Jenni Kokanderin tärkein työ on äitinä oleminen. Kuva: Juha Salminen
Jenni Kokanderin tärkein työ on äitinä oleminen. Kuva: Juha Salminen

Jenni Kokanderille on ollut järkytys, miten teatteri-, elokuva- ja tv-alalla välillä suhtaudutan pienten lasten vanhempiin.

Samastuin Helsingin Sanomien juttuun, jossa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kertoi, kuinka hän sai kritiikkiä otettuaan lapsensa mukaan töihin. Monet muutkin poliitikot jakoivat Saarikon kokemuksen siitä, miten helposti vanhempia kritisoidaan lastensa hoidon järjestämisestä.

Olen painiskellut samaisen ongelman kanssa siitä lähtien, kun 11 vuotta sitten tulin äidiksi.

Olen ollut koko näyttelijänurani ajan freelancer, ja työaikani on ollut milloin mitäkin. Perheettömänä sinkkuna pystyin joustavasti jäämään kuvauksiin, jos päivät syystä tai toisesta venyivät. Teatteriharjoitusten jälkeen oli aina aikaa lähteä kaljalle kuuntelemaan ohjaajan palautetta. Koskaan en ahdistunut, kun yllättäen vapaapäivälle tulikin keikka, joka oli pakko hoitaa, että saisi ensi kuussa ostaa itselleen kannettavan cd-soittimen.

Koska olen freelancer ja vielä intohimoammatissani, oli itsestäänselvyys, etten jäisi kotiäidiksi.

Sitten tulivat lapset. Yhtäkkiä minulla oli työni lisäksi muitakin velvollisuuksia ja taloudellinen vastuu muistakin kuin itsestäni. Koin kuitenkin roolin äitinä tärkeämmäksi kuin urani. Elämästä tuli jatkuvaa kikkailua ja työn ja kotielämän yhteensovittamista.

Koska olen freelancer ja vielä intohimoammatissani, oli itsestäänselvyys, etten jäisi kotiäidiksi.

Tiedän olevani etuoikeutettu, koska mieheni on jakanut alusta asti vastuun lastemme hoitamisesta ja on ollut hoitovapaalla kummankin lapsen kanssa.

 

Minulle on ollut välillä todella järkytys, miten teatteri-, elokuva- ja tv-alalla on suhtauduttu pienten lasten vanhempiin.

Olen ollut palaverissa, jossa on palloteltu, keitä otettaisiin näyttelemään valmisteilla olevaan proggikseen, ja eräästä kollegastani todettiin kylmästi, että ”ei sitä voi ottaa, koska sillä on ne lapset”.

Itse olen ollut tilanteessa, jossa minua on pyydetty jäämään tekemään vielä yksi kohtaus, vaikka lastenhoitajamme oli juuri lähtenyt ja olin jo tilaillut taksia kolme kuukautta vanhan vauvani kanssa. Minulle aivan vieras ihminen tuli sanomaan, että ”mä voin ottaa ton vauvan ja viedä sen vaikka yhelle Marjolle”. Vastasin, että ”sinä tuskin antaisit käsilaukkuasi minulle, jos sanoisin, että annan sen tolle yhdelle Marjolle”.

Onneksi on myös poikkeuksia. Olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana myös tuotannoissa, joissa äitiyteni ei ole ollut pakollinen paha, vaan luonnollinen asia, jonka ehdoilla aikatauluja on jumpattu.

Usein käy kuitenkin edelleen niin, että kun kerron, ettei jokin kuvauspäivä sovi, koska meillä ei ole sille päivälle hoitajaa, se ei ole riittävä syy. Toinen työ taas on aina hyväksyttävä syy. Entäs jos minun tärkein työni onkin äitinä oleminen?

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Jenni Kokanderin näyttelijäkollega ei saanut työtä, ”koska sillä on ne lapset”

On etuoikeus ,jos ylipäänsä voi ottaa lapsia mukaan töihin tai työpaikka ylipäänsä joustaa mistään työajoista. Voisinko minäkin ilmoittaa työpaikalle, että tänään ei nyt käy, koska lapset. Kuka sitten pyörittää kauppoja, sairaaloita ymsyms. Jos kaikkien lapsiperheiden työajat pitäisi joustaa. Lapsettomatko ne kaikki työt tekisi?
Lue kommentti
Vierailija

Jenni Kokanderin näyttelijäkollega ei saanut työtä, ”koska sillä on ne lapset”

Miksi ihmeessa muiden pitaisi jarjestaa aikataulunsa yhden epaammattimaisesti toimivan kolleegan mukaan? En minakaan voi sanoa etta sori nyt vaan tyonantaja, mutta kun mulla on tarkeampi tyo, ja olettaa etta tyonantaja vaan joustaa. Jos pitaa vanhemmuutta 'tyona' ja elaman tarkeimpana asiana, siita on seurauksia tyoelamassa, eika naita seurauksia poisteta tyhjilla vaitteilla intohimoammatista. Uhriutuminen ei auta yhtaan.
Lue kommentti