Kuvat
Panu Pälviä
Jenni Kokander marinoi ruoat mieluiten rakkaudella.
Jenni Kokander marinoi ruoat mieluiten rakkaudella.

”En keksi konkreettisempaa tapaa osoittaa lähimmäisenrakkautta, kuin vaikkapa Hurstin ruoka-apu tai seurakuntien yhteiset pöydät”, kirjoittaa Jenni Kokander kolumnissaan. 

Monelle koronan jälkeisessä ajassa vapauden symboliksi on muodostunut ravintoloiden avautuminen. Ihmiset ovat hehkuttaneet, miten ihanalta luksukselta on tuntunut syödä jonkun toisen tekemää ruokaa.

Etätyöt ja kotikoulu pakottivat kaikki hellan ääreen. Monille, varsinkin perheellisille, se tuntui olevan yksi suurimmista haasteista tässä koronakevään kotoilussa. Itsekin kipuilin ajatuksen kanssa.

Jo huhtikuun alussa tyttäreni ilmoitti, ettei syö enää kertaakaan jauhelihakastiketta. Moni muukin huhuili uusia reseptejä, kun yhtäkkiä piti loihtia kaksi lämmintä ruokaa päivässä ja koko repertuaari oli käyty läpi jo ensimmäisten viikkojen aikana.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Oli kuitenkin liikuttavaa nähdä, miten tässäkin probleemassa yhteisö tuli yksilön avuksi ja reseptejä alkoi sataa ovista ja ikkunoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tajusin kuitenkin nopeasti, ettei yksitoikkoinen menu ja kotiruokalan armoton arki ollut ongelman ainoa puoli. Syöminen on niin paljon muutakin kuin vatsantäytettä.

Monet kirjoittivat siitä, miten yksinäisyys korostuu, kun ei saa jakaa ruokahetkeä muiden kanssa. Piristävät lounaat, joilla oli tuuletettu ajatuksia työkaverin kanssa rupatellen, vaihtuivat yksinäiseen valmislasagneen.

Kun lauantai-iltana katsoi telkkaria sipsipussi kaverinaan, jaetut annokset, kilisevät lasit ja poski poskea vasten parannettu maailma tuntuivat utopialta.

Kun ravintolat sitten avautuivat, kävimme heti kolmessa polvessa terassilla syömässä. Ruoka ja seura olivat balsamia haavoille. Olen aina arvostanut ruokaa ja yhdessä syömistä, mutta nyt niiden merkitys on kasvanut entisestään.

Eilen meillä oli ensimmäistä kertaa ruokavieraita kevään suljettujen ovien jälkeen. Tuntui pökerryttävän onnelliselta ruokkia rakkaimpiaan ja nähdä, kuinka viesti välittämisestä meni perille. En ollut tajunnut ennen tätä kevättä, miten tärkeää on saada tehdä ruokaa toisille.

Ruoka on tapa osoittaa rakkautta ja pitää huolta. En keksi konkreettisempaa tapaa osoittaa lähimmäisenrakkautta, kuin vaikkapa Hurstin ruoka-apu tai seurakuntien yhteiset pöydät. Nälkää ja yksinäisyyttä vastaan taistelemiseen tarvitaan kaikkien apua.

Yhdessä syömisen tarve ja kaipuu palauttivat minut taas perusasioiden äärelle. On etuoikeus, että ei joudu kokemaan nälkää tai yksinäisyyttä.

Tässä siis yksi onnellisuuden resepti: menkää ravintolaan, tehkää rakkaalle kakku, antakaa aikaanne, lahjoittakaa nälkäiselle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla