Ummehtuneet hääperinteet voi ottaa omiin käsiinsä.

Huonon feministin tunnustuksia: 

  1. Haluamalla halusin naimisiin, vaikka avioliittoinstituutio on patriarkaatin julma juoni. 
  2. Järjestimme puolisoni kanssa kalliit hääjuhlat, joissa sovellettiin perinteisiä hääleikkejä ja -tapoja. 
  3. Olin laitattanut kauniin kampauksen ja meikin, lakannut kynteni ja ostanut unelmien korkokengät. 
  4. Minulla oli valkoinen puku ja huntukin vielä, ihan niin kuin peitto ei olisi heilunut jo ennen hääpäivää. 
  5. Isäni saattoi minut siviilivihkijän eteen. 

Tiesin häitä suunnitellessamme, että perinne, jossa isä saattaa morsiamen alttarille, on taustoiltaan ankea. Arvelin kuitenkin, että 2010-luvun Suomessa on kaikille hääjärjestelyistä riippumatta selvää, etteivät naiset ole kenenkään omaisuutta, ja päätin ilahduttaa isääni pyytämällä häntä saattajaksi.

Sitä en tajunnut, että sukkanauhan hampailu häämekon alta, morsiamen ryöstö ja jopa morsiamen laittautuminen hääpäivänä ovat nekin naisten alistamista. Meidän häissämme tosin ryöstettiin morsiamen sijaan anopit – saatiin tuplamäärä naisten alistamista yhden ryöstön hinnalla!

Tutkijat Susanna Paasonen ja Marjut Jyrkinen kummastelevat hääperinteitä Ylen hiljattain julkaisemassa jutussa. Sukupuolentutkimuksen apulaisprofessori Jyrkinen näkee, että morsianta saattavasta isästä tulee tunne, että nainen on omaisuutta ja hyödyke. Jyrkisen mukaan sama viesti on sukkanauhan heitossa, morsiamen ryöstössä ja siinä, että nainen usein ottaa miehen sukunimen.

Rahan käyttäminen morsiamen kampaukseen ja meikkiin on sekin huono homma:

– Vaatimus kauneudesta on mielestäni eräänlaista naisen ylistämällä alistamista, Jyrkinen toteaa Ylellä.

On totisesti kamalaa, jos joku joutuu omana hääpäivänään vastoin tahtoaan laittautumaan tai kokee painetta valita häihinsä sellaisia leikkejä ja perinteitä, jotka itsestä tuntuvat alistavilta tai ahdistavilta. 

Häiden valmisteluun osallistuva mies on sankari, serviettien väriä miettivä nainen taas hysteerinen bridezilla.

Moni kuitenkin valitsee häälookkinsa ja -leikkinsä ihan itse, ja ihan siksi, että haluaa. Olisiko mahdollista ajatella, että ummehtuneitakin perinteitä voi ottaa omiin käsiin ja uudistaa? Luulin, että siitäkin oli jo päästy yhteisymmärrykseen, ettei meikkaaminen ole epäfeminististä. 

Sen sijaan epäfeministiseltä tuntuu naisten syyllistäminen siitä, miten he viettävät häitään ja samalla alistavat itseään.

Hääjärjestelyissä tuntuu pätevän sama logiikka kuin monessa muussakin tasa-arvoasiassa: häiden valmisteluun osallistuva mies on sankari, serviettien väriä miettivä nainen taas hysteerinen bridezilla, johon muut naiset haluavat tehdä pesäeroa. Cooliuspisteitä saa morsian, joka menee naimisiin pelkkien taloudellisten järjestelyiden takia, maistraatissa käytännöllisessä koltussa ja välinpitämätön ilme naamallaan.

Kesähäihin terveisiä: feministi voi tehdä häissään ihan mitä haluaa, kunhan hommat hoituvat hääparin mielen mukaan.

Kenenkään ei pitäisi potea murrehäpeää.

Kun uusien tuttavien kanssa keskustellessa käy ilmi, että olen Rovaniemeltä, on kysymyspatteristo yleensä aika samanlainen – porotilanne ja saamen taidot kiinnostavat.

Sama kuin helsinkiläiseltä tiedustelisi Jyväskylän asioita.

Lappilaiseen yhdistetään perusteella helposti sellaisia piirteitä kuin rento, rehti ja rehellinen. On kuulemma hyvä, jos työhaastattelussakin puhhuu vähän korostetusti. Samaa kuulee usein oululaisilta ja itäsuomalaisilta.

Toisaalta, samojen seutujen edustajat ovat Hesassa myös juntteja, junantuomia ja maalaisia. Kiva juttu, joka opetti minua pistämään murteeni piiloon. En häpeä, mistä tulen, vaan sitä, miltä kuulostan.

Esimerkiksi armeijassa oli parempi olla vain osa massaa. Kun mie muuttui määksi, ei porojen perään kysellyt kukaan. Kuittailua ei tarvinnut kuunnella – paitsi silloin, kun soitti kotiväelle. Siellä ei ymmärretty, mikä on spora.

Ikävä juttu on se, että murre ei tullutkaan niin vain takaisin. Kuulemma puheestani ei juurikaan huomaa, että olisin Lapista. Keskusteluissa välttelen minä-sanaa, sillä mikään vaihtoehto ei tunnu omaan suuhun sopivalta. Se on sääli.

Osa identiteetistä tuntuu olevan kadoksissa, kun puhe ei kuulosta omalta. Silloin pitää soittaa kotiin tai kavereille, joiden puhe palauttaa minut takaisin minuksi.

Miksi murre sitten hävettää? Sen kun tietäisin. Vaikka jokaisella murteella on hyvät ja huonot puolensa, etenkään nuorena ei halua erottua joukosta.

Osa identiteetistä tuntuu olevan kadoksissa, kun puhe ei kuulosta omalta.

En ole ainut, joka asian kanssa tuskailee. Savolaisia pidetään kieroina ja hämäläisiä yksinkertaisina. Maalla stadilaiset koetaan puolestaan snobeiksi. Määritelmien paikkansapitävyydestä voi olla montaa mieltä, mutta luonneanalyysi puheenparren perusteella on jokseenkin pikaista toimintaa.

Tälläkin hetkellä moni pakkailee kamojaan kohti uutta kaupunkia, johon työ- tai opiskeluhommat johdattavat. Seura tekee kaltaisekseen, ja veikkaisin, että ensilumeen mennessä olemme saaneet jälleen uusia murrehäpeään sortuneita.

Kokemusasiantuntijana voin kertoa, että häpeä on turhaa. Feikkikieli kuulostaa vain typerämmältä. Murteiden hävitessä yleiskieli on ottanut vallan, ja murteista alkaa tulla kirjaimellisesti katoavaa kansanperinnettä.

Jospa ei annettaisikaan sen tapahtua, vaan oltaisiin ylpeitä juuristamme. Pitkään matkustelleet tietävät, että ulkomailla suomen kuuleminen tuo mukavan kodikkaan olon. Vaikka Alanyassa Matti Nykäsen keikalla sitä ei välttämättä vielä huomaa, niin jossain vaiheessa suomen kieltä alkaa kaivata.

Sama pätee murteisiin jo Suomen sisälläkin.

Etelään läksiessäni minua ohjeistettiin, että murre on vain vahvuus. En uskonut silloin, mutta allekirjoitan sen nyt. Antti Tuisku sen parhaiten osoittaa. Lupaankin ottaa Antista mallia ja alkaa harjoitella murteeni puhumista uudestaan.

Täytyy vain muistaa ohje: Ei hoota joka paikhaan panna, vaikka monheen paikhaan panhaanki.

Kimi Räikköstä pidetään vakavana tuittupäänä, joka pitää mediaa pilkkanaan. Totuus on kuitenkin toinen, kuten Räikkösen kirjanjulkistustilaisuuksissa nähtiin.

Kimi Räikkönen ja Kari Hotakainen istuvat vierekkäin karaokebaarin puisilla baarijakkaroilla. Miehet pitävät käsissään mikrofoneja, kuten karaokebaarissa on tapana. Tällä kertaa ei hoilata Joutsenlaulua, vaan meneillään on Hotakaisen kirjoittaman, Räikkösestä kertovan Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjan mediatilaisuus.

