En voittaisi ikinä Vuoden äiti -palkintoa, mutta onneksi sellaista ei ole oikeasti edes olemassa.

Sä olet maailman paras ja huolehtivaisin äiti, lapsi muistaa aika ajoin sanoa. Lapsi ajattelee niin, vaikka olen mennyt äitinä usein siitä, missä rima on matalin: syöttänyt eineksiä, leikkinyt työpäivän jälkeen lääkäriä, koska en ole jaksanut muuta tehdä kuin maata sohvalla ”potilaana”. Ja kyllä, olen matkustanut miehen kanssa muutaman päivän lomalle ja jättänyt lapsen isovanhemmille hoitoon.

Tähän voisi tietenkin todeta, ettei lapsi tiedä paremmasta, koska hänellä ei ole vertailukohtaa. Se on ihan totta. Silti se on ainoa mielipide, jolla on väliä. Ei muiden vanhempien, eikä varsinkaan tuntemattomien ihmisten mielipiteillä.

Vanhemmuus ei ole kilpailu.

Me Naisten bloggaaja Karoliina Pentikäinen kertoi blogissaan jättäneensä alle kuukauden ikäiset kaksosensa isovanhemmille hoitoon ja paenneensa yöksi hotelliin miehensä kanssa. Seurannut keskustelu ja tuomitseminen oli kuin tunkkainen tuulahdus menneisyydestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Onko tosiaan niin, että yhä vaan keskitymme vertailemaan äiti- ja isäsuorituksia ja kyttäämään muiden perheiden valintoja?

En voittaisi ikinä Vuoden äiti -palkintoa, mutta onneksi sellaista ei ole oikeasti edes olemassa. Vanhemmuus ei ole kilpailu, ja meidän on turha verrata itseämme muihin äiteihin tai iseihin. Se, mikä sopii yhdelle perheelle, ei välttämättä sovi toiselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta äitiyttäni ja siinä onnistumista eivät määrittele ulkopuoliset.

Läheskään kaikilla ei ole lähellä isovanhempia tai mahdollisuutta matkustaa ja harrastaa parisuhdelomailua hotellissa ilman lapsia. Se on harvinaista ylellisyyttä. Monet perheet joutuvat selviämään pikkulapsiajasta ilman kunnon tukiverkostoja. Se voi olla joskus hyvinkin raskasta.  Mutta varmasti me kaikki teemme parhaamme, ja sen pitäisi riittää. Jos on oikeasti huolissaan toisen perheen tai vanhemman selviytymisestä, kannattaa arvostelun sijaan tarjota apua.

Se on aitoa välittämistä.

Se, mikä näyttää muiden vanhempien silmiin ”muka soveliaalta”, ei takaa lapselle hyvää ja turvallista lapsuutta. On tärkeää tajuta, että meidän ympärillämme on myös muita, jotka suoriutuvat vanhemmuudesta rimaa hipoen. Itselleni äitiys on maailman tärkein asia ja lapsi elämäni tärkein ihmissuhde. Mutta äitiyttäni ja siinä onnistumista eivät määrittele ulkopuoliset.

Uskon, että meitä maailman parhaita äitejä ja isejä on Suomi täynnä. Kukin omalla täysin epätäydellisellä tavallaan. Siitä pitäisi puhua enemmän.

 

Kierrättäjä

Ja kaiken Lapsi/vanhemmuus keskustelun lomassa muistutan, että hyvällä onnella olette itsekin joskus Isovamhempia ja toivottavasti olisitte apuna omille lastenlapsillenne. Minun äitini auttoi (Suurkiitos Taivaaseen) monasti ja ilman sitä apua olisin ollut huomattavasti väsyneempi äiti, ja näin se vaan on totuus !

Olen pistänyt siis HYVÄN KIERTÄMÄÄN ja tyytväisiä, iloisia läheisiä ihmisiä on nyt, sekä lapsissa, että aikuisissa perhepiirissämme !

Pointti

Vierailija kirjoitti:
Ei aikuisten tarvitse leikkiä lasten kanssa. Ei omassakaan lapsuudessani aikuiset koskaan leikkineet minun kanssani ja se oli itsestäänselvää. Hehän olivat aikuisia, eivätkä mitään lapsia. Eivät aikuiset leiki lasten kanssa, heillä on muutakin tekemistä. Paras tehdä mieluummin kaksi lasta vuoden välein. Silloin heistä on leikkiseuraa toisilleen.

Höpö höpö, kyllä aikuinen osaa yleensä asennoitua leikkiin ja pitääkin olla läsnä olevana lapsen leikkiessä. Ei se nyt niin suuri uhraus voi olla !  (Ai niin, SE KÄNNYKKÄÄN  tuijotus ja vastailu taitaakin olla tärkeämpää hommaa, kuin leikkiminen oman muksun kanssa ) .Tärkeä pointti vielä ; Onhan nauru ja pelleily yms.  vaihtelua siihen turhan tärkerilevään aikuisen arkielämään ;) 

Sisältö jatkuu mainoksen alla