Kuvat
Juha Salminen
Karoliina Pentikäinen on entinen joulutraditionisti, joka ei kaipaa enää perinteitä. Riittää, että seura ja ruoka on hyvää.
Karoliina Pentikäinen on entinen joulutraditionisti, joka ei kaipaa enää perinteitä. Riittää, että seura ja ruoka on hyvää.

Erilaiset joulut eivät ole Karoliina Pentikäiselle enää uhka, vaan mahdollisuus. 

Kun prosessoin aikoinaan etukäteen eroa esikoiseni isästä, ei varmasti ollut yhtäkään pelkoa, joka ei olisi tullut mieleeni. Kävin läpi niin henkiset kuin sosiaaliset ja taloudellisetkin kauhuskenaariot ja ahmin jokaisen lehtijutun, jossa entinen erolapsi tilitti lapsuuttaan.

Kaikki itkuni ja mentaaliharjoitukseni kiteytyivät kuitenkin lopulta aina kahteen suurimpaan ongelmakohtaan – oksennustautiin ja jouluun. Pyhään kaksinaisuuteen, joiden ajattelin olevan ne osa-alueet, joista ei kertakaikkisesti voisi selvitä hengissä.

Pelkoani uhmaten päädyin kuitenkin eroon. Ja viikko sen jälkeen, kun olin kantanut tavarani tyttäreni ja minun yhteiseen kotiin, toinen peloistani tuli todeksi. Lapsi alkoi oksennella, eikä kaapissa tietystikään ollut Jaffaa tai Osmosalia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Juuri kun ehdin pohtia, pakkaisinko vatsatautisen lapsen kauppareissun ajaksi rattaisiin vai jättäisinkö oksentavan lapsen puoleksi tunniksi yksin kotiin, aloin itsekin oksentaa. Siinä me sitten olimme. Kaksi elämän riepottelemaa naista oksennusämpärit vieressämme.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olisi luullut, että vatsatauti olisi saanut minut haikailemaan vanhan perään ja itkemään kurjuuttani, mutta se oli päinvastoin yksi voimauttavimpia kokemuksia siihenastisessa elämässäni. Me selvisimme ykästä. Ja jos niin voi edes sanoa, se taisi olla elämämme hauskin yrjötauti. Lapsi sai katsoa rajattomasti pädiä ja letittää tukkaani pienille leteille maatessamme reporankoina pedissä. Mehuunkin sai sotkea sokeria niin paljon kuin halusi.

Kun nostin pääni lopulta sängystä ja pääsimme terveiden kirjoihin, tajusin, että enää minulla olisi lusittavana ensimmäinen erojoulu. Se, jolloin en voisikaan olla lapseni kanssa viikkotolkulla mummolassa maalla. Lapsi ja hänen joulunsa tulisi tästä eteenpäin jakaa!

Olin ollut koko siihenastisen elämäni orjallinen jouluperinteiden noudattaja. En voinut edes kuvitella, kuinka selviäisin tilanteesta, jossa joulupuuroa ei syötäisikään enää kello 12 sen tietyn joulupöydän ääressä, sillä tietyllä porukalla.

Kun ensimmäinen erilainen joulu sitten tahtomattani tuli, huomasin, ettei joulu, perhe tai tunnelma menneetkään pilalle, vaikka kaava ei toistunutkaan, kuten ennen. Itse asiassa – uudenlaiset jouluperinteet tekivät joulusta vieläkin hauskemman, kun koskaan ei tiennyt, mitä uusi joulu toisi tullessaan!

Ensimmäisen erilaisen joulun jälkeen olen viettänyt joulua mieheni perheen kanssa, joskus taas oman lapsuudenperheeni kesken aivan muulloin kuin virallisena aattona. Olen ajanut läpi Suomen lumisateessa aatonaattoyönä ja toisinaan taas pakannut kassini kohti Saksaa heti joulupäivänä.

Tänäkin jouluna teen jotain, mitä en ole koskaan eläissäni tehnyt. Vietän aaton omassa kerrostalokodissamme, keskellä kaupunkia, seuranani vain oma mieheni ja lapseni. En malta odottaa, millainen joulumuisto tästä tulee. Toivottavasti siihen ei liity kuitenkaan oksentelua.

Vierailija

Olen niin samaa mieltä joulujen vietosta! Kannattaa antaa erilaiselle joululle mahdollisuus ja voi yllättyä positiivisesti. Hyvää joulua!

Sisältö jatkuu mainoksen alla