Spekulointi on joskus kiehtovampaa kuin totuus. Niin saattaa olla myös Ensitreffit alttarilla -ohjelman parien seksielämän kohdalla.

No onko niillä nyt seksiä? Näkyykö merkkejä intohimosta? Miksei siitä puhuta suoraan?

Ensitreffit alttarilla on yksi syksyn puhutuimmista tv-ohjelmista ihan syystä. Siinä päästään seuraamaan kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen mahdollisen rakkaustarinan alkua poikkeuksellisen läheltä, ja se on todella kiinnostavaa.

Yksi moneen parisuhteeseen ja aviolittoon kuuluvista asioista on seksi. Siitä ohjelmassa puhutaan hyvin vähän jos ollenkaan, mutta kotisohvilla ja kahvipöydissä sitäkin enemmän. Siis Ensitreffit alttarilla -pariskuntien mahdollisesta seksielämästä tai sen puutteesta tietenkin, ei nyt sentään omasta.

Yleisön kiinnostusta ei sammuta edes se, että ohjelman asiantuntija Tony Dunderfelt vakuuttelee mediassa, että kulisseissa seksistä kyllä puhutaan ja kauden jaksoista viisi on vielä näkemättä.

Seksistä vaikenemista voi tietenkin perustella sillä, että ohjelmaa tehdään tavallisten ihmisten ehdoilla, jotka eivät halua tuoda kaikkein intiimeimpiä asioita julkisuuteen. Siihen vetosi myös tuottaja, kun kysyimme asiasta kolme vuotta sitten.

Sitten on ihan sekin arkinen seikka, että vaikka televisiossa on nähty puolet jaksoista, parit ovat tässä kohtaa ohjelmaa viettäneet yhteistä arkea vasta viikon.

Viikon! Siinä ajassa ei ehdi lempiä loputtomasti, vaikka alkuhuuma olisi kuinka vahva. Varsinkaan, kun kameramies on jatkuvasti läsnä. Ehkä siksi seksistä ei ole vielä kertynyt kovin paljon kerrottavaa.

Siihen nähden ohjelmassa on sivuttu aihetta suorastaan runsaasti. On mainittu muun muassa lyhyet yöunet ja söpöstely (Sini ja Vesa) sekä luonteva fyysinen läheisyys (Miina ja Heikki). Kuviin on onnistuttu tallentamaan hellyydenosoituksia. Sini myös kertoi Marianna Stolbow’n vastaanotolla kaipaavansa fyysistä kosketusta, vaikka lämpeneekin sille hitaasti.

Loput katsoja saa päätellä rivien välistä, ja arvailu on oikeastaan mielenkiintoisempaa kuin suora toiminta, jolle onkin sitten ihan omat ohjelmaformaattinsa.

Lopulta se, oliko seksiä hääyönä ja millaista se ensimmäisellä kerralla oli, ei edes kerro kovin paljoa. Seksielämän todellinen merkitys suhteessa mitataan yleensä vasta sen jälkeen, kun ensihuuma on haihtunut. Se vaihe on pareilla vielä kaukana, jos sinne asti edes pääsevät.

Vierailija

En kaipaa yhtään enempää puhetta Ensitreffit-parien seksielämästä

Vierailija kirjoitti: Olipa ihmeellisen tiukka kirjoitus. Kyseessä on kuitenkin vain TV-ohjelma. Nykyaikaan kuuluu se, että seksistä voidaan keskustella hihittelemättä tai punastumatta, kirjoittajalle tämä ei liene mahdollista? Seksuaalisuus on tärkeä osa parisuhdetta ja tätäkin puolta voidaan käsitellä TV:ssä mikäli parit niin itse haluavat, kukaan ei voi pakottaa heitä puhumaan asiasta. Kirjoittajan olisi aika aikuistua ja tulla pois sieltä 70-luvun ilmapiiristä nykyaikaan. Tai sitten on vain...
Lue kommentti