Itsensä rakastaminen koosta riippumatta on täysin eri asia kuin välinpitämättömyys omaa terveyttä kohtaan.

Helsingin Sanomat kertoo tuoreessa artikkelissaan, että suomalaiset ovat alkaneet jälleen lihoa. Keväällä julkaistun Finterveys 2017 -julkaisun mukaan lihominen on lisääntynyt viimeisen kuuden vuoden aikana.

Varsinaista syytä lihavuuden lisääntymiselle ei kerrota, koska sitä ei vielä tiedetä. Kaikille tutut ongelmat kuitenkin nostetaan esille: ainakin liikunnan vähyydellä ja alkoholin käytöllä on tekemistä asian kanssa.

HS:n jutun kommenteissa käy nopeasti ilmi, että moni osoittaa syyttävällä sormella myös kehopositiivisuus-aatetta.

Yleinen ajatus tuntuu olevan se, että lihavuus on ongelma, koska kehopositiivisuus on antanut ihmisille luvan olla välittämättä omasta koostaan ja terveydestään.

Ja kattia kanssa! Väitän, että kehopositiivisuudella ei ole mitään tekemistä lihomisen kanssa. Päinvastoin.

Kehopositiivisuus viittaa terminä hyvin kirjaimellisesti kehoon liittyvään hyvään fiilikseen. Siihen, että kropansa ja muutenkin itsensä hyväksyy sellaisena kuin on. Hyvä olo on kaiken a ja o.

”Ei kehopositiivisuus ketään lihomaan kannusta.”

Aatteeseen eivät kuulu syyttelyt ylipainosta ja rumuudesta. Kehopositiivisuus korostaa jokaisen ihmisen olevan hyvä omana itsenään. Vaikka olisi raskausarpia tai se alavatsapömppö, kenenkään ei pitäisi ajatella itseään muita huonompana tai joutua syrjityksi.

Ei kehopositiivisuus tästäkään huolimatta ketään lihomaan kannusta.

Kuvitellaanpa reippaasti ylipainoinen ihminen, joka haluaisi muuttaa elämänsä suuntaa. Tietoa ylipainon terveysriskeistä on vaikka kuinka, kuten myös ruokatottumusten ja liikunnan positiivisista vaikutuksista. 

Kumpi kannustaa ihmistä tekemään hyviä päätöksiä: se, että ylipainoa paheksutaan ja laihduttamisesta tehdään välttämätön paha vai se, että lähdetään liikkeelle hyvän olon ja itsevarmuuden parantamisesta ilman, että korostetaan ulkonäköasioita?

Lihavuus on oikea ongelma Suomessa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta uskokaa tai älkää, aika moni ylipainoinen – ja normaalipainoinenkin – tiedostaa oman kokonsa paremmin kuin hyvin. Siitä koetaan huonoa omaatuntoa ja ahdistusta. Muilta ihmisiltä tai yhteiskunnalta tuleva paine ei tee asiasta helpompaa.

Se yksi hyvä asia, joka kannustaa tekemään elämäntapamuutoksia itselle sopivalla tavalla ja hyvä olo edellä, tuskin on lihavuuden lisääntymisen syy. Kehopositiivisuus on kaikessa hienoudessaan apuväline terveeseen itseluottamukseen ja mielenterveyttä helliviin muutoksiin.

Se ei kannusta laiminlyömään omaa terveyttä.

JenniN

Kehopositiivisuus ei tee kenestäkään lihavaa – tai sitten aate on ymmärretty väärin

Juuri näin! On jopa surullista ajatella, että ihmiset eivät tajua itsensä hyväksymisen ja "lihomisen ihannoinnin" (kuten moni kehopositiivisuutta nimittää" eroa. Itse olen kehopositiivisen ajattelun sisäistettyäni harrastanut liikuntaa moninkertaisesti enemmän, kuin aikana, jolloin koin jatkuvaa itseinhoa. Kuitenkin jälkimmäinen katsotaan lihavalle suotavammaksi tavaksi elää. Siinä ollaan melko kaukana terveellisestä ajattelusta.
Lue kommentti
Joni

Kehopositiivisuus ei tee kenestäkään lihavaa – tai sitten aate on ymmärretty väärin

Oma ongelmani kehopositiivisuusliikkeen kanssa on se, että se on käytännössä monopolisoitu käsittelemään ainoastaan lihavia naisia (kuten 95% muistakin ulkonäkökampanjoista). Se jättää kokonaan ulkopuolelle miehet, pienirintaiset, pienimunaiset, ryppyiset, lyhyet, pitkät jne. Tällainen liike, joka ajaa ainoastaan yhden spesifin ryhmä asiaa, ei voi koskaan onnistua tehtävässään. Tarvitaan universaali kehopositiivisuuskampanja, joka sisältää laikennäköiset ja kokoiset eri sukupuolten edustajat.
Lue kommentti

Sukupuolella ei pitäisi olla merkitystä siihen, miten meitä arvioidaan tekijöinä. Olemme juuri niin hyviä, huonoja, valmiita tai kehittyviä olentoja kuin jokainen meistä on yksilönä, Ulla Virtanen kirjoittaa

Olen viime aikoina kuullut monen naispuolisen tuttavani jättäneen hakematta tai vastaanottamatta korkeampaa työnimikettä. Syynä on ollut ajatus siitä, että he eivät ole vielä valmiita. Sitten joskus, kun olen valmis.

Tottakai joskus on myös niin, ettei ole valmis etenemään. Vaan onko joillakin rima liian korkealla tai pelko siitä, että ympäristö lyttää heidät?

Eräs tuttavani oli vuosia työpaikassa, jossa hän teki korkean profiilin töitä. Häntä ei koskaan ylennetty, eikä hänen palkkaansa korotettu.

Työnsä huonommin hoitava mieskollega sai korkeampaa palkkaa ja ylennyksen. Nainen oli timantinkova ammattilainen, mutta silti hänen puheissaan toistui, kuinka häntä tilanne ei haitannut.

Ei haitannut? Ei kyse ole siitä, pärjääkö itse. Kyse on siitä, että pitää saada työnsä mukaista palkkaa ja arvostusta.

Kasvatetaanko meitä naisia eri lailla? Lehdet ovat täynnä juttuja siitä, kuinka naiset menestyvät koulussa hyvin. Silti jossakin kohtaa monen naisen usko urakehitykseen kaatuu.

Ehkä naiset välillä väsyvät taistelemaan oikeuksiensa puolesta?

Tarttuvatko meihin itseemmekin ne asenteet, joita saamme kuulla ympärillämme koko ajan? Naiset eivät ole kiinnostavia. Naiset mäkättävät, miehet johtavat. Nainen on riski työmarkkinoilla, koska kuukautiset ja lapsenteko.

Ehkä naiset välillä väsyvät taistelemaan oikeuksiensa puolesta? Kun toistuvasti lytätään, on lopulta helpompi vain ajatella, että ei minua haittaa.

Juonsin muinoin eri radioissa. Kanavat pitävät aamuohjelmia usein keulakuvinaan, ja kerran ihmettelin, miksei niissä ole enemmän naisjuontajia. Naiset eivät vain halua, mieskollega perusteli minulle.

Ahaa, ajattelin. Eivätkö naiset halua? Ehkä jotkut naiset eivät edes lähde tavoittelemaan paikkoja, koska he eivät koe, että heitä pidetään tarpeeksi kyvykkäinä.

Ympäristön asenteet ovat nimittäin yllättävän tarttuvia. Vastustan esimerkiksi asennetta, että mieskoomikot olisivat hauskempia kuin naiskoomikot. Silti jos pitää äkkiä nimetä joku hauska esiintyjä, saan itseni kiinni käymästä ensin läpi listaa miesoletetuista.

Syy lienee, että miehet näkyvät joka paikassa enemmän ja pitävät enemmän ääntä itsestään. Se on ihan oikein! Pitääkin olla ylpeä itsestään ja tekemisistään! Toivottavasti se näkyy myös tulevissa naissukupolvissa.

Sukupuolella ei pitäisi olla merkitystä siihen, miten meitä arvioidaan tekijöinä. Olemme juuri niin hyviä, huonoja, valmiita tai kehittyviä olentoja kuin jokainen meistä on yksilönä. Niin meidät tulisikin nähdä.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Oman meikkisarjan nostaminen maailmanmaineeseen on huomattavasti helpompaa, kun takataskussa on jo valmiiksi perheen tuoma superjulkisuus. Piinkova bisnesnero Kylie Jenner on silti, kirjoittaa toimittaja Alina Koskela.

Epäsuosittu mielipide: amerikkalainen tv-peroona ja seurapiirihenkilö Kylie Jenner ei ole mikään turha selfiebimbo, vaan piinkova bisnesnero. Kylie Jenner sai kunnian olla tuoreen Forbesin kansihahmo, täysin ansaitusti.

Vasta 20-vuotias Kylie Jenner on kerännyt noin 900 miljoonan varallisuuden vain kolmessa vuodessa. Osa varallisuudesta on tullut televisiosarjoista ja muista brändiyhteistöistä, mutta 800 miljoonaa hän on tahkonnut Kylie Cosmetics -meikkisarjallaan. Jenner omistaa yrityksen sataprosenttisesti itse.

Talouslehti Forbesin mukaan Jenneristä on kovaa vauhtia tulossa maailman nuorin self-made-miljardööri – edellistä ennätystä pitää Facebook-miljardööri Mark Zuckerberg. Mutta se, mikä minutkin sai hymähtämään, oli Jennerin tituleeraaminen kannessa self-made-miljonääriksi. Anteeksi, mikä self-made?

”Jos kuka tahansa muu yrittäisi samaa temppua, se ei luultavasti onnistuisi. Lähtökohdat ovat tehneet jo puolet työstä.”

Jennerin henkilökohtaisen menestyksen taustalla on valtavasti julkisuutta, sillä koko maailma tuntee entuudestaan tämän perheen, Kardashianit ja Jennerit. Eikä julkisuus ei suinkaan ole ollut aina hyvää – kerrattakoon, että perhe tuli alunperin tutuksi OJ Simpsonin murhaoikeudenkäynnistä. Lisäksi heillä on ollut pitkään realitysarja, joka tuskin olisi saavuttanut suosiotaan ilman Jennerin isosiskon, Kim Kardishianin seksivideota ja muhkeaa peppua. Lähtökohdat menestysbrändille voisivat olla paremmatkin.

 

A post shared by Forbes (@forbes) on

Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana Jenner-Kardashianit ovat tehnyt kasvojenkohotuksen julkisuudessa, ja varallisuutta on kertynyt paljon. Asioita on tehty oikein, ja nimestä on tehty imperiumi. Kun Kylie Jenner sitten innostui oman meikkisarjan lanseeraamisesta, taustalla on ollut kaikki tarvittava maailmanluokan apujoukoista tarpeelliseen alkupääomaan.

Jos kuka tahansa muu yrittäisi samaa temppua, se ei luultavasti onnistuisi. Lähtökohdat ovat tehneet jo puolet työstä. Kylie Jennerin tarvitsi vain aloittaa ja ottaa kontolleen huulipunien markkinointi.

”Hän on tehnyt turhamaiseksi kutsutusta selfie-gamestaan lähes miljardin arvoisen bisneksen.”

Kylie Jenner loi meikkibrändin, jota ei enää osteta vain nimen takia, vaan koska tuotteet ovat aidosti hyviä. Mutta mitä Jenner on itse saavuttanut? Hän on osannut käyttää nimensä ja kaiken julkisuuden edukseen. Huonokin julkisuus on muuttunut pääomaksi. 

Kyliellä on erinomainen bisnesvainu, jota ei tule vähätellä. Nostatuksen arvoista on, kuinka Jenner on teini-ikäisenä onnistunut brändäämään itsensä. Hän on tehnyt turhamaiseksi kutsutusta selfie-gamestaan lähes miljardin arvoisen bisneksen. Siihen ei pysty kovin moni muu, eivät edes hänen kuuluisat siskonsa.