Salamavalojen ristitulessa sitä ei näe, mutta Kimi Räikkönen on varsin hymyileväinen mies. Kuva: Heli Saarela
Salamavalojen ristitulessa sitä ei näe, mutta Kimi Räikkönen on varsin hymyileväinen mies. Kuva: Heli Saarela

Kimi Räikköstä pidetään vakavana tuittupäänä, joka pitää mediaa pilkkanaan. Totuus on kuitenkin toinen, kuten Räikkösen kirjanjulkistustilaisuuksissa nähtiin.

Kimi Räikkönen ja Kari Hotakainen istuvat vierekkäin karaokebaarin puisilla baarijakkaroilla. Miehet pitävät käsissään mikrofoneja, kuten karaokebaarissa on tapana. Tällä kertaa ei hoilata Joutsenlaulua, vaan meneillään on Hotakaisen kirjoittaman, Räikkösestä kertovan Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjan mediatilaisuus.

Sanotaan se nyt tähän alkuun: jos Kimi Räikköseltä tulisi stand up -keikka, olisin eturivissä.

Tänään siitä saatiin esimakua.

Kun Kimiltä kysytään, mitä hän tiesi Karista etukäteen, hän kertoo näin.

– Kari on hieno kirjailija. Kuulemma saanut kaikennäköisiä mitaleitakin.

Entä onko Kimi itse lukenut yhtään Karin kirjaa?

– Luin viime yönä – tätä teosta, sun tekemää. En ole muuta lukenut ja tuskin tulen lukemaan, Kimi kertoi Karille pokerinaamalla, televisioruudulla näkyvää Räikkös-kirjaa osoittaen.

***

Kimi kertoi eräässä haastattelussa, että kisan tylsin hetki oli haastattelussa oleminen. Kun häneltä tänään kysytään, oliko tämä kirja sitten tylsä hetki, Kimi vastaa kesken kysymyksen.

– Ehdottomasti. Jos minä olisin saanut päättää, emme istuisi kukaan täällä. Mutta en jaksanut alkaa niin kauaa väittämään vastaan. Istutaan nyt hetki.

Yleisö repeää, minä mukaan lukien. Se on erikoista, sillä loppujen lopuksi vitsi on aika nuiva.

Mutta Kimistä ei ole totuttu saamaan mitään. Hänen juttunsa kiinnostavat, koska ihmiset odottavat, mitä mies tällä kertaa letkauttaa. Kimi tunnistaa tilanteen.

Kysytään, ovatko herrat istuneet toistensa kyydissä autoissa kirjantekovaiheessa.

– En tiedä, olenko Karin kyydissä ollut, Kimi aloittaa.

– Et todellakaan ole, Kari vastaa ja jatkaa:

– Mutta minä olen ollut sinun kyydissäsi. Kirjassa mainitaan useaan otteeseen, että liikennemerkit ja nopeusrajoitukset ovat Kimille viitteellisiä.

– Suuntaa antavia. Mutta ne ovat ulkomailla. Minähän ajan aika sujuvasti omasta mielestäni. Se riittää minulle, jatkaa Kimi.

– Se on se takapenkkiläisen kohtalo, Kari toteaa.

– Olen varmasti antanut vaihtoehdon, että voi myös kävellä, Kimi letkauttaa.

***

Loppua kohden mediatilaisuudesta tulee vitsikilpailu. Kumpi saa toisen nauramaan ensimmäisenä?

Viimein se hetki koittaa. Mediasta tiedustellaan jotain Kimin 16 päivän ryyppyputkesta, josta kirjassa mainitaan muutaman sivun verran. Kimi vastaa jotain, mutta Kari saa kilpakumppaninsa nauruun.

– Jos on 18 vuotta ajanut, ja siitä 16 päivää juonut, niin se on aika vähän.

Kamerat välkkyvät, kun Jäämies antautuu johonkin nauruntapaiseen.

***

Toimistolle päästyäni ehdin vielä seuraamaan Kimin ja Karin yleisölle järjestettävää tilaisuutta. Kimiltä kysytään, mitä terveisiä hän haluaa yleisölleen lähettää.

