Kuvat
Juha Salminen
Kuva: Juha Salminen
Kuva: Juha Salminen

Haluammeko julkkiksia, joilla on sädekehä päänsä päällä? Kulisseja ja valheellisia kertomuksia itsemme vuoksi? Karoliina Pentikäinen kirjoittaa.

Loiri. Olisit elänyt niin, ettei meidän olisi tarvinnut pahoittaa mieltämme.

Jari Tervon kirjoittama elämäkerta Vesa-Matti Loirista julkaistiin muutama viikko sitten. Hyvä että kirja oli ehtinyt painokoneesta, kun olivat jo moralisoijat paikalla kertomassa, kuinka mauttomia Loiri.-kirjan lukuisat seksikohtaukset ja vatsan toimintaa kuvailleet kohtaukset olivat.

”Olisiko edes jotain voinut pitää omana tietonaan?” kyseltiin tuohtuneena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä suomalaisilla on jännä tyyli ihailla ulkomaalaisten tapaa olla ja elää, mutta auta armias, jos sama toistuu kotimaan kamaralla. Välimeren maissa on niin ihanaa, kun perheet kokoontuvat iltamyöhään ravintolaillallisille, mutta Suomessa jos nähdään lapsi ulkosalla kello 20:n jälkeen, rimputtelee Terttu jos toinenkin jo lastensuojeluun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ulkomaalaisten tyyli puhua kovaa ja käsillään elehtien on jotenkin hirveän aitoa ja välitöntä, mutta jos suomalainen puhuu äänenvoimakkuudella, jonka kuulee lepakoiden lisäksi myös ihmiskorva, vaihdetaan varmuuden varalta kaupan jonosta toiseen, jottei tuo hullu tulisi vahingossakaan juttusille.

Veskun elämäkerran vastaanotto kuuluu samaan kauhistelukulttuurin kategoriaan. Tässä on luettu vuosien saatossa jos jonkinmoisia Anthony Kiedisin ja Mikael Persbrandtin kirjoja, joiden raffia ja boheemia elämäntapaa on hykerrellen ahmittu. Mutta kun suomalaistaiteilija tekee saman, ollaan aivan järkyttyneitä siitä, miksi elämäkerta käsittelee – yllätys yllätys – elämää.

Ylen toimittaja Miia Gustafsson kirjoitti Loiri.-teoksen julkaisuviikolla, kuinka lukijalle jää kuva, että Loirin ajatukset olisivat keskittyneesti vuosien saatossa 50-prosenttisisesti naisiin. ”Ehkä näin onkin, en tiedä. Toivon kuitenkin, että ei”, Gustafsson toteaa.

Alan kummastella, miksei sellaista kuvaa olisi saanut jäädä. Mitä sitten, vaikka Loiri olisi ajatellut naisia 75 prosenttia ajastaan? Ja mitä sitten, jos pidämme sperman kuvailua mauttomana? Jos elämäkertojen halutaan kertovan todellisten ihmisten todellisesta elämästä, miksi niiden odotetaan olevan yhtä aikaa sosiaalisesti hyväksyttyjä malliesimerkkejä terveellisestä ja henkisesti puhtaasta elämästä.

Loiri.-kirja on loistava kuvaus Vesa-Matti Loirista, hänen elämästään, työstään, heikkouksistaan, riippuvuuksistaan, rakkauksistaan, urasta, surusta ja kuolemasta. Se, että sen kuvaukset eivät miellytä tai että Loirin elämäntapa huikentelevaisena naistenmiehenä saa lukijat ärsyyntymään ei ole kenenkään muun vika kuin lukijan itsensä.

Ennen ihmiset hakivat esimerkkielämää ja samastumispintaa Raamatun henkilöhahmoista. Nyt oletetaan, että jokainen tanssilavan reunassa loilottava iso tai pieni julkkis kulkisi sädekehä päässä, jotta meillä olisi kiva ja miellyttävä olo. Sitäkö me haluamme? Kulisseja ja valheellisia kertomuksia itsemme vuoksi?

Kolmistaan-blogi: menaiset.fi/blogit/kolmistaan

Iivari

Juttu ei kyllä osu maaliin, ei sinne päinkään.
Eivät lukijat mitään sädekehää kaipaa. Ongelma on juuri päinvastainen: ärsytystä ja myötähäpeää saa aikaan se, että vastuuttoman addiktin elämästä kirjoitetaan monien mielestä ihannoivaan sävyyn. Naisjutuilla retosteleva vanha mies on nykyaikana melko säälittävä reliikki, ainakin niiden parissa jotka ylipäätään jotakin lukevat. Mutta onneksi kirjaa ei ole pakko lukea.

Pitäisikö ihailla?

Aina voi valita mitä lukee. Tämänkin kuvauksen perusteella jo kuvottaa pelkkä ajatus. Kohukirjalla halutaan tehdä rahaa. Ahneus pyörittää maailmaa ja lehdistö peesaa. Sama kaikilla, myös ulkomailla. Jos jossain törmää kaksinaismoraaliin niin se on media ja nämä ns. Tähdet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla