Joskus kannattaa mennä fiilis edellä siitä, missä rima on matalin.

Sain kutsun häihin. Tai ihan tarkkaan ottaen hääjuhlaan. Itse naimisiinmeno on suoritettu alta pois jo aikaa sitten.

Kutsun lopussa oli erikseen toive tai käsky: ei lahjoja, ei pönötystä! Mahtavaa, luvassa on siis hauskaa ja rentoa yhdessäoloa.

Helppo arvata, että kyseessä eivät ole niin sanotut ensimmäisen kierroksen häät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mistä tulivatkin mieleen omat hääni. Ensi maanantaina tulee 19 vuotta siitä, kun menin naimisiin. Häät olivat isot ja melko perinteiset. Olin hirveän nuori ja stressasin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Lahjalistaa mietittiin varmaan enemmän kuin avioliiton tarkoitusta, ja hääpuvun hankin puoli vuotta aiemmin häämessuilta. Silti sen säätämisen kanssa meinasi tulla itku ja kiire. Hääpäivän aamuna olin niin kiukkuinen, että kaaso pelkäsi minua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirkossa jännitin sen verran, etten muista itse tilaisuudesta juuri mitään.

Lopulta itse juhla oli onneksi ihana ja rento. Tanssin, pidin hauskaa ja sain viettää ikimuistoista iltaa ystävien ja perheen kanssa. Ja naimisissakin olemme yhä.

Luulen, että tämä kaikki olisi tapahtunut ilman, että olisin panikoinut jokaisesta yksityiskohdasta kuukausikaupalla.

Häitä viettävät ystäväni ovat oivaltaneet, että toisella kierroksella kaiken voi tehdä täysin omalla tavalla. 19 vuoden aikana olen itsekin tajunnut, että sisältö ratkaisee, ei ne puitteet. Joskus kannattaa mennä fiilis edellä siitä, missä rima on matalin. Suosittelen muillekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla