Minun muistoni eivät ensisijaisesti liity tavaroihin, päätti Hanna Jensen aloittaessaan uuden elämänvaiheen.

Muutimme perhekodista kahden aikuisen kerrostaloasuntoon puoli vuotta sitten. Alkoi se kuuluisa kolmas elämänvaihe: me kaksi tässä vain. Myimme huonekaluja ja tavaroita ja karsimme edelleen. Olemme palanneet samaan elämänvaiheeseen kuin tyttäremme – vähemmällä pärjää.

Päätin myös ajatella kuten veljentyttäreni: minun muistoni eivät ensisijaisesti liity tavaroihin.

Luovuimme muutossa vanhasta ruokapöydästä, parista antiikkikaapista, valaisimista ja kauniista, vanhasta kirjoituspöydästä. En ole kaivannut niitä kertaakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yksi tärkeimmistä päätöksistä oli, että emme halua tyhjänä nököttävää vierashuonetta. Kodissa pitää kuitenkin olla paikka, jossa vieras (eli tyttäremme, eiväthän meillä muut edes yövy) voi nukkua. Niinpä olohuoneen vuodesohva avataan heidän tullessaan, ja me katselemme silloin televisiota keittiön viereisessä ruokatilassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämä päätös kuuluu samaan sarjaan kuin veljentyttäreni mietintä siitä, tarvitseeko hän ensimmäiseen omaan asuntoonsa ison ruokapöydän, jonka ympärillä vieraat voivat syödä. "Minullahan käy vieraita tosi harvoin", hän pohti.

”Olemme palanneet samaan elämänvaiheeseen kuin tyttäremme.”

Kodin tilojen suunnittelussa onkin tärkeintä rehellisesti puntaroida, miten siellä oikeasti eletään ja mikä arjessa on tärkeää. Sillä hetkellä on unohdettava, miten haluaisi elää.

Kun Helsingin keskustan ulkopuolella asuvat ystävämme tulevat meille ja alkavat haikailla muutosta kerrostaloon keskustaan, kysyn aina ensin, miten tärkeää heille ovat metsä, hiljaisuus, aamukahvi omalla pihalla aamutakissa, pururata, joka lähtee sadan metrin päästä. Avaan heille heidän oman arkensa parhaat puolet.

Puolen vuoden inventaariossa kiitämme itseämme siitä, että olemme olleet rehellisiä. Siksi nyt voi istua sohvalla ja ajatella: täällä on ihanaa.

Kolumni ilmestyi ensi kerran Glorian Kodin numerossa 8/2019. Lisää Glorian Kodin juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/gloriankoti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla