Kuvat
Panu Pälviä
Lotta Backlund pyrkii murehtimaan vain asioita, joihin voi vaikuttaa.
Lotta Backlund pyrkii murehtimaan vain asioita, joihin voi vaikuttaa.

”Voimme hysteerisesti yrittää kontrolloida elämässä ihan kaikkea, mutta nyt tulee spoileri: ei se onnistu”, kirjoittaa Lotta Backlund kolumnissaan. 

Korona aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta, ja sen synnyttämä ahdistus on todellista ahdistusta. Emme tiedä, milloin lapset pääsevät kouluun, milloin näemme mummoa tai milloin uskallamme taas halata ystävää.

Narkkaamme koronauutisia, ja mikään ei tunnu nyt niin tärkeältä kuin ihmishenkien säästäminen ja yhteiskunnan palauttaminen normaalitilaan.

Nyt pitäisi tehdä niin kuin Frozenin Elsa: Let it go.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Totuus on julma: joillekin asioille ei vain voi mitään. Murehtiminen pitää meidät kiireisinä, mutta vie aikaa ja energiaa sekä syö hyvinvointiamme. Murehtimisesta ei ole mitään hyötyä, ellei se sitten johda jonkinlaiseen positiiviseen toimintaan: naapuriin auttamiseen, lenkille lähtemiseen tai vaikka jäätelön ostamiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Elämässämme on tapahtunut ja tulee tapahtumaan myös koronan jälkeen sekä mahtavia asioita että kamalia asioita, joille emme voi tai olisi voineet mitään.

Voimme hysteerisesti yrittää kontrolloida elämässä ihan kaikkea, mutta nyt tulee spoileri: ei se onnistu.

Sen sijaan meidän pitäisikin pyrkiä kontrolloimaan niitä asioita, joihin voimme aidosti vaikuttaa.

Myös urheiluvalmentajat toistelevat tätä viisautta. Urheilija voi vaikuttaa siihen, miten paljon itse treenaa, mutta ei siihen, miten vastustaja treenaa. He voivat vaikuttaa siihen, kuinka paljon itse tekevät töitä, mutta eivät vaikkapa siihen, kuinka paljon vastustaja vaikkapa painaa. He voivat vaikuttaa siihen, miten taitavia itse ovat, mutta eivät siihen, miten taitava vastustaja on.

Harva meistä on ammattiurheilija, mutta sama logiikka pätee meihin taviksiin.

Minä pohdin jatkuvasti, mitkä asiat ovat hallinnassani. En voi esimerkiksi kontrolloida sitä, mitä muut ajattelevat, mutta voin kontrolloida, mitä ja miten itse ajattelen.

On myös paljon asioita, joihin voin ainakin yrittää vaikuttaa, mutta lopputulos on siitä huolimatta usein asia, jota en voi kontrolloida.

Koronaepidemian keskellä minä en voi vaikuttaa siihen, noudattavatko muut viranomaisten ohjeita. Minun kontrollissani ei ole, riittääkö kaupassa vessapaperia, säilykkeitä tai pakastinarkkuja. En voi myöskään vaikuttaa siihen, miten kauan tämä kestää tai miten muut reagoivat. Tai miten media koronaa käsittelee, tai mitä muut siitä somessa kirjoittavat.

Sen sijaan on aivan täysin omassa kontrollissani, millainen asenteeni on.

Voin itse päättää, miten usein katson uutisia, mistä niitä katson vai katsonko ollenkaan. Voin valita, keitä seuraan somessa ja millaista tekemistä keksin kotona. Olenko empaattinen ja avulias muita kohtaan vai puranko ahdistustani ärisemällä joka suuntaan?

Voin myös valita, että keskityn pelkkiin hyviin asioihin. Poikkeusaikana sekin on sallittua. 

Vierailija

Tai jospa onkin niin, että Lotta on ainoa joka narkkaa niitä koronauutisia ja luulee muidenkin tekevän niin, siellä Lotta ihan yksikseen hysteriseeraa paskapaperipaalien keskellä vatsa kauhusta ummella pienten ulkomailta haalittujen käsidesipullojensa keralla nuoleskellen sormistaan 70 volttista hajustettua alkomahoolia ja saa käsidesikännissä mielestään kuningataridean siteerata animaatiohahmoa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla