Olen tullut todella surulliseksi, kun olen tajunnut eläneeni maailmassa, joka ei ole kaikille totta, Jenni Kokander kirjoittaa.

Olen lapsesta saakka ollut persoonallisen näköinen.

Olen epäfyysinen kuikelo, johon rasva tarttuu helposti, mutta olen aina pitänyt itseäni kauniina.

Vaikka teininä olin monessa asiassa epävarma, en kummemmin keskittynyt pohtimaan kauneusihanteita. Kasvoin perheessä, jossa ulkonäköön suhtauduttiin luontevasti, eikä kauneutta mitattu vertailemalla.

Ystäväpiirini on aina koostunut ihmistä, jotka näkevät herkästi kauneutta toisissaan ja sanovat sen myös ääneen. Olen kiitollinen niistä hyväilevistä kommenteista, jotka muovasivat itsetuntoni ja tekivät minusta vahvan. Väärät sanat herkässä vaiheessa olisivat voineet haavoittaa minua ja tehdä minusta eri ihmisen.

Julkinen ammatti on muuttanut paljon.

Aluksi en lukenut mitään, mitä minusta somessa kirjoitettiin, mutta jossain vaiheessa kantti petti ja vähän vilkaisin ja loppujen lopuksi ahmin kaiken.

Enimmäkseen minusta on kirjoitettu kauniisti. Monista kommenttiketjuista tunnistan itseni, ja olen ollut iloinen siitä, että minut on nähty sellaisena kuin itseni miellän. Olen lukenut itsestäni voimauttavia, hauskoja, innostavia ja liikuttaviakin juttuja. Mutta ulkonäköäni on ruodittu lujin ja armottomin sanoin.

Olen elänyt kuplassa, jossa en ole joutunut kärsimään ulkonäköpaineista, en häpeämään persoonallisuuttani tai vähättelemään itseäni. Olen tullut todella surulliseksi, kun olen tajunnut eläneeni maailmassa, joka ei ole kaikille totta.

”Ulkonäköäni on ruodittu armottomin sanoin.”

On olemassa ihmisiä, jotka arvostelevat, vertailevat ja ivaavat ihmisiä ulkonäön perusteella. Vaikka olen tiedostanut tämän pinnallisen ja väkivaltaisen idiotismin olemassaolon, en ole ymmärtänyt sen laajuutta ja seurauksia.

Jatkuva kilpailu, vertaaminen ja julkisuuden luoma ihannekuva ihmisestä ovat rikkoneet paljon. Ihmiset rakentavat itsetuntoaan näiden ulkoisten kriteerien perusteella, jos kukaan ei ole sanomassa: ”sinä olet kaunis juuri noin”.

Rakastan meikkejä, mekkoja, koruja ja kaikkea kimallusta, mutta en pyri peittämään niillä itseäni, vaan korostamaan kauneuttani. Ajattelen, että ulkokuoreni on persoonani näyteikkuna, ja haluan pitää sen avoimena ja kiinnostavana.

Haluan myös kasvattaa lapsistani ihmisiä, jotka sanoillaan luovat kauneutta ympärilleen ja korjaavat rikkimenneitä kauneusihanteita.

En pidä ratkaisuna sulkea somea tai sulkeutua omaan utopiaani. Haluan sen sijaan pitää ääntä asiasta, sillä pahat sanat eivät ainoastaan loukkaa, vaan tekevät myös haukkujasta ruman.

Pasila

Jenni Kokander eli kuplassa, jossa ulkonäköpaineet eivät vaivanneet – sitten hän meni lukemaan somekeskusteluita

Jenni on juuri niin kaunis ja viisas kuin lapsena hänestä osasi odottaa. Enpä voi muuta todeta kuin että ylpeitä saavat vahemmat olla hienosta tyttärestään. Muistan myös hänen Arto Nybergin ohjelmassa antamansa todella kypsät vastauksensa kymmenen sanan "nopeisiin". Hieno nainen kertakaikkiaan.Toivon Jennille kaikkea mahdollista hyvää.
Lue kommentti