Jenni Kokander uskoo, että ruuhkavuosien jälkeenkin on vielä elämää. Kuva: Juha Salminen
Jenni Kokander uskoo, että ruuhkavuosien jälkeenkin on vielä elämää. Kuva: Juha Salminen

On ihanaa olla pienten lasten äiti, mutta toivon silti, että elämäni on muutakin kuin ruuhkavuosista selviämistä, kirjoittaa Jenni Kokander.

Sysimusta marraskuinen arkiaamu antaa täydellisen näyttämön ruuhkavuosille. Kello ei soinutkaan, kiire, maito kaatuu persialaismatolle, väärät leivänpäälliset, hanskat haisee kuolemalta, ”koska sä ajattelit vaihtaa ne talvirenkaat”, paljaat nilkat ja pakkasta, ovi auki, sormet saranoiden välissä, kenen vika?, ”älä huuda mulle!”, ovi kiinni, ikkuna auki ja huuto perään ”hauskaa päivää!”.

Kun aika, rahat ja kärsivällisyys ovat loppu, niin viimeinen viisaus, jonka haluat kuulla on ”nauti nyt, se on elämän parasta aikaa, kun lapset on pieniä”.

Enkä alati haaveile siitä yksiöstä Kalliossa, jossa voisin poltella tupakkaa liesituulettimen alla.

Minusta on ihanaa olla pienten lasten äiti, mutta toivon silti, että elämäni on muutakin kuin ruuhkavuosista selviämistä ja lasteni kautta itseni toteuttamista. Toivon, että elämäni on minun omani ja jatkuu onnellisena vielä lasten lennettyä pesästä.

Helpotuksekseni lähipiirissäni on paljon täyteläistä elämää eläviä lapsiperhearjen ohittaneita ihmisiä. He eivät päivystä puhelimen vieressä odottamassa seuraavaa lastenlasten hoitovuoroa eivätkä nyyhki valokuva-albumia tai lastensa vauvakirjaa fiilistellen.

Sen sijaan he syövät berliininmunkkeja ja katsovat poliisisarjoja keskellä yötä, jos heitä huvittaa. He ovat vastuussa vain omasta hyvinvoinnistaan. He puhuvat lapsistaan ylpeästi ja rakkaudella, mutta röyhistävät rintaansa myös kertoessaan pistäneensä kaikki säästönsä Kuuban-matkaan, koska enää ei tarvitse olla fiksu. Taloudellinen vastuu on vain omista talvikengistä.

 

Vanhemmiltaan kuulee mieluusti, että he olivat onnellisia silloin, kun itse oli lapsi.

Useimmiten tätä ”nauti nyt, se on elämän parasta aikaa...” -jargonia jauhaa kuitenkin joku täysin tuntematon tai puolituttu. Viimeksi kuulin nämä maagiset sanat ohikulkijalta, kun väänsin rautalangasta uhmaraivareissa huutavalle lapselleni, ettei me voida ottaa kaupan edestä mukaan jonkun toisen koiraa, että se odottaa siinä isäntäänsä.

Pelkkää tuskaa ja ahdistusta eivät ruuhkavuodet tietenkään ole. Enkä alati haaveile siitä yksiöstä Kalliossa, jossa voisin poltella tupakkaa liesituulettimen alla, juoda punaviiniä yökaudet ja huudella ikkunasta Lauri Viidan parhaita.

Tämä nykyinen elämänvaihe antaa merkityksen kaikelle. Saan antaa rakkautta ja vastaanottaa sitä. Tunnen olevani tärkeä ja arvostettu.

Haluan silti uskoa, että elämä jatkuu lapsiperhearjen jälkeenkin ja minulla on edessäni vielä monta ”hauskaa päivää”.

Vierailija

Hoi ohikulkija, säästä sanasi, kun lapseni vääntää uhmaraivareita kaupan edessä

Mitä se sellainen oma elämä muka on Jennihän on kulkenut aivan perinteisen kaavan mukaan-no jos nyt ei oteta melko harvinaista ammattia lukuun-naisena ja puolisona. Sama melko rajoittunut kaava tulee jatkumaan myös myöhemmässä elämässä, se on sisäänkirjoitettuna pienin vivahtein koko ihmiselon kulkuun. Toisaalta, kukin tulkoon uskossaan autuaaksi eipä ne kuvitelmat haittaa jos se tekee elämästä helpompaa. https://www.musixmatch.com/lyrics/Y%C3%B6/Joutsenlaulu No kohta tulee Joulu ja Joulupukki
Lue kommentti