Kuva: Anna Huovinen
Kuva: Anna Huovinen

Glorian Kodin kolumnisti Hanna Jensen ihailee senioritalojen parvekkeita.

Olen alkanut kävellä Helsingissä yläilmoja kuikuillen. Tutkiskelen parvekkeita. Niitä on keskustassa jokseenkin niukasti, koska 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen taloissa parvekkeita oli lähinnä koristeina ja tuuletusta varten. Kaiken lisäksi nuo parvekkeet ovat ulokkeita, joilla voi lähinnä seisoskella.

Harrastuksenani kuvittelen vanhaan, helsinkiläiseen asuntoon espanjalaisen, ison pation, vaikka tätä yhdistelmää ei juuri näe. Sen sijaan kadulle päin näkyy pieniä, kahden tuolin ulokeparvekkeita, joitakin ranskalaisia parvekkeita ja ihmeellisen paljon pikkuparvekkeita, joita ei ole huollettu rakkaudella. Ei kukkia, ei kasveja eikä elämää. Mitä tuhlausta!

Suuntaan kulkuni usein palvelutalojen läheisyyteen, koska niissä parvekkeet kukoistavat. Senioritalojen parvekkeet juhlistavat neljää vuodenaikaa. Lasitetuilla parvekkeilla puuhastellaan ja vietetään aikaan, vaalitaan kukkia, kuivatetaan pyykkiä, ripustetaan jouluvaloja. Parveketta ei pidetä itsestäänselvyytenä, vaan niitä koristavat pelargoniat, rottinkikalusteet, tyynyt ja sohvat!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aravalaki kielsi 1960-luvulla parvekkeiden rakentamisen yksiöihin. Nykyään opiskelija-asunnoissakin on usein parveke. Siksi kävelen mielelläni Jätkäsaaressa tai Herttoniemessä, ja ihailen lasitettujen parvekkeiden pehmeitä sohvia ja joutilasta parveke-elämää. Kateellisena katson parvekkeilla kesätuulessa kuivuvia pyykkejä ja tuulettuvia työvaatteita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun ei omista parveketta, ideat eivät ota loppuakseen: Lapsiperhe voisi rakentaa sinne hiekkalaatikon. Kattoon voisi laittaa ritilän ja ripustaa siihen makramee-amppeleita. Kenties käsirenkaat tai kangaslenkin, jolla voisin opetella trendikästä ilmajoogaa.

Jos joskus saan parvekkeen, annan sille kaiken sisustusrakkauteni ja laitan lattialle itämaisen maton.

Hanna Jensenin kolumni julkaistiin Glorian Kodissa 8/2018.

Sisältö jatkuu mainoksen alla