Me Naiset
|
Anna Perho
Anna Perho on alkanut pitää ristikoiden täyttämistä luontevana toimintana. Kuva: Juha Salminen
Anna Perho on alkanut pitää ristikoiden täyttämistä luontevana toimintana. Kuva: Juha Salminen

Ikärasismi on nitistetty vasta sinä päivänä, kun EDM-mummo lakkaa olemasta show-numero, kirjoittaa Anna Perho kolumnissaan.

Ystäväni äiti, 68, ilmoitti haluavansa lasketella. Ystävää kauhistutti, koska hän oli lukenut liikaa artikkeleita osteoporoosista.

”Mutta sitten ajattelin, että tulkoon mieluummin rinteestä kahtena kappaleena kuin että riutuu kotona yhtenä.”

Muutaman päivän päästä äiti ilmoitti lähtevänsä vajaan viikon mittaiselle laskettelukurssille, ja sillä tiellä ollaan: nyt hän opettaa muita alamäkiurheilun saloihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mikä on tarinan opetus? Ainakin se, että ikä on yhtä huono mittari sille, mitä voi tehdä, kuin kalenteri on sille, miten pitää pukeutua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin huomaan ajattelevani sellaisia kysymyksiä kuin voinko käyttää lippistä? Jos voin, voinko pitää lippaa takana? Voinko sanoa lol? Voinko hoilottaa hevikeikalla?

Kysymys ei ole niinkään siitä, onko jokin sopivaa, vaan siitä, onko se naurettavaa. En halua olla tyyppi, josta huokuu heikosti peiteltyä epätoivoa lahoamisen edessä.

Olen myös aina vierastanut väkinäistä kreisimummo-konseptia, joka syntyy siitä, että vanha ihminen tekee jotain nuorille henkisesti monopolisoitua asiaa, kuten räppää tai reppureissaa. Sitten kaikki hymyilevät hyväntahtoisesti ja hyräilevät kumbayaa, koska iäkäs ihminen on niin ”rohkea”.

Silloin unohtuu, että äimistely vain vahvistaa ikäkategorisointia ja mielikuvaa siitä, mikä on sopivaa kenellekin. Se on tunkkaista. Stereotypian mukaan vanhusten pitäisi korkeintaan köpötellä lähipuistoon ruokkimaan sorsia Pectus-pastilleilla. Siksi ikärasismi on nitistetty vasta sinä päivänä, kun EDM-mummo lakkaa olemasta show-numero.

 

Ikään identifioitumisessa on riskinsä: se laittaa helposti kilometrirajoittimen päälle juuri silloin, kun olisi vielä mahdollisuus laittaa vitonen silmään. Nuorempana se taas laittaa kiirehtimään: olen jo 19, enkä vieläkään ole löytänyt sitä oikeaa! Olen jo 23, enkä ole vieläkään johtavassa asemassa!

Löysän kategorisoinnin sijaan kannattaa miettiä sitä, mikä tekee elämästä merkityksellistä. Kolmensadan neliön laajennusta kotiinsa teettävä ysikymppinen Kirsti Paakkanen on arvattavasti tajunnut tämän. Tai kuusikymppinen Sikke Sumari, joka avaa oman ravintolan.

Jos jää odottamaan sitä, että on oikean ikäinen, ei voi koskaan tehdä mitään.

Vaikka vanhuuteen kytketään tällä hetkellä kolkkoja mielikuvia, luvassa on myös jotain kivaa. Brittitutkimuksen mukaan ihminen on onnellisimmillaan 68-vuotiaana. Reippaasti yli puolet tästä ikäluokasta ilmoitti, että heidän elämänsä suurin draiveri on hauskanpito. Se, että voi tehdä asioita, joista tykkää. Vaikka lasketella.

Lisää vanhuksia rinteisiin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla