Itsensä rakastaminen koosta riippumatta on täysin eri asia kuin välinpitämättömyys omaa terveyttä kohtaan.

Helsingin Sanomat kertoo tuoreessa artikkelissaan, että suomalaiset ovat alkaneet jälleen lihoa. Keväällä julkaistun Finterveys 2017 -julkaisun mukaan lihominen on lisääntynyt viimeisen kuuden vuoden aikana.

Varsinaista syytä lihavuuden lisääntymiselle ei kerrota, koska sitä ei vielä tiedetä. Kaikille tutut ongelmat kuitenkin nostetaan esille: ainakin liikunnan vähyydellä ja alkoholin käytöllä on tekemistä asian kanssa.

HS:n jutun kommenteissa käy nopeasti ilmi, että moni osoittaa syyttävällä sormella myös kehopositiivisuus-aatetta.

Yleinen ajatus tuntuu olevan se, että lihavuus on ongelma, koska kehopositiivisuus on antanut ihmisille luvan olla välittämättä omasta koostaan ja terveydestään.

Ja kattia kanssa! Väitän, että kehopositiivisuudella ei ole mitään tekemistä lihomisen kanssa. Päinvastoin.

Kehopositiivisuus viittaa terminä hyvin kirjaimellisesti kehoon liittyvään hyvään fiilikseen. Siihen, että kropansa ja muutenkin itsensä hyväksyy sellaisena kuin on. Hyvä olo on kaiken a ja o.

”Ei kehopositiivisuus ketään lihomaan kannusta.”

Aatteeseen eivät kuulu syyttelyt ylipainosta ja rumuudesta. Kehopositiivisuus korostaa jokaisen ihmisen olevan hyvä omana itsenään. Vaikka olisi raskausarpia tai se alavatsapömppö, kenenkään ei pitäisi ajatella itseään muita huonompana tai joutua syrjityksi.

Ei kehopositiivisuus tästäkään huolimatta ketään lihomaan kannusta.

Kuvitellaanpa reippaasti ylipainoinen ihminen, joka haluaisi muuttaa elämänsä suuntaa. Tietoa ylipainon terveysriskeistä on vaikka kuinka, kuten myös ruokatottumusten ja liikunnan positiivisista vaikutuksista. 

Kumpi kannustaa ihmistä tekemään hyviä päätöksiä: se, että ylipainoa paheksutaan ja laihduttamisesta tehdään välttämätön paha vai se, että lähdetään liikkeelle hyvän olon ja itsevarmuuden parantamisesta ilman, että korostetaan ulkonäköasioita?

Lihavuus on oikea ongelma Suomessa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta uskokaa tai älkää, aika moni ylipainoinen – ja normaalipainoinenkin – tiedostaa oman kokonsa paremmin kuin hyvin. Siitä koetaan huonoa omaatuntoa ja ahdistusta. Muilta ihmisiltä tai yhteiskunnalta tuleva paine ei tee asiasta helpompaa.

Se yksi hyvä asia, joka kannustaa tekemään elämäntapamuutoksia itselle sopivalla tavalla ja hyvä olo edellä, tuskin on lihavuuden lisääntymisen syy. Kehopositiivisuus on kaikessa hienoudessaan apuväline terveeseen itseluottamukseen ja mielenterveyttä helliviin muutoksiin.

Se ei kannusta laiminlyömään omaa terveyttä.

Joni

Kehopositiivisuus ei tee kenestäkään lihavaa – tai sitten aate on ymmärretty väärin

Oma ongelmani kehopositiivisuusliikkeen kanssa on se, että se on käytännössä monopolisoitu käsittelemään ainoastaan lihavia naisia (kuten 95% muistakin ulkonäkökampanjoista). Se jättää kokonaan ulkopuolelle miehet, pienirintaiset, pienimunaiset, ryppyiset, lyhyet, pitkät jne. Tällainen liike, joka ajaa ainoastaan yhden spesifin ryhmä asiaa, ei voi koskaan onnistua tehtävässään. Tarvitaan universaali kehopositiivisuuskampanja, joka sisältää laikennäköiset ja kokoiset eri sukupuolten edustajat.
Lue kommentti
JenniN

Kehopositiivisuus ei tee kenestäkään lihavaa – tai sitten aate on ymmärretty väärin

Juuri näin! On jopa surullista ajatella, että ihmiset eivät tajua itsensä hyväksymisen ja "lihomisen ihannoinnin" (kuten moni kehopositiivisuutta nimittää" eroa. Itse olen kehopositiivisen ajattelun sisäistettyäni harrastanut liikuntaa moninkertaisesti enemmän, kuin aikana, jolloin koin jatkuvaa itseinhoa. Kuitenkin jälkimmäinen katsotaan lihavalle suotavammaksi tavaksi elää. Siinä ollaan melko kaukana terveellisestä ajattelusta.
Lue kommentti

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.

Suomalainen katukuva vilisee tatuointeja, ja moni jaksaa haukkua niitä suureen ääneen. Miksi juuri tatuointeja pidetään suurimpana tyylisyntinä ja niiden perusteella tehdään tulkintoja tuntemattomista ihmisistä?

Oli itsellä ihossa mustetta tai ei, monelle meistä tatuointi ei ole vain tatuointi. Ajatellaan, että jos antaa kuvioida ihoonsa jotain pysyvää, siihen on liityttävä jotain suurta ja merkityksellistä. Monella tatuoinnin ottajalla liittyykin.

Ehkä siksi tatuoinnin nähdessään on niin helppoa siirtyä suoraan johtopäätöksiin. Tuorein esimerkki on noin viikon takaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Tulevan vaimonsa vasta tavanneen Heikin katse tarkentui nopeasti tatuointeihin, jotka hääpuku paljasti.

Miina vaikutti eri tyyliseltä siinä heti ensi hetkillä. Ehkä persoonallisuudeltaan, ulkonäöltään, tatuoinneiltaan. Ehkä semmosia epäilyksen tunteita tuli, Heikki totesi Miinasta.

Heikin puolustukseksi on toki sanottava, että samassa jaksossa hän myös analysoi olevansa sellainen tyyppi, joka herkästi tuomitsee ihmiset ensivaikutelman perusteella. Se kertonee, että Heikki muistutti itseään ohjelman ideasta: ole avoin ja anna toiselle mahdollisuus.


Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitä tosiaan toivoisi sekä Heikiltä että kaikilta muilta tatuointeja arvostelevilta. Suomessa tatuointeja näkyy todella paljon, ja vähintään yhtä äänekästä on niiden haukkuminen. Jälkimmäinen ei tee ihmisestä yhtään parempaa tai tyylikkäämpää.

Tatuointi voi olla kuin osa persoonallisuutta. Se voi myös olla vain kuva, joka sattuu miellyttämään kantajaansa. Tai sitten se voi olla etelänlomalla otettu, parissa vuosikymmenessä jo venähtänyt ja haalistunut muisto. Tulipa hankittua, joten roikkukoon mukana. Vähän kuin se jo nuhjaantunut sohva tai kallis mutta vähän oudon värinen neulepaita, jonka osti ajatellen, että tämä on hyvä valinta vuosiksi eteenpäin.

Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sen taustat selviävät vain, jos kuvan kantaja haluaa niistä kertoa. Ja persoonallisuudestakin on helpompi päätellä jotain, kun ihminen ei ole tälläytyneenä hääeleganssiin. 

Fjoella86

Tiedoksi Ensitreffit-Heikille ja muille: tatuointi ei välttämättä kerro ihmisestä sen enempää kuin muodista mennyt villapaitakaan

Siitakin huolimatta, etta vaikutan ajan jalkoihin jaaneelta, taytynee muistuttaa, etta tatuoinnit eivat ole kultuurisesti neutraali asia. Siita ei ole historian mittakaavassa hirvean pitka aika kun tatuoinnin ottajat olivat niita yhteiskunnan jasenia, joiden moraali ja tavat olivat valtavassa ristiriidassa muun vaeston arvojen kanssa. Viela tanakin paivana on olemassa maita, joissa tatuoinnit ovat osa rikollisten, jengien tai muiden laitatienkulkijoiden tyylia. Viela enemman on maita, jotka...
Lue kommentti