Miksi kaikkien pitäisi syödä lihaa tai joogata tai pitää Vain elämäästä? Miten se on itseltä pois, jos joku tekee toisin? Anna Perho kirjoittaa.

”Tässäpä jotain, mitä voit miettiä kotimatkalla”, minua kädet lanteilla tuijottava tyyppi sanoi. ”Täällä maalla on aivan erilaiset neliöhinnat kuin Helsingissä. Siis aivan erilaiset. Voisi sanoa, että täällä asuminen on suorastaan ilmaista!”

Nyökyttelin, sillä tottahan tuo on. Siinä mielessä väitteestä ei riittäisi ihan koko 150 kilometrin kotimatkan pohteeksi.

”Ja sitten on se, että täällä lapset eivät ole onnettomia”, hän jatkoi vankkumattoman itsevarmasti, vaikka uutisista tiedän, että seisoimme vain kivenheiton päässä yhdestä maan pahamaineisimmista huumelähiöistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Venyin tilanteessa MM-tason itsehillintään ja onnittelin spleinaajaa hyvistä elämän valinnoista. Koska sellaisia ne olivat – hänelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämä pieni keskustelu heitti minut ikuisuuskysymyksen ääreen: miksi meille on niin jumalattoman tärkeää, että kaikki toimivat juuri kuten minä itse toimin. Miksi jokaisen pitäisi ”vähän miettiä” maalle muuttamista? Miksi kaikkien pitäisi syödä lihaa tai joogata tai pitää Vain elämäästä? Miten se on itseltä pois, jos joku tekee toisin?

 

Minua ovat aina kiehtoneet eksentrikot, tyypit, jotka haastavat olemassa olevia normeja.

Teininä fanitin kotikulmilta tuttua taidemaalari Alpo Jaakolaa, joka sulkeutui maakuoppaan viinapullon kanssa katselemaan shamaaninäkyjä.

Olen myös saanut ystävystyä monien omaehtoista elämää viettävien ihmisten kanssa. He eivät ole vaatimassa, että kaikkien pitäisi outoilla samaan tapaan – mutta toisaalta he eivät myöskään pyytele olemistaan anteeksi. Niinpä he pitävät alpakkaa kukkapenkissä, kysyvät astraaliolennoilta ohjeita päivään tai telttailevat Libyassa, täydellisen tyyneyden vallassa.

Näitä arvoja ei ole kopsattu influenssereilta, keskustapuolueelta tai Oprahilta. DIY-hengessä elävät vaikuttavat usein keskimääräistä tyytyväisemmiltä, arvattavasti siksi, että he toteuttavat omaa ideaansa hyvästä elämästä, eivät muiden.

 

Ehkä huolestuneisuus muiden tekemisestä liittyykin epäilyyn omien valintojen pohjimmaisesta laadusta: mitä jos valitsin sittenkin väärin? Mitä jos maalla ei olekaan mukavaa, aina ja ikuisesti? Jos joku viihtyy kaupungissa, tekeekö se omasta ratkaisustani epätäydellisen?

Samanlaisuuden vaatimus on inhimillistä. Jos on itse kärsinyt sokerittomalla parsakaalidieetillä vuositolkulla, ei ole helppo sulattaa kaveria, joka vetelee hiukan plösönä mutta tasapainoisen oloisena viineriä naamaansa. Tai toisin päin: kuntoiluhullua tekee mieli arvostella, koska hän tekee näkyväksi oman elämäntyylin passiivisuuden.

Jos ottaa koville, muistathan, että sinulla on ässä hihassa. Kun toiset ihmiset tekevät valintojaan sinun viisaista neuvoistasi huolimatta, niin pieleen menee, ennemmin tai myöhemmin. Ja silloin sinä pääset käyttämään maailman tyydyttävintä lausetta: mitäs minä sanoin.

Riikka Liisa

Anna Perho best! 💪 Aina olen saanut olla puolustelemassa miksi en tykkää esim.laskettelusta tai vaikka tietokonepeleistä. Niihin ei kelpaa mikään vastaus. Vastapuoli on jo päättänyt, että minä jotenkin varmaan vihaan niitä jotka näistä pitää? En tajua. Perhon juttuja vuosia lukeneena oonkin ihan todennut joskus, että nautin näistä teksteistä (Heh, jopa lainaan niitä!) siitä huolimatta, etten ole aina sen kanssa samaa mieltä.

Samppu

Mä ihmettelen samaa. Mua ei oikeesti kiinosta pätkääkään muiden valinnat. Hyvä kun omat valintani käsitän ja käsittelen... jos nyt pystyn ja aina en 🤣 mun ei mielestäni tarvii perustella mitään kenellekkään koska muidenkaan ei tarvi mulle mut jumalauta kun välillä tuntuu että tarvis... noh, en siltikään perustele. Ihmiset on niin laumassa ja se on huomattu, monet elelee hautaan asti kuin koirat kuuliaisina 🤣 okei, oli kärjistetty mut olkaa nyt herranen aika onnellisia se pieni lyhyt hetki maailmankaikkeuden virrassa kun on mahdollisuus ja hei, kaikilla ei ole. Pus ja hali! 😍🙏😘

Sisältö jatkuu mainoksen alla