Kansalaisaloite terapiatakuusta etenee eduskuntaan. Toimittaja Anna Wilkmanin mielestä on irvokasta, että julkisen mielenterveyshoidon puutteita on tähän saakka katsottu läpi sormien.

Kuvittele mielessäsi seuraava tilanne: Olet vakavasti sairas. Pitkän odotuksen jälkeen olet ollut hoidon piirissä puolisen vuotta. Lääkärin olet tavannut tuona aikana kahdesti, lähinnä lääkitysasioissa. Toisen hoitotyöntekijän pakeilla olet käynyt kuusi kertaa. Käyntien väliin on välillä jäänyt useita viikkoja, vaikka sairautesi vaatisi intensiivistä hoitoa. Sitten sinulle kerrotaan, että hoitokerrat ovat lopussa. Sinut siirretään perusterveydenhuollon piiriin, mikä käytännössä tarkoittaa, että voit lähinnä uusia lääkitystäsi sen kautta. Vointisi on juuri alkanut hieman kohentua, mutta olet vielä hyvin huonokuntoinen. Nyt hoitosi on kuitenkin päättymässä.

Monelle mielenterveyden häiriöstä kärsivälle tämänkaltainen tilanne on todellisuutta. Psyykkisistä ongelmista kärsii jossakin vaiheessa elämäänsä yli puolet suomalaisista. Vaikka psyykkisiä sairauksia tulisi lain mukaan hoitaa yhtä hyvin kuin muitakin, on käytäntö usein jotain ihan muuta.

Esimerkiksi Helsingissä työskennelleet psykiatrit ilmaisivat vähän aikaa sitten Helsingin Sanomille huolensa siitä, että mielenterveysongelmaiset saavat hoitoa vain näennäisesti. Yksi jutussa esiintyvistä psykiatreista kuvasi tilannetta näin: ”Jos psykiatriasta puhutaan ruumiillisten sairauksien kielellä, teemme koko ajan pienkirurgisia toimenpiteitä, ikään kuin meillä ei olisi ollenkaan vaativia operaatioita.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Iso ongelma mielenterveysongelmien hoidossa on, että julkisella puolella psykoterapiaa on usein saatavilla rajoitetusti. Sen saatavuus vaihtelee kuntakohtaisesti, ja moni kunta rajaa terapiakertojen määrää resurssipulan vuoksi. Kertojen täytyttyä ei välttämättä pääse takaisin hoidon piiriin ennen kuin tietty määräaika on täyttynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikka osa potilaista saa avun jo lyhytkestoisesta hoidosta, se ei ole kaikille riittävää. Kaikkein vaikeimmistakin psyykkisistä sairauksista kärsivien hoitoja saatetaan joutua päättämään resurssisyistä.

Julkisella puolella saatavissa oleva psykoterapia on monesti puutteellista paitsi kestoltaan myös tiheydeltään. Hoitokertoja saattaa olla vaikka vain kerran kuussa, loma-aikoina vielä harvemmin. Se on aivan liian vähäistä ihmiselle, joka tarvitsisi vahvaa tukea sairautensa kanssa.


Lääketieteen tohtori, psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kirjoitti hiljattain Helsingin Sanomissa, että julkisen puolen psykoterapiatarjonnan puutteellisuutta yritetään osittain paikata Kelan tukemalla kuntoutuspsykoterapialla. Kela-tuettu terapia on kuitenkin tarkoitettu vain työ- tai opiskeluelämässä oleville tai sinne aktiivisesti pyrkiville. Se myönnetään vain, jos Kela katsoo kuntoutuksen ”tukevan tai parantavan työ- tai opiskelukykyä”.

Tapa pitkälti korvata julkinen psykoterapia Kela-tuetulla tekee vihaiseksi. Paitsi että se asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan heidän taloudellisen tilanteensa perusteella, se sisältää julman viestin yhteiskunnastamme: psyykkisesti sairas ihminen on oikeutettu hoitoon vain, jos se tekee hänestä tuottavan. Mielenterveyshäiriötä sairastavalla ei ole itseisarvoa ihmisenä, vaan hän on hoidon arvoinen ainoastaan, jos pystyy kerryttämään euroja valtion kassaan.

Onko psyykkisesti sairas ihminen oikeutettu hoitoon vain, jos se tekee hänestä tuottavan?

Minkä tahansa muun vakavan sairauden kohdalla pidettäisiin varmasti vähintäänkin irvokkaana kieltää mahdollisuus terveempään elämään sillä perusteella, ettei kroonisesti sairaasta ihmisestä tule työkykyistä.


Nykytilanteessa on ongelmallista myös se, että psyykkisesti sairas jätetään herkästi oman onnensa nojaan. Näin käy, jos ei ole oikeutettu Kelan tukemaan psykoterapiaan tai ei pysty rahoittamaan omavastuuosuutta siitä saati yksityisen puolen terapiaa. Pelkkä lääkitys kun harvoin on yksistään riittävä hoito vakavaan psyykkiseen sairauteen.

On vaikea kuvitella tilannetta, jossa Suomessa lähetettäisiin ketään kesken hoidon kotiin saatesanoin ”harmi, kun ei saatu kaikkia kasvaimia leikattua, mutta katsotaan sitten parin vuoden päästä uudestaan”. Varsinkaan silloin, kun kaikki tietävät, että sairaus ehtii tuona aikana edetä ja voi hoidotta olla pahimmillaan hengenvaarallinen. Helsingin Sanomien 3.7. julkaisemassa jutussa myös todetaan, että mielenterveyspotilaiden itsemurhariskin tiedetään kasvavan tilanteissa, joissa hoitoa joutuu odottamaan pitkän aikaa.

Onneksi tähän epäkohtaan pyritään nyt puuttumaan Terapiatakuu-kansalaisaloitteella. Aloite eteni viime perjantaina eduskunnan käsittelyyn. Siinä vaaditun lakimuutoksen läpimeneminen takaisi, että kaikki pääsevät oireenmukaiseen psykoterapia- tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon kuukauden sisällä terveyskeskuskäynnistä, jossa hoidon tarve on arvioitu.

Vaikka mahdollinen lakimuutoskaan ei takaisi kaikille pitkäkestoista terapiaa, sen myötä yhä useampi pääsisi ylipäänsä hoitoon ja saisi sitä nopeammin. Samalla yhdenvertaisuus paranisi, kun taloudelliset tekijät eivät asettaisi potilaita eriarvoiseen asemaan.

Voi vain toivoa, että aloite menee eduskunnassa läpi. Ennen kaikkea se viestisi, että jokainen on arvokas sellaisenaan, terveenä tai sairaana, tuottavana tai tuottamattomana. Ihmisenä.

Jutun lähteeksi on lisäksi haastateltu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Jukka Kärkkäistä.

Vierailija

Varsinkin nuorten pitäisi päästä heti kokonaisvaltaiseen hoitoon! Itselläni kroonistunut masennus. En päässyt terapiaan. Lääkkeeitä vaan. 20 v tätä sairautta😫😫

Sisältö jatkuu mainoksen alla