehkä-tilassa aivan viime hetkiin saakka. Kattellaan sitä lounasta sitten lähempänä! Palaillaan asiaan! Tällaisiin viesteihin kiteytyy kuitenkin vaatimus siitä, että toinen pitää kalenteriaan varattuna ilman mitään takuita tapaamisen toteutumisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Että jos mitään muuta ei satu ilmaantumaan, voidaan ehkä nähdä.

Minun on vaikea sulattaa tällaista. Jos et pysty sanomaan, onko sinulla kyseisenä ajankohtana muuta menoa, ei sitä todellisuudessa ole. Jos et kykene sitoutumaan viettämään aikaa toisen ihmisen kanssa, vaikka sinulla ei olisi tapaamiselle mitään estettä, lähetät samalla selkeän viestin:

Hän ei ole sinulle tärkeä.

Maija1212

Omalla kohdalla kyse on uupumuksesta. Nykyajan työelämä (hoitoala) on niin vaativaa, etten voi sopia enää mitään menoa. En voi tietää onko voimia nähdä ystäviä. On toki surullista että karsin jopa mukavista asioista, kuten ystävien tapaamisesta tai teatteri-illasta, mutta kun vaan on niin totaalisen loppu.

Vierailija

Maija1212 kirjoitti:
Omalla kohdalla kyse on uupumuksesta. Nykyajan työelämä (hoitoala) on niin vaativaa, etten voi sopia enää mitään menoa. En voi tietää onko voimia nähdä ystäviä. On toki surullista että karsin jopa mukavista asioista, kuten ystävien tapaamisesta tai teatteri-illasta, mutta kun vaan on niin totaalisen loppu.

Sama juttu. En tiedä saanko itseäni liikkeelle ja alan vain stressata tapaamista ja tekemättömiä tehtäviä. Koskaan ei myöskään tiedä saako projektit valmiiksi vai pitääkö tehdä lisää niihin asioita. Olen tosi väsynyt enkä jaksa edes suunnitella omia menoja ja lyödä niitä lukkoon. Kysymys ei ole sitoutumispelosta tai siitä, ettei ystäväni olisi tärkeitä, vaan en koe että saan hommia hoidettua ja siksi ahdistaa lisätä "pakollinen" sovittu meno tulevaan.

P.S.: Mobiiliversiota voisi päivittää, niin ettei nämä tykkäykset tai twitter-kuvakkeet hyppää kiinni tekstiin näin lähelle. Painoin vahingossa tykkää, vaikka tämä kolumni tuntui pinnallistakin pinnallisemmalta Salli-täti selittää maailmanmenoa tyyliseltä kyhäelmältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla