Me Naiset
Jenni Kokander aikoo kuunnella enemmän ja kimittää vähemmän.  Kuva: Juha Salminen
Jenni Kokander aikoo kuunnella enemmän ja kimittää vähemmän. Kuva: Juha Salminen

Olen sitä mieltä, että lapsen ja nuoren tulee kunnioittaa vanhempiaan, mutta vielä tärkeämpää on se, miten me vanhemmat sen kunnioituksen hankimme, Jenni Kokander kirjoittaa.

Pakkaset toivat mukanaan myös päivittäisen kränäämisen säänmukaisesta ja fiksusta pukeutumisesta. Esiteini-ikäisen tyttäreni paljaat nilkat saavat minut raivon partaalle, vaikka hänen ikäisenään itse menin tulipalopakkasessa kouluun ilman pipoa ja puoli persettä pilottitakin alta pilkottaen.

Tänä aamuna tajusin taas paasaavani tyttärelleni, kuinka kivaa on ulkoilla hyvissä varusteissa ja hehkutin omia nastakenkiäni ja villakerrastoani. Kerroin hänelle tuhannetta kertaa, kuinka keskenkasvuista ja tyhmää on ajatella ulkonäkö edellä. Tähän leipääntynyt teinari totesi lakonisesti ”äiti hei, mitä välii?”

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On todella paljon asioita, joissa ei voi äitinä antaa periksi ja joilla on todella paljon ”välii”.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lasta täytyy suojella tässä hullussa maailmassa todellisilta vaaroilta, jotka ovat aivan eri luokkaa kuin nilkkojen paleltuminen.

Tässä ajassa nuoret elävät kaaoksessa, jossa kaikkea on tarjolla ja koko yhteiskuntaa leimaa omituinen vihan ja epätoivon ilmapiiri, joka saa kaikenikäiset ihmiset heittäytymään välinpitämättömiksi. Tässä kohtaa auktoriteetin käyttäminen on vanhemman velvollisuus. Meillä on vastuu lastemme arvopohjan rakentumisesta ja tehtävämme on suojella heitä kuuntelemalla, olemalla läsnä ja antamalla myös vapaus kompuroida turvallisesti.

 

Välillä tuntuu, että kuva täydellisestä vanhemmuudesta on esihistoriallinen.

Täydellinen äiti saa teini-ikäisen tyttärensä pukeutumaan kukkamekkoon ja hymyilemään sukukronikan kannessa, vaikka sitä edeltäisi viikon mykkäkoulu.

Täydellinen äiti nöyryyttää tytärtään vain todistaakseen itselleen ja muille hallitsevansa jälkikasvuaan.

Mutta mitä siitä, jos tytär olisikin tullut sukujuhlaan rikkinäisissä farkuissa ja möllöttänyt nurkassa puhumattomana? ”Mitä välii” sillä olisi lopulta ollut?

”Yhtä metsään menee myös kaavoihinsa kangistunut ylipäällikkö, joka ei kestä napakorua pikkuprinsessallaan.”

Vanhemmat eivät saa elää lastensa talutusnuorassa tahdottomina palvelijoina, jotka hoitavat puhtaat vaatteet kaappiin ja terveelliset ruuat pöytään käskystä ja ilman kiitosta. Toisaalta yhtä metsään menee myös kaavoihinsa kangistunut ylipäällikkö, joka ei kestä napakorua pikkuprinsessallaan.

Olen sitä mieltä, että lapsen ja nuoren tulee kunnioittaa vanhempiaan, mutta vielä tärkeämpää on se, miten me vanhemmat sen kunnioituksen hankimme. Usein kun kitisen jostain arjen pikkuasiasta lapsilleni, huomaan pitäväni kiinni kannastani vain, koska mielessäni soi lakkaamatta hyvän vanhemmuuden perusmantra ”ole johdonmukainen äläkä anna periksi”.

Kun likaiset astiat eivät kulkeudu koneeseen ja hikiset treenivaatteet jäävät kassissa eteiseen, voisin joskus falsettiin nousevan kimityksen sijasta todeta vain, että ”mitä välii”.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla