Anna Perho harrastaa liikuntaa, vaikkei oikein viitsisi. Kuva: Juha Salminen
Anna Perho harrastaa liikuntaa, vaikkei oikein viitsisi. Kuva: Juha Salminen

Liikunta on nykyajan jumala, eikä jumalaa saa tietenkään pilkata, kirjoittaa Anna Perho.

Varmin merkki vuoden vaihtumisesta ei ole päivämäärän vaihtuminen, vaan kuntosalin pukuhuoneindeksi.

Liikunta on moderni jumala. Sitä ylistetään puheissa, seurakunnat kokoontuvat pienimmilläkin paikkakunnilla palvelemaan sen temppeliä, kehoa. Lahkolaiset kokoontuvat menoihin, joissa kiskotaan traktorinrenkaita pitkin maata, kunnes rituaali hämärtää tajunnan.

Jumalaa ei saa tietenkään pilkata. Luopioita uhkaillaan helvetin tulella, eli tuki- ja liikuntaelinten sairauksilla, sepelvaltimotaudilla ja syyhyllä.

Tämä on ärsyttävää, sillä liikuntaharrastuksissa on vaikka kuinka paljon vaiettuja epäkohtia.

Motivaatio ei synny siitä, että kiilusilmäinen liikuntajesuiitta tolkuttaa, että liikunnasta tulee niiiiin hyvä olo.

Ensinnäkin liikunta on tylsää ja vaivalloista. Keksin helposti 150 asiaa, joita on penkkipunnerruksia kivempi tehdä. Miksei tätä sanota suoraan?

Motivaatio ei synny siitä, että kiilusilmäinen liikuntajesuiitta tolkuttaa, että liikunnasta tulee niiiiin hyvä olo. Fokus pitää viedä hyötyihin: milli vähemmän läskiä ja kuoleman lykkääminen puolella minuutilla ovat paljon konkreettisempia hyötyjä kuin ”hyvä fiilis”.

Liikunnan vastenmielisyyden normalisoiminen helpottaisi riittämättömyydentunteita. Liikunta tuntuu pakkopullalta, ja se on aivan tavallista!

 

Toinen liikunnan varjopuolista on ohjaajien pakkomielle tolkuttaa vielävielää ja lisäälisää.

Kiitos tämän ajattelun, huomasin eräänä päivänä, että seison omituisessa, vänkyrässä asennossa saadakseni tossunnauhat kiinni. Miksi? Koska uskoin joogamaikkaa, joka käski työntää päätä vielävielävielä muutaman sentin kohti hanuria.

(Ristiriitaista kyllä, joogamaikkojen zen on usein ärsytetyn karhun luokkaa. ”Kehoa kuunnellen” tarkoittaa todellisuudessa ”nyt rentoudutte jumaliste”, mikä on aluksi hieman hämmentävää ennen kuin lajikulttuuriin tottuu.)

Toki epämukavuus on kaiken kehittymisen hinta. Silti rituaalinomainen vieläjaksaa-karjunta laittaa minut kysymään: mutta miksi? Eikö voitaisi tehdä vain sen verran kuin on kehittymisen kannalta välttämätöntä?

 

Lahkojen ongelmana on, että ne eivät sittenkään ole maailmanselitys. Ihmisen ongelmat eivät poistu uskoon tulemalla, eikä ahkerimmastakaan palvelijasta tule täydellistä ihmistä. Tämän huomasi myös ystäväni, joka kirjoitti sivuillaan näin:

”Osallistuin kyykkyhaasteeseen, ja haluaisin kertoa mitä se sai mut ajattelemaan. Ei mitään. Se sujui tosi tavallisesti. Tai no ehkä välillä ajattelin, et ei jaksais tehdä kyykkyjä. Mut nyt tää jakso elämässä on ohi, eikä se muuttanut mua millään lailla.”

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Aeverboropics

Liikunta on tylsää ja vaivalloista, miksi sitä ei sanota suoraan?

Ainakin jollain on nautinnollinen harrastus: vastata ihan asialliseen pohdintaan mahdollisimman ilkeästi, ehdottomasti henkilökohtaisilla loukkauksilla varustettuna. Kyseessähän oli kirjoitus, jossa henkilö kertoi harrastavansa liikuntaa siitä huolimatta, että se tuntuu vastenmieliseltä. Niinkuin se monesta tuntuu. On kunnioitettavaa ylittää vastenmielisyyden kynnys ja harrastaa silti. Toisin kuin oman pahan olon purkaminen asiattomasti, joka ei vaadi minkäänlaista ponnistelua ja onnistuu sitä...
Lue kommentti
Käyttäjä24422
Seuraa 
Liittynyt20.9.2018

Liikunta on tylsää ja vaivalloista, miksi sitä ei sanota suoraan?

Niin samoin ajattelen. En kerta kaikkiaan viitsi punnertaa ja vängertää ja vääntää jossain kuntosalilla - enää. Koska se ei ole minusta kivaa. Sen sijaan menen mielelläni metsään keräämään sieniä ja marjoja, teen puutarhahommia ja mökillä myös metsätöitä, pesen mattoja juuriharjalla jynssäten jne. Ja äsken vietin ulkona kaksi tuntia lumitöitä tehden. Mielekäs liikunta on kivaa!
Lue kommentti