Sanotaan se nyt tähän alkuun: jos Kimi Räikköseltä tulisi stand up -keikka, olisin eturivissä.

Tänään siitä saatiin esimakua.

Kun Kimiltä kysytään, mitä hän tiesi Karista etukäteen, hän kertoo näin.

– Kari on hieno kirjailija. Kuulemma saanut kaikennäköisiä mitaleitakin.

Entä onko Kimi itse lukenut yhtään Karin kirjaa?

– Luin viime yönä – tätä teosta, sun tekemää. En ole muuta lukenut ja tuskin tulen lukemaan, Kimi kertoi Karille pokerinaamalla, televisioruudulla näkyvää Räikkös-kirjaa osoittaen.

***

Kimi kertoi eräässä haastattelussa, että kisan tylsin hetki oli haastattelussa oleminen. Kun häneltä tänään kysytään, oliko tämä kirja sitten tylsä hetki, Kimi vastaa kesken kysymyksen.

– Ehdottomasti. Jos minä olisin saanut päättää, emme istuisi kukaan täällä. Mutta en jaksanut alkaa niin kauaa väittämään vastaan. Istutaan nyt hetki.

Yleisö repeää, minä mukaan lukien. Se on erikoista, sillä loppujen lopuksi vitsi on aika nuiva.

Mutta Kimistä ei ole totuttu saamaan mitään. Hänen juttunsa kiinnostavat, koska ihmiset odottavat, mitä mies tällä kertaa letkauttaa. Kimi tunnistaa tilanteen.

Kysytään, ovatko herrat istuneet toistensa kyydissä autoissa kirjantekovaiheessa.

– En tiedä, olenko Karin kyydissä ollut, Kimi aloittaa.

– Et todellakaan ole, Kari vastaa ja jatkaa:

– Mutta minä olen ollut sinun kyydissäsi. Kirjassa mainitaan useaan otteeseen, että liikennemerkit ja nopeusrajoitukset ovat Kimille viitteellisiä.

– Suuntaa antavia. Mutta ne ovat ulkomailla. Minähän ajan aika sujuvasti omasta mielestäni. Se riittää minulle, jatkaa Kimi.

– Se on se takapenkkiläisen kohtalo, Kari toteaa.

– Olen varmasti antanut vaihtoehdon, että voi myös kävellä, Kimi letkauttaa.

***

Loppua kohden mediatilaisuudesta tulee vitsikilpailu. Kumpi saa toisen nauramaan ensimmäisenä?

Viimein se hetki koittaa. Mediasta tiedustellaan jotain Kimin 16 päivän ryyppyputkesta, josta kirjassa mainitaan muutaman sivun verran. Kimi vastaa jotain, mutta Kari saa kilpakumppaninsa nauruun.

– Jos on 18 vuotta ajanut, ja siitä 16 päivää juonut, niin se on aika vähän.

Kamerat välkkyvät, kun Jäämies antautuu johonkin nauruntapaiseen.

***

Toimistolle päästyäni ehdin vielä seuraamaan Kimin ja Karin yleisölle järjestettävää tilaisuutta. Kimiltä kysytään, mitä terveisiä hän haluaa yleisölleen lähettää.

– Toivottavasti tykkäätte kirjasta. Jos ette, niin ei varmaan voi palauttaa.

Ja ihmiset nauravat. He saavat Kimistä jotain, mitä kesken formulakisan ei saa.

Miljardit ihmiset nauravat päivittäin. Niin tekee myös Kimi Räikkönen. Me emme sitä vain yleensä näe, ja siksi se on erikoisen palkitsevaa. Siinä se kivikasvo nyt velmuilee.

Kimi sanoi, että haluaisi voida viedä lapsensa esimerkiksi Linnanmäelle ilman, että joku tulisi pyytämään kuvaa tai nimikirjoitusta. Miljoonia tienaavaa formulatähteä käy jopa sääliksi.

Taitaa se stand up -keikkakin jäädä.