Ulkonäkö voi todellakin pettää rokkareiden, goottien ynnä muiden hevareiden kohdalla.

Festarikausi alkaa olla parhaimmillaan. Se tarkoittaa myös sitä, että katukuvassa näkyy yhä useammin myös niitä raskaamman musiikin kuuntelijoita.

Eihän siinä mitään ihmeellistä ole – paitsi, että tuntuu silti olevan.

”Karkkipussia valinnut Marilyn Manson -fani joutuu esittämään, ettei tuntemattoman äidin reaktio haittaa.”

Viime viikonloppuna sain todistaa Hyvinkään Rockfestillä jo ennestään tuttua tilannetta: Kauhusta kankea äiti kiskaisee kaupassa lapsensa kauemmas gootista, jonka läheisyyteen tyttö on erehtynyt menemään. Mulkoileva äiti poistuu lapsineen, ja karkkipussia valinnut Marilyn Manson -fani joutuu esittämään, ettei tuntemattoman äidin reaktio haittaa.

Tummiin väreihin, niitteihin ja nahkaan pukeutuneet ihmiset jaksavat tänäkin päivänä aiheuttaa kauhunsekaista paheksuntaa. Siksi onkin ajankohtaista ja tärkeää muistuttaa asiasta, jonka pitäisi olla jo itsestään selvää. 

Hevarit, punkkarit ja gootit ovat aivan tavallisia ihmisiä, jotka sattuvat pukeutumaan monia muita rajummin ja tummanpuhuvammin. Raskaaseen musiikkiin liittyvä pukeutumistyyli on vain yksi tapa ilmaista itseään ja kiinnostuksen kohteitaan samalla tavalla kuin vaikkapa pop-musiikin tai rapin kuuntelijat tekevät.

”Huomattavasti turvallisempaa on hevareiden keskellä kuin Tangomarkkinoilla.”

Siinä kaikki.

Sen lisäksi, että toisten syrjintä ulkonäön perusteella on jo lähtökohtaisesti väärin, hevimusiikin ystävien ihmettely on jo tilastojenkin perusteella melko hölmöä. 

Metallimusiikkiin keskittyvä Tuska-festivaali on nimittäin yksi Suomen rauhallisimmista: hurjan näköisistä festarivieraista huolimatta Tuskassa toistuu vuosi vuodelta sama ilmiö järjestyshäiriöiden olemattomuudesta.

Hevareiden keskellä on huomattavasti turvallisempaa kuin vaikkapa Tangomarkkinoilla. Annetaan siis Tuskan ja kaikkien muidenkin festareiden vieraiden näyttää juuri siltä miltä he haluavat ja tehdään heistä päätelmiä tekojen, ei ulkonäön, perusteella!

Mansikka

Hei sinä itsesi tai lapsesi puolesta gootteja pelkäävä ihminen, avarra maailmankuvaasi

Goottileidi täältä hyvää iltaa. Kommenttisi on melko naurettava ja lapsellinen. Siitä tosin herää monia, monia kysymyksiä. Mistä ihmeestä sinulle on tullut noin katkeroitunut ja paha mieli? Miksi koet tarvetta haukkua ketään liian laihoiksi, läskeiksi ja meikkipelleiksi? Miltä itse näytät? Millainen ihminen olet itse? Kommenttisi perusteella tulee mieleen että olet todella luotaan työntävä, inhottava ja törkeä ihminen jonka lähelle en haluaisi itse, enkä haluaisi niitä lapsiakaan tai eläimiä...
Lue kommentti

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.

Suomalainen katukuva vilisee tatuointeja, ja moni jaksaa haukkua niitä suureen ääneen. Miksi juuri tatuointeja pidetään suurimpana tyylisyntinä ja niiden perusteella tehdään tulkintoja tuntemattomista ihmisistä?

Oli itsellä ihossa mustetta tai ei, monelle meistä tatuointi ei ole vain tatuointi. Ajatellaan, että jos antaa kuvioida ihoonsa jotain pysyvää, siihen on liityttävä jotain suurta ja merkityksellistä. Monella tatuoinnin ottajalla liittyykin.

Ehkä siksi tatuoinnin nähdessään on niin helppoa siirtyä suoraan johtopäätöksiin. Tuorein esimerkki on noin viikon takaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Tulevan vaimonsa vasta tavanneen Heikin katse tarkentui nopeasti tatuointeihin, jotka hääpuku paljasti.

Miina vaikutti eri tyyliseltä siinä heti ensi hetkillä. Ehkä persoonallisuudeltaan, ulkonäöltään, tatuoinneiltaan. Ehkä semmosia epäilyksen tunteita tuli, Heikki totesi Miinasta.

Heikin puolustukseksi on toki sanottava, että samassa jaksossa hän myös analysoi olevansa sellainen tyyppi, joka herkästi tuomitsee ihmiset ensivaikutelman perusteella. Se kertonee, että Heikki muistutti itseään ohjelman ideasta: ole avoin ja anna toiselle mahdollisuus.


Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitä tosiaan toivoisi sekä Heikiltä että kaikilta muilta tatuointeja arvostelevilta. Suomessa tatuointeja näkyy todella paljon, ja vähintään yhtä äänekästä on niiden haukkuminen. Jälkimmäinen ei tee ihmisestä yhtään parempaa tai tyylikkäämpää.

Tatuointi voi olla kuin osa persoonallisuutta. Se voi myös olla vain kuva, joka sattuu miellyttämään kantajaansa. Tai sitten se voi olla etelänlomalla otettu, parissa vuosikymmenessä jo venähtänyt ja haalistunut muisto. Tulipa hankittua, joten roikkukoon mukana. Vähän kuin se jo nuhjaantunut sohva tai kallis mutta vähän oudon värinen neulepaita, jonka osti ajatellen, että tämä on hyvä valinta vuosiksi eteenpäin.

Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sen taustat selviävät vain, jos kuvan kantaja haluaa niistä kertoa. Ja persoonallisuudestakin on helpompi päätellä jotain, kun ihminen ei ole tälläytyneenä hääeleganssiin. 

Fjoella86

Tiedoksi Ensitreffit-Heikille ja muille: tatuointi ei välttämättä kerro ihmisestä sen enempää kuin muodista mennyt villapaitakaan

Siitakin huolimatta, etta vaikutan ajan jalkoihin jaaneelta, taytynee muistuttaa, etta tatuoinnit eivat ole kultuurisesti neutraali asia. Siita ei ole historian mittakaavassa hirvean pitka aika kun tatuoinnin ottajat olivat niita yhteiskunnan jasenia, joiden moraali ja tavat olivat valtavassa ristiriidassa muun vaeston arvojen kanssa. Viela tanakin paivana on olemassa maita, joissa tatuoinnit ovat osa rikollisten, jengien tai muiden laitatienkulkijoiden tyylia. Viela enemman on maita, jotka...
Lue kommentti