– Toivottavasti tykkäätte kirjasta. Jos ette, niin ei varmaan voi palauttaa.

Ja ihmiset nauravat. He saavat Kimistä jotain, mitä kesken formulakisan ei saa.

Miljardit ihmiset nauravat päivittäin. Niin tekee myös Kimi Räikkönen. Me emme sitä vain yleensä näe, ja siksi se on erikoisen palkitsevaa. Siinä se kivikasvo nyt velmuilee.

Kimi sanoi, että haluaisi voida viedä lapsensa esimerkiksi Linnanmäelle ilman, että joku tulisi pyytämään kuvaa tai nimikirjoitusta. Miljoonia tienaavaa formulatähteä käy jopa sääliksi.

Taitaa se stand up -keikkakin jäädä.

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.

Suomalainen katukuva vilisee tatuointeja, ja moni jaksaa haukkua niitä suureen ääneen. Miksi juuri tatuointeja pidetään suurimpana tyylisyntinä ja niiden perusteella tehdään tulkintoja tuntemattomista ihmisistä?

Oli itsellä ihossa mustetta tai ei, monelle meistä tatuointi ei ole vain tatuointi. Ajatellaan, että jos antaa kuvioida ihoonsa jotain pysyvää, siihen on liityttävä jotain suurta ja merkityksellistä. Monella tatuoinnin ottajalla liittyykin.

Ehkä siksi tatuoinnin nähdessään on niin helppoa siirtyä suoraan johtopäätöksiin. Tuorein esimerkki on noin viikon takaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Tulevan vaimonsa vasta tavanneen Heikin katse tarkentui nopeasti tatuointeihin, jotka hääpuku paljasti.

Miina vaikutti eri tyyliseltä siinä heti ensi hetkillä. Ehkä persoonallisuudeltaan, ulkonäöltään, tatuoinneiltaan. Ehkä semmosia epäilyksen tunteita tuli, Heikki totesi Miinasta.

Heikin puolustukseksi on toki sanottava, että samassa jaksossa hän myös analysoi olevansa sellainen tyyppi, joka herkästi tuomitsee ihmiset ensivaikutelman perusteella. Se kertonee, että Heikki muistutti itseään ohjelman ideasta: ole avoin ja anna toiselle mahdollisuus.


Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitä tosiaan toivoisi sekä Heikiltä että kaikilta muilta tatuointeja arvostelevilta. Suomessa tatuointeja näkyy todella paljon, ja vähintään yhtä äänekästä on niiden haukkuminen. Jälkimmäinen ei tee ihmisestä yhtään parempaa tai tyylikkäämpää.

Tatuointi voi olla kuin osa persoonallisuutta. Se voi myös olla vain kuva, joka sattuu miellyttämään kantajaansa. Tai sitten se voi olla etelänlomalla otettu, parissa vuosikymmenessä jo venähtänyt ja haalistunut muisto. Tulipa hankittua, joten roikkukoon mukana. Vähän kuin se jo nuhjaantunut sohva tai kallis mutta vähän oudon värinen neulepaita, jonka osti ajatellen, että tämä on hyvä valinta vuosiksi eteenpäin.

Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sen taustat selviävät vain, jos kuvan kantaja haluaa niistä kertoa. Ja persoonallisuudestakin on helpompi päätellä jotain, kun ihminen ei ole tälläytyneenä hääeleganssiin. 

Fjoella86

Tiedoksi Ensitreffit-Heikille ja muille: tatuointi ei välttämättä kerro ihmisestä sen enempää kuin muodista mennyt villapaitakaan

Siitakin huolimatta, etta vaikutan ajan jalkoihin jaaneelta, taytynee muistuttaa, etta tatuoinnit eivat ole kultuurisesti neutraali asia. Siita ei ole historian mittakaavassa hirvean pitka aika kun tatuoinnin ottajat olivat niita yhteiskunnan jasenia, joiden moraali ja tavat olivat valtavassa ristiriidassa muun vaeston arvojen kanssa. Viela tanakin paivana on olemassa maita, joissa tatuoinnit ovat osa rikollisten, jengien tai muiden laitatienkulkijoiden tyylia. Viela enemman on maita, jotka...
Lue kommentti