Kuvat
Juha Salminen
Karoliina Pentikäinen on kotimaisen kirjallisuuden ja suomen kielen maisteri, jolla on keskivaikea lukihäiriö.
Karoliina Pentikäinen on kotimaisen kirjallisuuden ja suomen kielen maisteri, jolla on keskivaikea lukihäiriö.

– Vajavaisuuden peittely oli raskasta aikaa perfektionismiin pyrkivälle, Karoliina Pentikäinen kertoo lukihäiriöstään kolumnissaan.

Hjallis Harkimo puhui kesäkuussa eduskunnan täysistunnossa valmistuslaista valmiuslain sijaan. Myöhemmin Harkimo kertoi Twitterissä virheen johtuneen lukihäiriöstään. ”Vähän häpesin, kun minulle naurettiin”, twiittasi Harkimo tekstinsä lopussa.

Me kaikki lukivaikeuksista kärsivät tunnistimme tunteen. Itselleni naureskeli aikoinaan yliopiston professori, kun puhuin graduseminaarissa Turun sijaan Tampereesta. Jännittyneenä kaksi T-kirjaimella alkavaa kaupunkia menivät sekaisin.

Olin ala-asteen kolmannella, kun uusi opettajani vinkkasi vanhemmilleni, että minulla voisi olla lukihäiriö. B- ja d-kirjainten suunta vaihteli teksteissäni, enkä aina huomannut eroa kisan ja kissan välillä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tavallaan havainto yllätti: olin oppinut lukemaan ennen kouluikää, rakastin kirjoittamista ja menestyin hyvin koulussa. Toisaalta suvussamme oli lukivaikeutta, joka voi olla myös periytyvää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Vain minä ja perheenjäseneni tiesivät, millaisia selviytymiskeinoja keksin, jotta peittäisin vajavaisuuteni.”

Kesti kuitenkin abivuoteeni asti, ennen kuin sain lukihäiriöstäni virallisen todistuksen. Väliin mahtui kymmenen vuotta, joiden aikana tunsin itseni tyhmäksi ja vialliseksi. Siitä huolimatta, että keskiarvoni oli peruskoulussa 9.7, eikä monikaan opettaja varmasti edes huomannut, että kamppailin enemmän kuin moni muu.

Vain minä ja perheenjäseneni tiesivät, millaisia muistisääntöjä ja selviytymiskeinoja keksin, jotta peittäisin vajavaisuuteni. Se oli raskasta aikaa perfektionismiin pyrkivälle luonteelleni.

Nykyisin kuulen puhuttavan paljon siitä, kuinka ”joka toisella on jokin diagnoosi”.

Että ei vaan ennen ollut oppimisvaikeuksia, ADHD:ta tai burnoutia. Nykyajan kotkotuksia!

Minä taas ajattelen, että lukivaikeutta, hahmottamisen ongelmia, masennusta ja tarkkaavaisuushäiriöitä on ollut ennenkin, mutta niille ei vain ole ollut nimiä. Niitä ei ole tunnistettu, eikä niistä kärsiviä ole osattu auttaa.

Toivoisin ihmisten ymmärtävän, että mielen ja ymmärryksen tutkimus on kehittynyt siinä missä fyysisten sairauksienkin tutkimus. Esimerkiksi isoisääni pidettiin aikoinaan laiskana heinätöissä, ja lopulta hän kuoli heinäpellolle. Nyttemmin tiedämme, että hän kuoli astmakohtaukseen.

Diagnoosit eivät paranna ketään, mutta monille meistä diagnoosin saaminen on vastaus siihen, miksi olemme vähän erilaisia. Ja kun saa vastauksia, on myös mahdollista saada apua ja mennä eteenpäin.

Minulle lukihäiriödiagnoosin saaminen oli pelastusrengas, joka riisui minut tyhmän tytön identiteetistä.

Se antoi itseluottamusta, jota ilman en olisi uskaltanut marssia kirjallisuuden pääsykokeisiin. Ja pääsin myös sisään, vaikka vielä tänäkin päivänä erotan z-kirjaimen x:stä vasta kun mietin, kumman se Zorro elokuvissa aina selkään viilsikään.

Krista

”Nykyisin kuulen puhuttavan paljon siitä, kuinka ”joka toisella on jokin diagnoosi”.
Että ei vaan ennen ollut oppimisvaikeuksia, ADHD:ta tai burnoutia.”

Kirjoittaja on työskennellyt opettajana, joten olettaisin hänen huomanneen, että keskittymishäiriöt ovat kyllä ehdottomasti kouluissa lisääntyneet, eikä se johdu vain siitä, että niitä diagnosoidaan enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla