Surun keskellä Hanna Jensen huomasi kaipaavansa ympärilleen uutta elämää ja vahvaa vihreää.

Minulle tuli pakottava tarve hakea kotiin lisää kasveja ja vihreää. Syynä oli menetys ja särkynyt sydän: toinen, melkein 14-vuotias kissamme jouduttiin lopettamaan. Kummallinen reaktioni yllätti. Aivan kuin olisin tarvinnut ympärilleni uutta elämää. Kissan lopettamispäivän aamuna tuntui kuin koko koti olisi ollut valmiustilassa. Seurasin kissan nautinnollista kierähtelyä kylpyhuoneen lämpimällä lattialla, sen ruokailua omassa paikassa keittiön kaapiston edessä, sen kipittämistä perässäni sänkyyn ja sen pysähtymistä parvekkeen ikkunan eteen katselemaan ulos.

Maolla oli kotona omat paikkansa, joihin toinen kissa ei koskaan mennyt. Kylpyhuoneessa sillä oli pikkuruinen kori, jonka pohjalle laitettu lampaantaljan retale oli yltä päältä valkoisessa kissankarvassa. Se oli varmasti turvapaikka, johon oli ollut hyvä vetäytyä sykkyrälle. Oli selvää, että kissa oli jättänyt jälkensä jopa nurkkiin. Toisena surupäivänä ystäväni ehdotti: ”Lähde Vantaalle kasvihuoneelle. Se on parantava paikka.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mao jätti jälkensä niin kotiin kuin sydämeenkin.

Saavuin hiukan romuluisen näköiselle kasvihuoneelle keskellä kirkasta auringonpaistetta. Oven takana vastaan pelmahti subtrooppinen lämpö ja huumaava vihreys. Alkoi pyörryttää. Nappasin ostoskoriin paikan ainoan muratin ja pari myrttipuuta. Vahvaa vihreää, elämänvoimaa. Huojuin mähkäkasvien vieressä ja hengitin syvään. Kotona näin ja kuulin kissan askelia eteisessä, vaikka toinen kissa nukkui. Kotirauha oli horjunut. Jotakin oleellista puuttui. Edesmenneen kissan kori oli tyhjä, eikä toinen kissa kavunnut siihen kertaakaan. Kori sai kuitenkin jäädä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vein myrttipuut ja muratin parvekkeelle ja koristelin parvekkeen. Lohduttauduin iltaisin sängyssä lukemalla eläinlääkäriaseman laskuun kirjoitettua Kaarina Helakisan runoa Taivaskissa. Sen loppulauseet kuuluvat näin: 

Minä rakensin teille talon,
jossa paljon rakastetaan.
Nyt takaisin lähden, vaan palaan
uniinne toisinaan.

Kolumni ilmestyi ensi kerran Glorian Kodin numerossa 6/2019. Lisää Glorian Kodin juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/gloriankoti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla