Anna Perho ei suostu juuri mihinkään. Kuva: Juha Salminen
Anna Perho ei suostu juuri mihinkään. Kuva: Juha Salminen

Jostain syystä ihailemme spontaaneja ihmisiä. Oikeasti meidän kannattaisi kuitenkin ihailla niitä, jotka osaavat sanoa oikeille asioille ei, Anna Perho kirjoittaa.

Jotkut hokemat saavat pääni pakottamaan. Kuten vaikkapa ”luota tunteisiisi”. No, ei kuule kannata. Tunteet ovat kokijalleen totta, mutta todellisuudesta ne eivät kerro välttämättä yhtään mitään. Miksi me muuten perustelisimme virheitämme selittämällä, että ”se tuntui hyvältä idealta”?

Ja kun virheet tuli mainittua, alan kirkua, jos joku vielä kerran sanoo, että moka on lahja. Kuulin lauseen esimerkiksi improvisaatiotunnilla, kun ohjaaja käski minun ja työkaverini kuvitella, että olemme ”tiikereitä viidakossa”. Tämän piti auttaa meitä olemaan parempia tv-juontajia, mutta todellinen vaikutus oli häpeähalvaus, josta toipuminen kesti vuosia. Mutta ehkä juuri se oli se moka.

Ja sitten on vielä tämä: sano elämälle kyllä.

Näin tekstin viimeksi Instagram-kuvan alla, kun postaaja kertoi päättäneensä lähteä hetken mielijohteesta tiistaina Hyvinkäälle. Kuvassa oli junalippu ja tölkki kaktuslonkeroa.

Hyvinkää. Tiistai. Kaktuslonkero. Pitääkö vielä perustella?

Jostain syystä ihailemme ihmisiä, jotka ovat spontaaneja hetken lapsia ja tempautuvat milloin Hyvinkäälle, milloin uuden ihanan rakkauden matkaan.

Oikeasti meidän kannattaisi kuitenkin ihailla niitä, jotka osaavat sanoa oikeille asioille ei.

Ihminen, joka ei koskaan kieltäydy tarjotuista vaihtoehdoista, menettää lopulta identiteettinsä.

Empiiristen havaintojeni mukaan maailmassa on yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat menettäneet kykynsä kieltäytyä mistään tai sitoutua mihinkään. Kun lähikaupan salaattibaarissa on 840 täytevaihtoehtoa, voimme tepastella kaiket päivät välittömän tarpeentyydytyksen perässä huutelemassa kyllä kaikelle, mikä tuntuu itsestä hyvältä juuri nyt.

Kirjailija Mark Manson sanoo kirjassaan Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, että halu vältellä ei-sanan sanomista hinnalla millä hyvänsä johtaa ”mielihyvävetoiseen, itsekeskeiseen elämään, jossa ei ole mitään arvoja”. Tavoittelemme siis pikavoittoja kestävämmän, mutta vaivalloisemmin hankittavan mielihyvän kustannuksella.

Kieltäytyminen elämän tarjoamista vaihtoehdoista – sivusuhteesta, Netflix-maratonista, friteeratusta Snickers-patukasta – on kannanotto. Kun sanon niille ei, saan kestävämmän parisuhteen, hyvät yöunet tai muutaman lisävuoden ilman sepelvaltimotautia.

Tietoinen kieltäytyminen voi olla juuri sellainen harrastus, joka tekee sinusta mielenkiintoisen ja kiehtovan hahmon. Ja menestyneen! Ihmiset, jotka ovat parhaita omassa jutussaan, oli se sitten kirurgiaa, ihmisten johtamista tai ilmajoogaa, ovat sanoneet pitkään ja hartaasti ei kaikelle, joka on ollut tunkemassa tärkeän tielle.

Ihminen, joka ei koskaan kieltäydy tarjotuista vaihtoehdoista, menettää lopulta identiteettinsä. Hänestä tulee tietokonepelin figuuri, joka juoksee ikuisesti pikapalkintojen perässä todellisen minän jäädessä yhä kauemmaksi.

Jos haluat elää tyytyväisenä, aloita sanomalla elämälle ei.

Me Naisten kaikki kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Elämälle kannattaa sanoa paljon useammin ”ei”

Pidän, ja olen aina pitänyt, Anna Perho:sta. Hänellä on persoonallinen tapa lähestyä asiaa kuin asiaa, niin kirjoittaen kuin puhuenkin. Tässä kolumnissa minua hämmästytti kirjoitustyylin kimmaisuus ellei ihan aggressiivisuus hetkeen tarttuvia kohtaan. Itse ajattelen niin, että elämälle kyllä sanoessaan ihminen voi myös valikoiden sanoa kyllä: asioille, joita on ehkä halunnut tehdä mutta ei ole ennen voinut/ uskaltanut/ saanut tehdä. Elämälle kyllä on myös luottamusta siihen, että elämä kantaa...
Lue kommentti

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.

Suomalainen katukuva vilisee tatuointeja, ja moni jaksaa haukkua niitä suureen ääneen. Miksi juuri tatuointeja pidetään suurimpana tyylisyntinä ja niiden perusteella tehdään tulkintoja tuntemattomista ihmisistä?

Oli itsellä ihossa mustetta tai ei, monelle meistä tatuointi ei ole vain tatuointi. Ajatellaan, että jos antaa kuvioida ihoonsa jotain pysyvää, siihen on liityttävä jotain suurta ja merkityksellistä. Monella tatuoinnin ottajalla liittyykin.

Ehkä siksi tatuoinnin nähdessään on niin helppoa siirtyä suoraan johtopäätöksiin. Tuorein esimerkki on noin viikon takaa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Tulevan vaimonsa vasta tavanneen Heikin katse tarkentui nopeasti tatuointeihin, jotka hääpuku paljasti.

Miina vaikutti eri tyyliseltä siinä heti ensi hetkillä. Ehkä persoonallisuudeltaan, ulkonäöltään, tatuoinneiltaan. Ehkä semmosia epäilyksen tunteita tuli, Heikki totesi Miinasta.

Heikin puolustukseksi on toki sanottava, että samassa jaksossa hän myös analysoi olevansa sellainen tyyppi, joka herkästi tuomitsee ihmiset ensivaikutelman perusteella. Se kertonee, että Heikki muistutti itseään ohjelman ideasta: ole avoin ja anna toiselle mahdollisuus.


Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitä tosiaan toivoisi sekä Heikiltä että kaikilta muilta tatuointeja arvostelevilta. Suomessa tatuointeja näkyy todella paljon, ja vähintään yhtä äänekästä on niiden haukkuminen. Jälkimmäinen ei tee ihmisestä yhtään parempaa tai tyylikkäämpää.

Tatuointi voi olla kuin osa persoonallisuutta. Se voi myös olla vain kuva, joka sattuu miellyttämään kantajaansa. Tai sitten se voi olla etelänlomalla otettu, parissa vuosikymmenessä jo venähtänyt ja haalistunut muisto. Tulipa hankittua, joten roikkukoon mukana. Vähän kuin se jo nuhjaantunut sohva tai kallis mutta vähän oudon värinen neulepaita, jonka osti ajatellen, että tämä on hyvä valinta vuosiksi eteenpäin.

Tatuointi ei välttämättä ole kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sen taustat selviävät vain, jos kuvan kantaja haluaa niistä kertoa. Ja persoonallisuudestakin on helpompi päätellä jotain, kun ihminen ei ole tälläytyneenä hääeleganssiin. 

Fjoella86

Tiedoksi Ensitreffit-Heikille ja muille: tatuointi ei välttämättä kerro ihmisestä sen enempää kuin muodista mennyt villapaitakaan

Siitakin huolimatta, etta vaikutan ajan jalkoihin jaaneelta, taytynee muistuttaa, etta tatuoinnit eivat ole kultuurisesti neutraali asia. Siita ei ole historian mittakaavassa hirvean pitka aika kun tatuoinnin ottajat olivat niita yhteiskunnan jasenia, joiden moraali ja tavat olivat valtavassa ristiriidassa muun vaeston arvojen kanssa. Viela tanakin paivana on olemassa maita, joissa tatuoinnit ovat osa rikollisten, jengien tai muiden laitatienkulkijoiden tyylia. Viela enemman on maita, jotka...
Lue kommentti