Karoliina Pentikäisen mielestä nykyihmisen elämässä pitäisi olla enemmän lentokonetilaa.

Kun minä ja aviomieheni tapasimme, ehdimme hädin tuskin opetella toistemme nimet, kun mies jo pakkasi laukkunsa ja muutti toiseen maahan.

Vaikka vastarakastuneena ikävä olikin välillä kauheaa, olen yllätyksekseni huomannut kaipaavani noita aikoja jälkikäteen. Enkä vähiten kaukosuhteeseen liittyneiden kymmenten lentomatkojen vuoksi.

Kyllä! Luit oikein. Vaikkei lentämiseen saisi enää kannustaa ketään, tunnustan, että haikailen aina silloin tällöin halpalentoyhtiöiden ahtaisiin penkkeihin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Romanttiset höpsöt tietysti ajattelevat nyt, että kaipaan koneeseen seikkailun vuoksi, mutta todellisuudessa syy kaihooni on paljon arkisempi. Nimittäin samalla kun kuukausittaiset lentomatkat loppuivat elämästäni, loppuivat myös toimettomat tunnit. Hetket, jolloin merkkivalo pakotti minut aloilleni. Hetket, jolloin puhelin piti asentaa lentokonetilaan ja tylsistyminen hiveli sielua. Silloin pää alkoi tuottaa ajatuksia, joita en normaalin arkeni keskellä ollut ehtinyt ajatella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kasvatustieteilijät ovat jo jonkin aikaa muistuttaneet meitä vanhempia siitä, että tylsät hetket ruokkivat lapsen luovuutta. Luovuuden kehittyminen vaatii toimettomia tunteja: automatkoja ilman kännykkää ja ravintolareissuja ilman iPadia. Sama pätee kotioloihin. Vain tällä tavalla pahvilaatikko voi alkaa näyttää avaruusalukselta tai kasa risuja majan rakennusaineksilta.

Lentomatkojen perään haikailleissani tajusin, että olen yhtä lailla toimettomien hetkien tarpeessa kuin lapsenikin. En nimittäin usko olevani ainoa aikuinen, jonka flow-tila katoaa siinä hetkessä, kun olisi pakko olla luova.

Jos lasten elämästä on tullut parissa kymmenessä vuodessa hektisempää, ei meidän aikuisten laita ole sen kummemmin. Vai kuka enää jaksaa odottaa edes hissiä ilman, että kaivaa kännykän esille taskustaan? Tai kuinka katsotaan työpaikalla työntekijää, joka ei ole jatkuvasti puhelimen tai sähköpostin tavoitettavissa? Tehokkuudesta on tullut paradoksi, joka syö itse itseään.

Sen sijaan, että yritykset lähettävät työntekijänsä työkykyä parantaviin seminaareihin tai laittavat puurtamaan lisäduunia kiky-talkoissa, voitaisiin kokeilla, mitä tapahtuisi, jos työntekijöille tarjottaisiin virikkeetöntä tylsyyttä.

Pysähtymistä ja toimettomuutta. Mentaalista lentokonetilaa.

Toivon, ettei VR saa koskaan nettiyhteyksiään toimimaan. Jokaiseen erämaamökkiin ei tarvitse päästä puhelinverkkoja pitkin.

Töissäkin vähintään ruokatunnit pitäisi käyttää johonkin ihan muuhun kuin töiden miettimiseen. Koska ihan jokainen meistä tarvitsee välillä lentokonetilan, jossa yhdenkään raajan tai tehokkaan aivosolun ei tarvitse liikahtaa. Jossa puhelin, tv ja tietokone ovat kiinni, ja jolloin ainoa tehtävämme on juoda taskulämmintä mustikkamehua pilvien lipuessa ohi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla