Me Naiset
Anna Perho ei suostu juuri mihinkään. Kuva: Juha Salminen
Anna Perho ei suostu juuri mihinkään. Kuva: Juha Salminen

Jostain syystä ihailemme spontaaneja ihmisiä. Oikeasti meidän kannattaisi kuitenkin ihailla niitä, jotka osaavat sanoa oikeille asioille ei, Anna Perho kirjoittaa.

Jotkut hokemat saavat pääni pakottamaan. Kuten vaikkapa ”luota tunteisiisi”. No, ei kuule kannata. Tunteet ovat kokijalleen totta, mutta todellisuudesta ne eivät kerro välttämättä yhtään mitään. Miksi me muuten perustelisimme virheitämme selittämällä, että ”se tuntui hyvältä idealta”?

Ja kun virheet tuli mainittua, alan kirkua, jos joku vielä kerran sanoo, että moka on lahja. Kuulin lauseen esimerkiksi improvisaatiotunnilla, kun ohjaaja käski minun ja työkaverini kuvitella, että olemme ”tiikereitä viidakossa”. Tämän piti auttaa meitä olemaan parempia tv-juontajia, mutta todellinen vaikutus oli häpeähalvaus, josta toipuminen kesti vuosia. Mutta ehkä juuri se oli se moka.

Ja sitten on vielä tämä: sano elämälle kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näin tekstin viimeksi Instagram-kuvan alla, kun postaaja kertoi päättäneensä lähteä hetken mielijohteesta tiistaina Hyvinkäälle. Kuvassa oli junalippu ja tölkki kaktuslonkeroa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hyvinkää. Tiistai. Kaktuslonkero. Pitääkö vielä perustella?

Jostain syystä ihailemme ihmisiä, jotka ovat spontaaneja hetken lapsia ja tempautuvat milloin Hyvinkäälle, milloin uuden ihanan rakkauden matkaan.

Oikeasti meidän kannattaisi kuitenkin ihailla niitä, jotka osaavat sanoa oikeille asioille ei.

Ihminen, joka ei koskaan kieltäydy tarjotuista vaihtoehdoista, menettää lopulta identiteettinsä.

Empiiristen havaintojeni mukaan maailmassa on yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat menettäneet kykynsä kieltäytyä mistään tai sitoutua mihinkään. Kun lähikaupan salaattibaarissa on 840 täytevaihtoehtoa, voimme tepastella kaiket päivät välittömän tarpeentyydytyksen perässä huutelemassa kyllä kaikelle, mikä tuntuu itsestä hyvältä juuri nyt.

Kirjailija Mark Manson sanoo kirjassaan Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, että halu vältellä ei-sanan sanomista hinnalla millä hyvänsä johtaa ”mielihyvävetoiseen, itsekeskeiseen elämään, jossa ei ole mitään arvoja”. Tavoittelemme siis pikavoittoja kestävämmän, mutta vaivalloisemmin hankittavan mielihyvän kustannuksella.

Kieltäytyminen elämän tarjoamista vaihtoehdoista – sivusuhteesta, Netflix-maratonista, friteeratusta Snickers-patukasta – on kannanotto. Kun sanon niille ei, saan kestävämmän parisuhteen, hyvät yöunet tai muutaman lisävuoden ilman sepelvaltimotautia.

Tietoinen kieltäytyminen voi olla juuri sellainen harrastus, joka tekee sinusta mielenkiintoisen ja kiehtovan hahmon. Ja menestyneen! Ihmiset, jotka ovat parhaita omassa jutussaan, oli se sitten kirurgiaa, ihmisten johtamista tai ilmajoogaa, ovat sanoneet pitkään ja hartaasti ei kaikelle, joka on ollut tunkemassa tärkeän tielle.

Ihminen, joka ei koskaan kieltäydy tarjotuista vaihtoehdoista, menettää lopulta identiteettinsä. Hänestä tulee tietokonepelin figuuri, joka juoksee ikuisesti pikapalkintojen perässä todellisen minän jäädessä yhä kauemmaksi.

Jos haluat elää tyytyväisenä, aloita sanomalla elämälle ei.

Me Naisten kaikki kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Mark Manson: the rudest self-help guru ever. No jaa, itse pitäisin kyllä Charles Mansonia vielä pykälää pahempana. Ihan kiva silti että Anna kehittää itseään lukemalla kasapäin näitä "miten tulla oman elämänsä ihmishirviöksi"ja muita jänniä elämäntaidon oppaita.

Oma apu paras apu sano vaari kun saunassa runksutti.

Vierailija

Pidän, ja olen aina pitänyt, Anna Perho:sta. Hänellä on persoonallinen tapa lähestyä asiaa kuin asiaa, niin kirjoittaen kuin puhuenkin.

Tässä kolumnissa minua hämmästytti kirjoitustyylin kimmaisuus ellei ihan aggressiivisuus hetkeen tarttuvia kohtaan.

Itse ajattelen niin, että elämälle kyllä sanoessaan ihminen voi myös valikoiden sanoa kyllä: asioille, joita on ehkä halunnut tehdä mutta ei ole ennen voinut/ uskaltanut/ saanut tehdä. Elämälle kyllä on myös luottamusta siihen, että elämä kantaa - sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä tavaran tai identiteetin kanssa.

Elämälle kyllä on myös osaavaa arviointia siitä, etten valinnoillani loukkaa/ satuta tietoisesti ketään tai riko mitään. Jos joku loukkaantuu sellaisista kyllä- valinnoistani, jotka ovat täysin henkilökohtaisia valintojani itseeni liittyen niin siitä vaan . . . eihän kenenkään ongelma pitäisi olla se, että lähden innoissani ykskaks junankyytiin salaattibaarin rasiat kylmälaukussani hellehattu vinossa ja LongDrink 5,5% keissi kainalossa - se oli se hetki, mulla oli siihen mahdollisuus enkä ole koskaan aikaisemmin elämässäni edes ostanut keissiä saati esiintynyt julkisesti hellehatussa.

Se, että meillä on mahdollisuus sanoa elämälle kyllä ja se, että meillä on rohkeus sanoa elämälle kyllä on . . .  Wau! 

Jos minä nyt, 50+, pystyn tekemään extempore asioita, jotka tuovat minulle iloa, riemua,  jaksamista, jamitäikikinä niin minä teen eikä minusta tule tietokonepelien figuuria, en myy identiteettiäni, olen vain minä ja elellen omaa elämääni, sitä ainoaa mikä minulla on, rakastaen lähimäisiäni ja iloiten jokaisesta uudesta aamusta, vapaapäivästä tai työpäivästä.

Tässä kolumnissa elämä on kovin surullisen mustavalkoista; valintasi voivat olla vain itsekkäitä (ajattelet vain itseäni) tai epäitsekkäitä (ajattelet vain muita). Siksi yllätyinkin lukiessani tätä Anna Perhon Kolumniksi. Elämässä kuitenkin on paljon väreja ja vielä enemmän värien sävyjä.

Onnellista kesää, suloista joutilaisuutta ja kyllä! nautitaan kesästä :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla